Suurimpien tulotietojen julkaisu on hyvä juttu. Raha on tosi isosti valtaa, ja on hyvä tietää, missä valta on. 1/6
Julkisuus tuo myös hyvää luterilaista nöyryyttä. Kyllä yksi kimmoke siihen, että Varusteleka jakoi työntekijöille 150 000 euroa bonuksia tänä vuonna tuli sitä siitä, että mun tulot on kumminkin julkisia. 2/6
Tulothan eivät edes kerro koko totuutta: mun 2021 tuloista tulee olemaan piilossa 277k. Jos joku myi yli kymmenen vuotta vanhaa omaisuutta, siitä 40% ei lasketa tuloiksi. 3/6
Suomi on hieno maa olla rikas. Tulonjako ja tasapäistäminen tekee jotain, mitä rahalla ei saa. Täällä ei tarvitse pelätä köyhiä. En tunne ketään, jonka taloon olisi murtauduttu tai joka olisi ryöstetty. Rikkaiden lapset samassa koulussa muiden kanssa ilman turvamiehiä. 4/6
Ja vastaus jo ennakkoon "voithan lahjoittaa rahaa valtiolle" -vitsille: mun raha on vain pieru Saharassa. Homma toimii vain, jos kaikki osallistuu. Viroon tms eroja pakoon muuttaneet kuuluvat sinne. Suomen kulttuuri on osin sitä, mitä on, koska heikoimmista pidetään huolta. 5/6
Musta veroprosentteja ei tarvitse sinänsä kiristää, mutta verohelpotusten antaminen rikkaille on epäreilua ja hyöty valtion kannalta kyseenalainen. Se on kuitenkin just sitä valtaa mitä rahalla saa, ja on hyvä tietää, keillä valtaa on.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Valtteri Lindholm

Valtteri Lindholm Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(