Yhteisen @fingrid_oyj ja @GasgridFinland vetytaloushankkeen väliraportti on julkaistu tänään. Ketju ⬇️ 1/14
Euroopan vedyn kysynnän arvioidaan kasvavan rajusti. Ennen Ukrainan sotaa tehdyt arviot ennakoivat jopa 1500-2300 TWh kysyntää vuonna 2050. Arviot 2030-luvun kysynnästä todennäköisesti nousevat viime viikkojen tapahtumien johdosta. 2/14
Puhtaan vedyn tuottamiseksi tarvitaan erittäin paljon päästötöntä sähköä. Suomessa tuotettu sähkö jo lähes 90% puhdasta ja lisää tulee. Fingrid on solminut yli 5000 MW:n edestä tuulivoiman liittymissopimuksia vuosina 2022–2024 valmistuvista hankkeista. 3/14
Suomen vedyn tuotantopotentiaali riittää kotimaan tarpeisiin ja vientiin. Fingrid on saanut 150 000 MW:n edestä tiedusteluja kantaverkkoon liittymisestä, valtaosa maatuulivoimaa. Mikäli kaikki hankkeet toteutuisivat, ne tuottaisivat noin 500 TWh sähköä
vuodessa! 4/14
Teoreettista potentiaalia voi haarukoida esim näin. Suuruusluokka joka 300 TWh vetyä. Eli 10-20% Euroopan tarpeesta 2050. 5/14
Vedynsiirtoinfran rakentaminen tukisi tuulivoimapotentiaalin hyödyntämistä, sillä se mahdollistaisi elektrolyysereiden sijoittamisen
sähköntuotantokeskittymien läheisyyteen, jolloin
sähkön siirtotarve vähenisi. 6/14
Erityisesti pohjois-eteläsuuntainen vedynsiirtoinfra vähentäisi sähkön siirtotarvetta ja mahdollistaisi tuulivoimapotentiaalin täysimääräisen hyödyntämisen 7/14
Isoilla energiamäärillä ja pitkillä etäisyyksillä vedynsiirto näyttää myös sähkönsiirtoa kustannustehokkaammalta. 8/14
Vedyn putkisiirron etu on myös se ettei tarvitse siirtää elektrolyysin häviöitä, jotka ovat jopa 30%. 9/14
Tehokkaampi maankäyttö voi olla myös vedynsiirron etu, yhden järeän vedynsiirtoputken siirtokyky vastaa jopa 15 kantaverkon 400 kV voimajohtoa. 10/14
Vedynsiirtoinfra edistää myös tehokkaan, kilpaillun vetymarkkinan syntymistä. Samalla infra itsessään toimii varastona ja tuo joustavuutta vedyntuotantoon ja sähköjärjestelmän tarpeisiin, eli mahdollistaa lisää puhdasta sähköntuotantoa. 11/14
Vetytalouden myötä Suomeen voi syntyä uutta teollisuutta ja uusia teollisuuden arvoketjuja. Liittyen esim P2X-tuotteiden, kuten synteettisten polttoaineiden valmistukseen, vetypohjaisten raaka-aineiden valmistukseen sekä teollisuuden vähähiiliratkaisuihin 12/14
Seuraavaksi yhteistyöhanke tutkii vetytalouden skenaarioita ja millaisen vedynsiirtoinfran eri skenaariot tarvitsevat. 13/14
Skenaariot konsultoidaan asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa myöhemmin tänä vuonna. Koko hanke valmistuu vuodenvaihteen tietämissä. Yhteishankkeen väliraportti löytyy täältä. 14/14 epressi.com/media/userfile…

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Mikko Heikkilä

Mikko Heikkilä Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(