My Authors
Read all threads
Teen tämän twiitin alle liveseurantaa Juneksen niskoittelukäräjillä. Käytän tablettia, joten kauhean nopeasti ei voi kirjoittaa, mutta yritän saada olennaiset osat mukaan.
Selvitellään todistajien läsnäolot, ja tuomari kyselee, voiko Junes näyttää videotodisteet koneelta. Junes sanoo, että onnistuu. Tuomari selvästi vähän hermoilee videon pituutta (8h), mutta Junes selventää, että vain muutaman minuutin ote tarvitaan.
Syytteiden luku. Syytteen mukaan Junes on kieltäytynyt noudattamasta käskyä poistua. Junes kiistää syytteen.
Junes kertoo, ettei koskaan saanut käskyä poistua Varsapuistikkoon vaan ainoastaan kauemmas Hakaniementorista. Junes kertoo yrittäneensä päästä Narinkkatorille milloin hänet otettiin kiinni.
Nyt aletaan katsoa videotallennetta. Junes taustoittaa, että hänellä on tapana käydä itsenäisyyspäivänä kuvaamassa tapahtumia Helsingissä. Hän ei ole koskaan syyllistynyt mihinkään riehuntaan, ja poliisi otti hänet kiinni ilman perustetta ja aiheutti myös lisäkuluja sillä.
Yritetään saada tekniikka toimimaan videon näyttämistä varten.
No niin, video pelaa. Junes selostaa, että kuvaaminen aloitettiin poliisin annettua käsky siirtyä kauemmas. Tuomari sanoo, että olennaisinta on selvittää, mitä alkuperäinen käsky sisälsi, mutta syyttäjä puhuu jonkun toisen käskyn kyseenalaistamisesta.
Junes sanoo striimillä ääneen, ettei halua niskoitella ja olla noudattamatta poliisin käskyä, koska maanantaina on valtuuston kokous. Junes korostaa, että ei saanut käskyä siirtyä Varsapuistikkoon vaan ainoastaan kauemmas Hakaniementorista.
Junes sanoo, että jos Varsapuistikosta olisi jotain puhuttu, se kuuluisi steiimillä, mutta striimillä puhutaan vain yleisluontoisesta poistumiskäskystä.
Striimillä kuuluu taas, että poliisin käsky oli vain poistua, ei mennä Varsapuistikkoon.
Junes sanoo striimillä: "täällä on signaaliautoja" 😂
Junes ihmettelee tallenteella, miten Helsingissä paperiton saa palvelutkin mutta suomalainen ei saa edes kuvata. Siirtyvät kauemmas Hakaniementorista.
"Ja missä se Tiina on"?
"Jäi sinne"
Nyt kuuluu poliisin käsky nr. 3, nyt sanotaan että mennä Varsapuistikkoa kohti. Junes ihmettelee, mikä se on. Poliisin mukaan siellä on varsapatsas.
J: "Millainen kaupunki tää on? Eikö täällä saa kävellä? Eikö poliisin pitäisi antaa käskylle perusteet?"
"Oisko jossain vaiheessa iltaa joku poliisi tullut Varsapuistikkoon kertomaan, että nyt saa poistua?"
Syyttäjän mukaan Junes ei totellut käskyä mennä Varsapuistikkoon. Junes sanoo videon osoittavan, että he menivät sinne ja olivat siellä yli tunnin.
Videolla näkyy nyt Junes, Ilkka, Vihta, Elina Louko ja muita kävelemässä Varsapuistikkoon.
Nyt videolla näkyy, kun Ilkka puhuu minun kanssani puhelimessa ja Junes kyselee poliisilta, onko sille joku syy, miksi miekkaria ei saa kuvata ja puheita kuunnella. Joka poliisi vetoaa vain mystisiin käskyihin ja nimettömiin esimiehiin.
Junes toistaa skriimillä, että ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun hän ei ei-paikallisena tiedä, missä Varsapuistikko on? Entä jos hän olisi päättän vain palata Ouluun? Olisiko poliisi ottanut hänet kiinni Kampista?
Junes kertoo striimillä, millainen rasisminvastustelijoiden miekkari on ja että minä jäin kuvaamaan. Nyt he huomaavat Varsapuistikon ja menevät sinne. Eli nyt näkyy, että käskyjä noudatettiin.
