Thread by @161Dimi

🤡Nauru ei pidennä natsiprojektien ikää 🤡

Twitterissä on viime viikonlopun aikana esitetty näkemyksiä siitä, onko huumori ja pilkka osana äärioikeiston vastustamista tehokasta tai hyväksyttävää.

Seuraa ketju aiheesta:

#convoyfinland2022
#Cännivoy2022

Nauru, huumori ja naurettavaksi tekeminen ovat aina kuuluneet antifasistiseen arsenaaliin ja ovat tehokas keino vastustaa fasisteja siinä vaiheessa, kun ei ole vielä liian myöhäistä.

Olen yllättynyt, että tätä kyseenalaistetaan Suomessa, jossa Pekka Siitoimen johtama uusnatsitoiminta ja sen tahaton humoristisuus, esti vuosikauden natsien järjestäytymistä.

Mielikuva säilyi vielä pitkään natsien itse kuvaaman dokumentin ansiosta.

Ehkä syy on osittain siinä kuinka tehokas keino huumori on - projektit jotka on huumorin keinoin ajettu ojaan eivät ole sieltä yleensä nousseet.

Pekka Siitoin, Suomi Maidan, Rajat kiinni, Soldiers of Odin tai tuorein Convoy vaikuttavat meidän silmissä niin epäonnistuneelta, että joidenkin mielestä niitä ei pitäisi edes pilkata.

Mikään näistä ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ollut epäonnistunut, naurettava tai säälittävä, vaan ne kaikki ovat muodostaneet jossain vaiheessa merkittävän uhan.

Siitoin teki poliittisen tuhopolton, Odinit levisivät kulovalkean tavoin kymmenille paikkakunnille ja ympäri maailman, Rajat kiinni järjesti huippuaikoinaan useita mielenosoituksia viikossa jotka keräsivät paljon väkeä ja Convoy lähti käyntiin kymmenien tuhansien ihmisten ryhminä

Näiden liikkeiden perikadon taustalla on toki muitakin tekijöitä, mutta huumorin vaikutusta liikkeiden alasajoon ei voi sulkea pois.

Kysymys ei ole myöskään siitä, että juuri nämä kyseiset liikkeet ovat olleet toistaistoisten ihmisten viritelmiä.

Myös onnistuneet fasistiset liikkeet kautta historian ovat sisältäneet saman sekoilun elementin, mutta siitä ei vain ole muodostunut niiden kompastuskivi.

Kyse on siitä, että antifasistit ovat onnistuneet huumorin keinoin tuomaan esille fasististen liikkeiden onttouden ja ristiriidan pömpöösin vallankumousretoriikan ja kuvaston, sekä todellisuuden välillä.

Parhaimmillaan tämä aiheuttaa sellaisen "Keisarin uudet (v)aatteet" -efektin, joka vie näiden liikkeiden uskattavuuden myös liikkeille myötämielisten silmissä.

Esimerkiksi Soldiers of Odinin katupartioit levisivät, koska ne muodostivat uskottavan uhan.

Se oli militantti katujärjestö, jonka paikallisyhdistyksiä perustettiin kuin sieniä sateella. Sen modus operandi oli 80- ja 90-luvun skiniliikkeeltä tuttu:

"Se joka hallitsee katuja, hallitsee politiikkaa."

Ja hallinta perustui pelkoon.

Loldiers of Odinissa tämä ymmärrettiin, eikä liike hyökännyt Odineita vaan heidän suunnitelmaansa vastaan.

Jos odineilta viedään heidän tärkein ase eli pelko, korttitalo sortuu.

Pride-tapahtumat herättivät aikoinaan paljon homofobista vastustusta ja ihan korkean tason yhteiskunnalliset keskustelijat saattoivat puhua siitä, miten homoutta ei pitäisi näkyä katukuvassa tai että heteroillekin pitäisi sitten olla oma Pride.

Osittain heidän omasta aloitteestaan ja osittain erään nettifoorumin vaikutuksesta pieni joukko äärioikeistolaisia toimijoita yrittivät muuttaa tämän homovihamielisen ilmapiirin katoiminnaksi perustamalla Heteropriden.

Liike otettiin aluksi vakavasti ja he pääsivät levittämän homofobisia kantojaan television asiaohjelmissa.

Punkinfinland-foorumilla kirjoittelevat nimimerkit kuitenkin onnistuivat kääntämään diskurssin ja tuomaan esille toiminnan naurettavuuden.

Tapahtumasarja huipentui pienehköön heteroprideen ja sen vieressä järjestettyyn "Heteropride-LOL" tapahtumaan.

Rajat Kiinni -liike keräsi 2015-2016 vuosina todella paljon väkeä mielenosoituksiin. Tapahtumia oli paljon ja ympäri Suomea, ja ensimmäistä kertaa monet antifasistit olivat tilanteessa, jossa vastamielenosoittajia oli vähemmän kuin natseja.

Erään Tampereella järjestetyn pienen rajat kiinni -tapahtuman yhteydessä huomattiin striimin kautta, että liikkeessä on uusi nousuhahmo Marco DeWitt, jonka epärealistiset tavoitteet, periksiantamattomuus ja heittäytyminen aatteensa taakse sisälsivät potentiaalista komiikkaa.

Liike sisälti uuden piirteen tai taktiikan, joka oli ihmisten tavoittaminen striimaamisen kautta. Tämä oli alunperin hyvä taktiikka, ja väitän että äärioikeisto on nykyäänkin niin vahva youtubessa juuri tämän Marco DeWittin aloittaman toiminnan takia.

