My Authors
Read all threads
Vielä #ketju Soinista.

Timo Soini muutti Suomen poliittista todellisuutta toistaiseksi peruuttamattomasti yhdellä tavalla. Vallanhimoinen Soini laskeskeli, että avaamalla oven rasistisille puhetavoille saa ääniä, jotka jäisivät Persuilta muutoin saamatta. Oikeassa oli.
Puheissaan Soini halusi tietysti myös antaa äänen populististen myyttien pienelle ihmiselle. (Soinin pieni ihminen, jonka ääni ansaitsee tulla paremmin kuulluksi on tietysti valkoihoinen mies, mutta ei mennä tähän nyt). Muuta kuin se ääni ei kuitenkaan haluttu tai osattu antaa.
Kiky ja aktiivimalli kelpasivat, kaikki oli kaupan maahanmuuttopolitiikasta – josta Soini itse ei edes piitannut. Perussuomalaiset ei pienen ihmisen asemaa kohentanut piirun vertaa, mutta muutti perustavanlaatuisesti sitä, millaista kieltä ja tekoja täällä katsotaan läpi sormien.
Hillotolpat, melonit ja lippalakit ja muut sekavuudet unohtuvat. Vihapuhe ja rasismi, joita Soini ei koskaan yrittänytkään torjua, eivät.

Timo Soinin ainoa todellinen perintö on rasistien ja öyhöttäjien nostaminen eduskuntaan ja tyytyväinen välinpitämättömyys sen seurauksista.
Heihin Soinin oma ura myös kaatui. Hänellä ei hänellä lopulliseen voittoon – ministeriaudiin – päästyään ollut enää kauhean selkeää suuntaa perussuomalaisten politiikalle. Radikaaleilla oli.
Jos Timo Soinin elämä olisi elokuva, näin se päättyisi: kaiken rasismille menettänyt Soini on saada pataan Odinin soturilta maaliskuisessa Korsossa keväällä 2019. Sivulliset estävät lyönnin. Soinin tarina päättyy. Melkein liian elokuvallista ollakseen totta.
Ovatko Perussuomalaiset muuttuneet Soinin jälkeen? Jos jollain tavalla, niin sillä, että populistien myyttinen pieni ihminen kiinnostaa entistä vähemmän, jos enää lainkaan.
Jussi Halla-ahon mukaan hyvinvointipalveluiden alasajokin parempi vaihtoehto kuin työperäisen maahanmuuton mahdollistaminen, jotta palveluiden ylläpitäminen olisi edelleen mahdollista.

Se siitä pienestä ihmisestä. Image
Vanha nakkimuki otsikoissa jälleen! Ehkä kohta selviää onko Soini vain perso huomiolle vai yhä yhtä vallanhaluinen kuin ennenkin.

hs.fi/politiikka/art…
Linkataan tämä vielä ketjun jatkoksi niin näkyy paremmin. Ajattelen että Timo Soinin ura on kuin yksi poliittinen nakkimuki, ei suinkaan Soini itse. Tätä viittausta soinin tunnetuimpaan evääseen käytetään laajahkosti.

Tätä sen sijaan ei käytetä, mikä on oikeastaan vähän sääli. Pääsköön sekin siksi ketjuun. Image
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Keep Current with Julianna Kentala

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!