Kansanedustaja Päivi Räsäsen sananvapausoikeudenkäynti käydään tänään. Uskomatonta, että tämä päivä todella tuli, mutta tällaiseksi erilaisten näkemysten sietäminen laintulkinnassa on mennyt. Syyte nostettiin.

Teen liveseurantaa tähän ketjuun. #päiviräsänen
Paikalla valtava määrä mediaa.

Haastattelin toimittajia ja he muistelivat, että eivät muista muuta keissiä kuin Aarnion, jossa asia olisi kiinnostanut mediaa näin paljon.

/2
Ennen oikeudenkäyntiä Päivi Räsästä vastassa oli häntä tukeva mielenilmaus.

/3
Oikeudenkäynnin alku oli täysi farssi.

Suomessa on periaate, että oikeudenkäyttö on avointa ja siksi istuntoja saa tulla seuraamaan.

Oikeus ei ollut varannut riittävästi paikkoja, joten ihmisiä käännytettiin pois ja oikeus ei edes käsitellyt kuvauslupapyyntöäni.

/4
Aikaisemmissa istunnoissa oikeudelle esitetty kuvauslupapyyntö on luonnollisesti aina käsitelty.

Asia kiinnostaa laajasti suomalaisia, se on historiallinen ja yhteiskunnallisesti merkittävä. Huomiota keissi on saanut myös kansainvälisesti.

/5
Paikalla myös kansainvälisiä vieraita.

Kuvausryhmät otettiin sisään useammassa erässä.

Istun nyt videosalissa kuuntelemassa käsittelyä.

Ihmiset kutsuttiin sisään 9:30, istunto alkoi paljon myöhemmin.

/6
Räsäsen ja Pohjolan lisäksi myös Luther-säätiölle esitetään rangaistusta: 10 000€ yhteisösakko.

/7
Mielenkiintoiseksi menee.

Nyt syyttäjä vaatii seuraamuksissaan Yleisradiota leikkaamaan syytekohdassa 4 mainitusta haastattelusta Ruben Stillerin ohjelmassa Päivi Räsäsen mielipiteitä pois.

Millaisissa yhteiskunnissa median sisältöihin puututtiinkaan näin?

/8
Syyttäjä: "Kyse ei ole teologiasta."

Tuo ei ole yksinkertaisesti totta. Tässä on nimenomaan kyse teologiasta. Räsänen uskoo tietyllä tavalla ja sen ääneen sanominen halutaan kriminalisoida.

/9 #sananvapaus #päiviräsänen
Syyttäjä:

"Asiassa ei ole kyse teologiasta tai eksegetiikasta eli siitä, miten Raamattua voidaan, saa tai pitää tulkita."

Huoh.

/10
Syyttäjä:

"Selvää on, että vastaajilla on uskonnon, omantunnon ja ajatuksenvapauteensa kuuluva oikeus uskoa ja ajatella miten haluavat."

Täysin tyhjä "vastaantulo" -argumentti. Ei kukaan voi mennä toisen pään sisälle näkemään, mitä siellä ajatellaan, vaikka haluaisi.

/11
Syyttäjä:

"Pelkkä Raamatun lauseiden siteeraaminen/selostaminen ei ole rikos. Keskustelu erilaisista Raamatun tulkinnoista ei ole rikos. Tiedonvälitystarkoituksessa tapahtuva Raamatun sisällön tai sitä koskevien tulkintojen selostaminen ei ole rikos."

/12
Huomio syyttäjän lausunnosta: "Tiedonvälitystarkoituksessa tapahtuva Raamatun sisällön tai sitä koskevien tulkintojen selostaminen ei ole rikos."

Miksi sitten tiedonvälitystarkoituksessa toimivaa Yleä vaaditaan sensuroimaan Räsäsen tulkintoja Raamatusta?

/13
Esitimme kolmannen pyynnön videosalista, että ääni laitettaisiin tarpeeksi isolle, että voisimme seurata oikeudenkäyttöä.

Olen eturivissä ja nuori ihminen.

Minua vanhemmat eivät meinaa kuulla mitään ja kyllä itselläkin tiukkaa tekee.

Lisäksi osa käännytettiin pois aiemmin. /14
Syyttäjä:

"Omien mielipiteiden ja totuusarvoisten väärien väitteiden ilmaiseminen voi olla rikos, vaikka ne perustuisivatkin henkilön omaksumaan Raamatun tulkintaan. Raamattu ei ole oikeuslähde."