Nyt päättyy videot, kun olennaiset jutut on todistettu.
Nyt alkaa Juneksen suullinen puolustus. Junes kertoo itsenäisyyspäivän Helsingin-striimien olevan perinne. Hän on kuvannut kaikenlaisia tapahtumia, mitä on järjestetty. Hän oli tullut Oulusta Helsinkiin taas tätä varten. Hakaniementorilla oli 2 tapahtumaa.
Hakaniemessä oli Kai Sadinmaan "Minä häpeän Suomea" ja vasemmistonuorten ja antifan marssi. Hän sai poistumiskäskyn poliisilta ennen tapahtumien alkua ja lähti kavereineen pois. Sai poliisilta lisää ohjeita jatkaa Varsapuistikkoon ja noudatti niitä.
Tuomari saattaa jopa tajuta jutun, koska totesi videon todistaneen olennaiset asiat eli sen, menikö Junes varsapuistikkoon vai ei. Se kuulemma on epäolennaista, kauanko hän siellä oli.
Junes kertoo, että vaikka muut seurueessa saivat samat käskyt ja toimivat samoin kuin hän, heitä ei viety putkaan. Vain Junes otettiin kiinni. Junes arvelee poliisin purkavan turhautumia kansallismielisiin, koska riehuvat antifat ovat suojeltua ryhmää.
Junes: syyte tulee hylätä ja minulle tulee maksaa korvauksia
Syyttäjä kysyy, miksi menitte liittotalon terasille. Junes sanoo, että no koska meidän käskettiin poistua Hakaniementorilta. Junes sanoo, että Hakaniementorilla ei poliisi puhunut Varsapuistikosta mitään.
Nyt alkaa poliisin todistajanlausunto, ja Junes esittää kysymyksiä. Poliisi Lindberg täyttelee ensin jotain korvauslappuja.
Okei, eli nyt siihen odotettuun asiaan eli polpon kuulemiseen. Syyttäjä aloittaa ja pyytää polpoa kertomaan omin sanoin, mitä Hakaniementorilla tapahtui. Kertoo saaneensa johtajalta tehtävän siirtää Lokka + seurue Varsapuistikkoon.
Oikeastaan polpo juuri vahvisti Juneksen kertomuksen sanomalla, että Junes meni varsapuistikkoon ja jäi sinne.
Polpo kertoo, että hän ei tiedä, mikä alkuperäisen käskyn sisältö oli. Hän tietää vain itselleen tulleen käskyn. Hän sanoo, että herra Lokka totteli ihan hyvin.
Syyttäjä: jouduitteko kehottamaan Lokan matkantekoa?
Polpo: Pari kertaa hän kyseli perusteita käskylle.
Polpo kertoo, että käsky tuli tilannejohtajalta, mutta hän ei muista, kuka se oli. Polpo tunnustaa, että ei hänkään tiedä, kauanko Juneksen olisi pitänyt varsapuistikossa olla.
Tuomari muistuttaa Junesta, että hänen ei tarvitse todistaa syyttömyyttään vaan syyttäjän pitää todistaa syyllisyys.
Tuomari kysyy polpolta Juneksen saamista sakoista. Polpo sanoo, ettei tiedä niistä mitään. Näyttää, että syyttäjä on pettynyt poliisin todistuksen luonteeseen.
Tuomari kysyy, miksi sakko määrättiin. Polpo sanoo, että hänen mielestään Juneksen toiminta ei ollut niskoittelua!
Polpo sanoo, että Junes kyseli käskyn perusteita ja käveli hitaasti, mutta hänestä se ei täytä niskoittelun määritelmää.
Syyttäjä yritti nyhtää polposta jotain niskoittelun määritelmän täyttävä tai tottelemattomuutta Juneksen taholta, mutta polpo ei sellaista alkanut väittämään. Nyt alkaa Tampereen natsin todistus.
Ilkka todistaa ja selittää tapahtumien kulun, että he poistuivat Hakaniementorilta ja lähtivät sitten Varsapuistikkoon. Sieltä he jatkoivat eteenpäin vasemmistokulkueen mentyä ohi toiseen suuntaan. Ilkka kertoo saaneensa samat käskyt kuin Junes, mutta häntä ei putkatettu.