Marco organisoi tehokkaasti ja alkoi kasvattamaan Suomi Ensin -puoluetta, jonka kokouksissa oli parhaimmillaan yli 50 toimintaan sitoutunutta henkilö. Nämä oli tavoitettu striimien kautta ja tällainen väkimäärä kertoo siitä, että liike toimi aluksi hyvin.

Liikkeen suurin vahvuus oli kuitenkin sen suurin kompastuskivi. Se eli striimeistä ja sen vuoksi liikkeessä esiin nousivat henkilöt, jotka tarjosivat parasta viihdettä. Kun Suomi maidan -leiri alkoi 2017, sitä seurattiin kuin tosi-tv:tä.

Trollaajat tekivät liikkeestä lauluja, jakoivat tietoja juoruista ja fanittivat eri hahmoja. PIFillä tehtiin mm. varmaan yli kymmenen liikettä käsittelevää kappaletta, joista kuuluisin on The Caccajenkka.

Suomi Ensin imi itseensä Rajat Kiinni -liikkeen ja MV-lehden momentumin ja trollien avustamana se muuttui Suomi Ensin -liikkeen sisällä uhkaavasta äärioikeistolaisesta toiminnasta koomisten hahmojen kavalkadiksi.

Jotkut ovat esittäneet, ettei naurettavaksi tekeminen estä näitä liikkeitä kasvamasta. Olen eri mieltä ja siitä on myös näyttöä, että huumori deradikalisoi fasistisiin liikkeisiin lähteneitä ihmisiä.

Kirjassa Exit - irti natsismin kahleista ruotsalainen ex-natsi Kent Linfahl kertoo osuvasti, miten militantit vastustajat saivat heidät tuntemaan olevansa oikealla asialla, mutta ns. tavallisten ihmisten nauru meni ihon alle ja sai epäilemään omia valintoja.

Vastaavia näkemyksiä ovat esittäneet myös muut fasistisissa liikkeissä toimineet henkilöt, jotka ovat jättäneet liikkeen. En sano, ettei militantille antifasismille ole myös tarvetta, mutta joskus nauru on paras ase.

Kun esitetään, ettei näille liikkeille saisi nauraa, pitäisi myös samalla kysyä, että mikä on se toinen keino jolla liikkeet saadaan tehtyä vaarattomaksi.

Ignooraus toimii vain silloin, kun yhteiskunnassa ei ole kasvusijaa äärioikeistolle.

Muussa tapauksessa se usein vain jättää kasvusijaa äärioikeistolle.

Yhteiskunnallinen keskustelu ja deradikalisaatio ovat joskus toimivia keinoja, mutta ne eivät tavoita ihmisiä jotka ovat syvällä kaninkolossa eivätkä halua apua.

Tällaista ehdottomasti kuitenkin tarvitaan.

Esimerkkinä Suomessa toimi Radinet nimellä tällainen hanke vuosina 2016-2018, mutta se loppui käsittääkseni rahoituksen loppumiseen. Mukana oli kokemusasiantuntijana entinen uusnatsi, Pohjoismaisen vastarintaliikkeen perustaja Esa Holappa.

yle.fi/uutiset/3-9118…

Jos tätä ketjua lukeavat poliitikot tai muut tahot, joilla on mahdollista käynnistää ja hankkia rahoitus vastaavalle hankkeelle, niin tehkää se.

Pandemian jälkeen on tarvetta sille, että radikalisoituneet ihmiset saavat sitä apua sitten kun ovat valmiita siihen.

Tämän jälkeen keinovalikoima onkin sellainen, että itse näen huumorin ja pilkan moraalisesti vielä aika hyväksyttävinä keinoina.

Ajatellaan tätä convoyta. Entä jos se olisi saanut järjestäytyä ilman huomion kiinnittymista sen humoristisiin puoliin?

Entä jos siitä olisi tullut sakeistoa yhdistävä tapahtuma sen sijaan, että se onnistui hajoittamaan skeneä?

Entä jos Helsingin keskustassa olisi edelleen satoja autoja ja kasvava protestiliike? Millä keinoilla siihen pystyisi puuttumaan? En nimittäin itse tiedä eivätkä tiedä myöskään kanadalaiset.

En itse nimittäin usko, että liikkeen kohtalo oli tähtiin kirjoitettu, vaikka toki monia virheitä tehtiin järjestäjien toimesta.

Epäilen myös että näemme useista muista maista esimerkkejä siitä, että tällaisessa projektissa voivat onnistua myös muut kuin kanadalaiset.

Ja kyse ei ole siitä, että suomalainen äärioikeisto ja muu sakeisto olisi naurettavampaa - mitä olen keskustellut ulkomailla toimivien ihmisten kanssa, niin samat humoristiset piirteet löytyvät esim. Kanadan convoystä, mutta siitä ei tullut liikkeen kompastuskiveä.

Mutta tässä oli tällainen ketju. Toivottavasti herätti jotain ajatuksia tai jos ei, niin ainakin sisälsi jotain viihdykettä ja nostalgiaa.

Huumoria ei kannata aliarvioida.

p.s. mä oon pitkälti työtön ja jos joku lehti tai julkaisu haluaa maksaa mulle kirjoittamisesta, niin slaidatkaa mun deeämmiin 😉