Nyt lähti totuuskomissio pyörimään kunnolla ja kristinusko silppuriin.

/15
Nyt syyttäjän puheenvuoro alkaa kuulostaa Vihreiden puoluekokoukselta, jossa tulkintoja venytetään abstraktilla puheella.

"Jotta ihmisarvo toteutuisi, sitä on vahvistettava."

Nythän yritetään rajoittaa sananvapautta, vapauksista oleellisinta.

/16 #päiviräsänen #sananvapaus
Syyttäjän poliittinen julistuspuhe keskeytyy tuomarin sanoihin:

"Nyt pyydän teitä keskittymän asiaan. Miten syyttäjä aikoo osoittaa Räsäsen ja Pohjolan syyllistyneen rikokseen."

/17 #sananvapaus #päiviräsänen
Seuraavaksi syyttäjältä täysin valheellinen väite. Nostaa diaesityksessä lausuman solvaavuudesta seuraavan esimerkin, jonka väittää tulleen Räsäseltä:

"Homoseksuaali ei ole alun perin Jumalan luoma kuten heteroseksuaali."

Räsänen ei ole koskaan tarkoittanut tuota.

/18
Syyttäjän näkemyksen mukaan kansalaisen sanoessa vaihtuvien parisuhteiden olevan moraalitonta, tulee oikeuden puuttua peliin.

Mitä täällä tapahtuu 😳

/19 #sanavapaus #päiviräsänen
Nyt kuuluu niin huonosti, että vaikea saada selvää.

Syyttäjä kertoo aivolohkosta, joka aktivoituu häpeän tunteessa, mutta loppua en kuullut.

/20
On todella turhauttavaa, että syyttäjä puhuu, kuin hänellä olisi homoyhteisön ääni.

En homona halua sitä, että inhottava puhe meistä olisi julkisuudessa "hävinnyt", mutta pinnan alla asenteet vain kovenisivat.

Ei vääriä argumentteja voi kumota, jos niitä ei esitetä.

/21
Valtakunnansyyttäjä on omalla hyveposeeraavalla toiminnallaan tekemässä karhunpalveluksen meille homoseksuaaleille.

Ja antaa homoseksuaalisuuteen vääryytenä tai syntinä suhtautuville ihmisille polttoainekanisterin.

Tuntuu todella surulliselta.

/22 #päiviräsänen #sananvapaus
Syyttäjä:

"Räsäsen sanomisia ei puolusta se, että ne on esitetty kevytmielisessä ohjelmassa."

Nyt tarkkana Putouksessa, Kingissä ym.

Sieltä kun löytyy kosolti kevytmielistä pilkkaa eri ihmisryhmistä.

/23
10 minuutin vessatauko on ohi.

Nyt alkaa puolustuksen vuoro.

/24
Puolustus:

"Kiihottamislain tarkoitus ei ole ollut rajoittaa keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista."

Näin juuri on. Räsänen on itse ollut säätämässä lakia, eikä varmasti ole tarkoittanut kieltää itseään puhumasta asioista, joista on aina puhunut.

/25
Puolustus:

"Poliisi teki vuonna 2003 julkaistusta ja nyt Luther-säätiön syytteenalaisesta pamfletista päätöksen 13.9.2019, että esitutkintaa ei jatketa."

/26
Jotain oleellista valtakunnansyyttäjän toiminnasta kertoo se, että tutkinnanjohtaja näki, että Räsäsestä tehdystä rikosilmoituksesta ei ollut tarpeellista epäillä rikoksesta - ei edes suorittaa esitutkintaa.

Poliisi on virkamies ja tulkitsee lakia esitutkintaviranomaisena.

/27
Puolustus:

"EIT:n vakiintuneen kannan mukaan kynnys oppositiopoliitikon sananvapauden rajoittamiselle on erittäin korkea."