Syyttäjä kysyy Ilkalta alkuperäisen poistumiskäskyn sisältöä. Illka kertoo, että heille sanottiin vain yleisesti, että pitää poistua Hakaniementorilta,
Ilkka sai tuomarilta matkakulut prepaid-korttina ja vakuutti käyttävänsä rahat hyvään tarkoitukseen. 😄
Nyt alkaa Vihdan todistus. Hän todistaa puhelimitse. Vihta kertoo, että perinteenä on ollut kuvata tapahtumia, ja päivän eka tapahtuma oli vasemmiston miekkari. Poliisi ajoi heidät pois torilta, ja he ihmettelivät vapaan liikkuvuuden puutetta.
Vihta sanoo, että poistuivat, ja sitten poliisit hoputtivat, että pitää jatkaa vielä eteenpäin, ja he noudattivat käskyjä. Vihdan todistus käytännössä sama kuin Ilkan ja Juneksen, kun samassa porukassahan he olivat niin kaikki näki ja kuuli samat asiat.
Vihta sanoo ihmettelevänsä sitä, että Junes maalitettiin niin, että hänet otettiin kiinni mutta muita porukassa liikkuneita ei. Hän arvelee sen johtuvan siitä, että Junes on tunnetumpi kuin muut ja on siksi joutunut viranomaisten silmätikuksi.
Tämä on oikeastaan ollut selvä asia jo pitkään. Syyttäjän mukaan Junes ei totellut käskyä mennä Varsapuistoon. Videolla näkyy, että Junes meni sinne, ja poliisin mukaan hän teki sen niskoittelematta.
Vihta jatkaa eriarvoisen kohtelun ihmettelemistä ja sanoo, että hänen mielestään Juneksen kansalaisoikeuksia ja vapaata liikkuvuutta on loukattu.
Vihta sanoo, että poliisin toiminta oli epäselvää ja vaikutti, etteivät he itsekään tienneet, mihin pitää poistua, koska käskyt olivat keskenään ristiriitaisia. Varsapuistikkoon menoa na kilometrin päähän menoa ei voi toteuttaa yhtäaikaa rikkomatta jompaa kumpaa käskyä.
Syyttäjä antaa loppulausunnon. Syyttäjä sanoo syytteensä ytimen olevan siinä, että alkuperäinen käsky olisi sisältänyt ohjeen mennä varsapuistikkoon ja se olisi jätetty noudattamatta. Väittää edelleen niskoittelua tapahtuneen vaikka poliisikin sanoi jo toisin.
Syyttäjä yrittää tehdä käskyn kyseenalaistamisesta niskoittelua, vaikka syytekirjelmä ei koske sitä vaan käskyn noudattamatta jättämistä. Junes pitää loppulausuntoaan ja vetoaa polpon todistukseen.
Juneksen mukaan olisi tärkeää saada kuultavaksi käskyjen alkuperäiset antajat. Junes sanoo, että hän ei niskoitellut. Hän vietti turhaan itsenäisyyspäivän sellissä ja nyt syyttäjä vaatii häntä vielä maksamaan sakot. Hän ihmettelee, miksi syyttäjä ei ole jo luopunut syytteestä.
Junes sanoo, että syyttäjän arvomaailma ei kuulu Suomeen, että täällä ei kuulu rangaista poliisin käskyn perusteiden kysymisestä. Junes siteeraa Hesaria, jossa Jere Roimu HelPosta väittää Juneksen kiinniottoon olleen joku erityinen tiedustelullinen peruste.
Tuomari sanoo, ettei ole syytä epäillä Juneksen, Ilkan ja Vihdan kertomuksia. Lokka ei ole niskoitellut.
Tuomari: "Lokka on varmaan kyseenalaistanut kysymällä perusteluja, mutta itse olen sitä mieltä, että tämä ei ole niskoittelua tai varsinkaan syytteessä kuvailtua niskoittelua. Lindbergin mukana siirtyminen on tapahtunut niin, ettei ole tapahtunut niskoittelua.
SYYTE HYLÄTÄÄN!
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Tiina Wiik 🇫🇮

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!