Juha Teirilä Profile picture
Havaintoja sähkön ja maakaasun tukkumarkkinadatasta. Ekonomisti @Energiavirasto /tukkumarkkinavalvonta. Kuviot omia, data julkista + ACER:in keräämä REMIT-data.

Sep 17, 2023, 16 tweets

1/16. OL3:n ja lisääntyneen tuulivoiman vuoksi lähtökohdat tulevaan talveen ovat sähkömarkkinoilla Suomessa aivan eri kuin vuosi sitten. Mutta kuinka paljon nämä tekijät vaikuttavat hintaan? Tässä ketjussa ennuste tulevan talven hinnoiksi tuntitasolla.

2/16. Aluksi on syytä katsoa, miten sähkön kulutus reagoi hintaan, koska se vaikuttaa tässä käytettyyn mallinnustapaan. Tässä auttaa tuntihintojen nousu loppukesällä. Kulutuksen hintajousto näyttää hyvin vähäiseltä.

3/16. Lisäksi on syytä huomioida kulutuksen merkittävä väheneminen. Jo nyt on aika varmaa, että tästä vuodesta tulee sähkönkulutukselta alhaisin vuosikausiin. Tilanne on sama, vaikka mitataan kulutusta kesäkuun alusta alkaen.

4/16. Jäljempänä mallinnetaan Suomen sähkömarkkinaa ns. jäännöskysynnän (residual load/demand) kautta. Jäännöskysyntä = kulutus – tuulivoima – aurinkovoima – ydinvoima. Se kertoo karkeasti Suomen hintariippuvaan sähköjärjestelmään (ml. siirtoyhteydet) kohdistuvan kysynnän määrän.

5/16. Kesän 2021 jälkeen, kun maakaasusähkön rajakustannus ylitti 100 €/MWh, sillä on ollut merkittävä vaikutus sähkön hintaan myös Suomessa. Merkittävämpi kuin esim. vesitilanteella (hydrobalanssilla).

6/16. Kun huomioidaan maakaasun hinnan muutos, nähdään, että talvi 2021-2022 olikin muutoin aiempien kaltainen (pun. ja mustat pisteet samalla alueella). Sen sijaan Venäjän tuonnin lakkaaminen 2022 jyrkensi ja lyhensi Suomen tarjontakäyrää (siniset pisteet).

7/16. Jos viime talven pisteisiin sovitetaan käyrä (tässä paloittain lineaarinen funktio) ja otetaan selittäjiksi mukaan muita eksogeenisia muuttujia, voidaan estimoida hinnat, kun tiedetään mm. kulutus, tuulivoima, ydinvoima, maakaasun hinta, hydrobalanssi, jne.

8/16. Mallilla voidaan toistaa menneen talven hinnat suhteellisen hyvin. Vaikka yksittäisten tuntien tasolla on virhettä, keskimääräinen hinta saadaan hyvin, samoin hintojen jakauma. Mallilla voidaan nyt arvioida muutoksia hinnoissa, kun eksogeenisiä muuttujia muutellaan.

9/16. Tässä referenssiksi menneiden talvien hintoja ns. pysyvyyskäyrinä (duration curve). Niissä toteutuneet tuntihinnat koko talvelta on asetettu suuruusjärjestykseen. Käyrästä voi helposti lukea esim. kuinka monena tuntina hinta on ylittänyt tietyn arvon.

10/16. Katsotaan ensin, minkälaisia hintoja viime talvena olisi suunnilleen ollut, jos Olkiluoto 3 olisi ajanut koko talven täydellä teholla: keskimäärin 34 % alemmat (139 -> 93 €/MWh) eli myös edellistä talvea alemmat (93 vs. 118 €/MWh).

11/16. Entäpä jos kulutus ei olisi viime talvena vähentynyt niin paljon kuin se väheni, vaan se olisi ollut edellistalvien kaltainen? Hinnat olisivat olleet keskimäärin n. 32 % korkeammat (139 -> 183 €/MWh).

12/16. Jos edellisen kuvan tilannetta katsotaan aikasarjana, nähdään, että kulutusvähennys auttoi erityisesti loppuvuonna 2022. Vuoden 2023 puolella ero oli pienempi. Viikolla 50/2022 hinnat olisivat ilman kulutusvähennyksiä olleet jokaisena arkipäivänä todella korkeat.

13/16. Entä tuleva talvi? Paljon riippuu maakaasun hinnasta. Oletetaan tässä yksinkertaisuuden vuoksi, että sää olisi samanlainen kuin viime talvena. Aiempaan talveen verrattuna siis OL3 ja tuulta lisää. Alla tulokset kahdella eri maakaasuhinnalla.

14/16. Tässä vähän tuulivoiman vaikutusta tulevan talven hintoihin. Vertailussa nykyinen tuulivoimakapasiteetti (Fingrid: 5926 MW) ja yli 1000 MW enemmän eli kaikki Tuulivoimayhdistyksen listaamat projektit verkkoon aikataulussa (= tulevan talven aikana).

15/16. Entä jos kulutus palautuukin ensi talvena aiemmalle tasolle? Hinnat nousevat, mutta ovat silti aiempaa talvea selvästi alhaisemmat.

16/16. Yhteenvetona voi sanoa, että jos mitään yllättäviä häiriöitä ei tule, ensi talven hinnat tulevat aika varmasti olemaan keskimäärin alhaisemmat kuin talvella 2021-2022 (ja tietysti edellistalvena), mutta eivät kuitenkaan yhtä alhaisia kuin sitä aiempina talvina.

Share this Scrolly Tale with your friends.

A Scrolly Tale is a new way to read Twitter threads with a more visually immersive experience.
Discover more beautiful Scrolly Tales like this.

Keep scrolling