/28
Puolustus luettelee syyttäjän keksimät väitteet, joita Räsänen ei ole sanonut:

"Homoseksuaalisuudesta on päästävä eroon

Homoseksuaalisuuteen kuuluu "väistämättömiä moraalisia ominaisuuksia"

Homoseksuaalisuus on tuomittava

Homoseksuaalit ovat ihmisinä alempiarvoisia"

/29
Puolustus hämmästelee:

"Tämä on 1. Suomessa käsitelty rikosasia, jossa vastaajan väitetään kiihottaneen ihmisryhmää vastaan tekstissä, jossa hän nimenomaisesti kehottaa lukijoita kunnioittamaan tätä vähemmistöä ja suhtautumaan sen jäseniin tasa-arvoisesti.”

/30
Räsänen toteaa puolustuksessa:

"Homoseksuaalit ovat Jumalan luotuja."

Kuten aikaisemmin totesin, syyttäjä väärensi Räsäsen sanomiset:

/31


Puolustus:

"Tuomioistuin ei voi ottaa kantaa siihen, kuinka Raamatun sisältö ymmärretään, ottamatta kantaa teologiseen kysymykseen ja menettämättä uskonnollista neutraliteettiaan.

/32
Puolustus:

"EIS 9 artikla turvaa monimuotoisen ja -arvoisen yhteiskunnan.

Siihen kuuluu oikeus olla perustelematta uskoa viranomaisen edessä (EIT, Eweida ym v YK, k. 81 ja 82)."

/33 #päiviräsänen #sananvapaus
Tuomari:

”Ennen kuin menemme syntiin ja häpeään, keskeytetään istunto ruokatauon ajaksi. Istunto jatkuu klo 13:00.”

/34
Kellon ollessa 13:15 istunto jatkuu.

Perusteluita käydään huolella läpi eikä olla vielä lähelläkään perusteellisia loppupuheenvuoroja.

Täysistunto alkaa klo 14:00, joten osa käsittelystä jää minulta näkemättä. Harmittaa todella paljon. Viimeistään 13:45 pitää poistua.

/35
Puolustus:

”Valtion muuttunut avioliittokäsitys ei tee Räsäsen näkemyksestä rikollista. Kiihottamispykälä ei ole voittajan oikeutta.”

/36 #päiviräsänen #sananvapaus
Puolustus Räsäsen kirkon päätökseen liittyvästä tviitistä:

”Kirkon julkisoikeudellisen aseman takia arvostelulla on ollut yleisempää yhteiskunnalista merkitystä.”

/37 #sananvapaus #päiviräsänen #kirkko
Puolustus edelleen pride-tviitistä:

”Millään liikkeellä ei ole yksinoikeutta edustaa yksittäisiä vähemmistöjä. Eikä siis kritiikki liikettä kohtaan voida automaattisesti tulkita kohdistuvan mihinkään vähemmistöön, vaikka liike väittäisi sitä edustavansa.”

/38
Puolustus jatkaa viimeiseen syytekohtaan, Ruben Stillerin radio-ohjelmaan:

”Vieraat on kutsuttu ohjelmaan toisiinsa nähden selvästi eriävien Raamattua ja seksuaalisuutta koskevien mielipiteidensä vuoksi.”

/39
Seuraavaksi siirrytään todisteluun.

/40
Seuranta osaltani valitettavasti päättyy aikataulun vuoksi, kun en voi jäädä seuraamaan istuntoa pidemmälle.

Kiitoksia kaikille mukana olosta!

41/41

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Sebastian Tynkkynen

Sebastian Tynkkynen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @SebastianTyne

Mar 10, 2021
Ihan käsittämätöntä. Muut TV-kanavat ja mediat antavat julkaista yleensä jopa kokonaisia jaksoja, kunhan pistää linkin klipin kylkeen.

Yle ei anna julkaista edes sitaattioikeuden mittaisia klippejä. Jotka olemme vieläpä verovaroilla kustantaneet.

Aina sanotaan, että keksikää nyt jotain, että ihmiset kiinnostuisivat politiikasta ja kävisivät äänestämässä.

Oleellisten kohtien nostaminen kokonaisista pitkistä ajankohtaisohjelmista tähtää juuri tähän.

Monet kun ei jaksa kiinnostua kokonaisesta linkatusta jaksosta.
Se, että nostetaan pihvi valtavasta poliittisesta mediamassasta, joka on täynnä poliitikkojen mössöpuhetta tuntien täydeltä, on palvelus demokratialle.

Se saa kansalaiset kiinnostumaan politiikasta ja tietämään, mitä poliitikot todella ovat mieltä kaiken jaarittelun keskellä.
Read 4 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(