Nato-jäsenyyteen ei sisälly mitään sopimusvelvoitteita joukkojen tai tukikohtien sijoittamisesta.
Nato ei tuo Suomeen joukkoja, tukikohtia eikä varsinkaan joukkotuhoaseita ellei Suomi niitä halua. Eikä välttämättä vaikka haluaisi.
🧵/1
Naton poliittiset linjaukset tehdään Natossa konsensus-periaatteella eli jäsenmaiden on oltava niistä yksimielisiä.
Yhdysvallat tai Turkki eivät Naton päätöksiä sanele eivätkä ne voi kävellä päätöksenteossa pienten jäsenvaltioiden yli. /2
Naton operaatioihin ei ole pakko osallistua sen enempää jäsenenä kuin kumppaninakaan.
Irak ei ollut Nato-operaatio missään vaiheessa eikä moni Nato-maa sotaan osallistunut. Myöskään Afganistanin sota ei alkanut Naton operaationa, vaan Nato otti johtovastuun YK:n mandaatilla. /3
Nato-mailla on velvollisuus auttaa muita jäsenvaltioita, mikäli ne joutuvat aseellisen tai kyberhyökkäyksen kohteeksi.
Sitä, millaista apua kukin jäsenmaa missäkin tilanteessa antaa, ei ole ennalta määritelty tai velvoitettu. Suunnitelmia toki pyritään tekemään etukäteen. /4
Nato on poliittinen ja sotilaallinen puolustusliitto, jonka tehtävänä on lisätä jäsenmaidensa turvallisuutta ja koko euroatlanttisen alueen vakautta.
Lisäksi se tukee YK:n peruskirjan periaatteita ja YK:n turvallisuusneuvoston päätösten toimenpanoa. /5
Naton erilaiset kumppanuusohjelmat pyrkivät turvallisuusyhteistyön rakentamiseen ja kansainvälisen turvallisuuden ja vakauden lisäämiseen myös globaalisti.
Suomen ja Ruotsin lisäksi kumppanina on ollut mm. Venäjä. Nato ei ole vastakkainasettelua Venäjän kanssa aloittanut. /6
Natolla on useita erilaisia ja eri tasoisia kumppanuusohjelmia. Nykyisiä kumppanimaita ovat monien muiden ohella mm. Australia, Japani, Etelä-Korea, Israel, Jordania ja Egypti. /7
Koska Nato on rakennettu ainoastaan turvallisuuspoliittisen yhteistyön edistämiseen ja jäsenmaiden yhteisen puolustuksen tukemiseen, se ei ole EU:n kaltainen itsenäinen poliittinen toimija eikä sillä ole valtaa jäsenmaidensa lainsäädäntöön tai päätöksentekoon. /8
Tästä johtuen Nato ei voi sanella jäsenmaidensa sisä- tai ulkopolitiikkaa. Ei vaikka jotkut sitä toivoisivat eikä vaikka jotkut sitä pelkäisivät.
Nato on kansainvälinen järjestö kuten YK tai Etyj, ei valtioliitto. Sen toiminta on varsin rajattua ja päätöksenteko selkeää. /9
Natolla ei ole omia asevoimia. Se omistaa ja operoi pientä määrää kalustoa, tukikohtia ja koulutuskeskuksia, mutta kaikki Naton joukot ovat sen jäsenmaiden joukkoja.
Suomen liittyessä Natoon myös suomalaisista sotilaista tulee "Nato-joukkoja" siinä kuin amerikkalaisistakin. /10
Tämän takia puhuminen "Naton tukikohdista" tai "Naton joukoista" on vähintäänkin harhaanjohtavaa.
Jos Suomi päättää liittyä Natoon, tulee jokaisesta suomalaisesta sotilastukikohdasta "Naton tukikohta" sillä määritelmällä, jolla termiä on Suomessa yleisesti käytetty. /11
Tämä ei tarkoita, että suomalaiset tukikohdat siirtyisivät Naton omistukseen tai hallintaan, tai että suomalaiset joukot siirtyisivät Naton komentoon.
Tämä kannattaa pitää mielessä puhuttaessa myös muiden Nato-maiden joukoista. /12
Naton jäsenmaana Suomi toimii itsenäisenä valtiona kuten nytkin, mutta tiiviimmin integroituna Naton puolustussuunnitteluun, johtorakenteisiin ja sotilaspoliittiseen yhteistyöhön. Pääsisimme osallistumaan nykyistä syvemmin myös Naton tiedusteluyhteistyöhön. /13
Naton jäsenenä pääsisimme osallistumaan Naton päätöksentekoon tasavertaisena jäsenmaana sekä kuuluisimme jäsenmaiden toisilleen antamien turvatakuiden piiriin.
Luonnollisesti tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomi antaisi turvatakuut muille Nato-maille. /14
Miten Suomi sitten osallistuisi muiden Nato-maiden auttamiseen, jos jokin Nato-maa joutuisi hyökkäyksen kohteeksi?
Siihen osaavat vastata parhaiten sotilaat ja poliitikot, mutta se on kokonaisuutena asia, josta neuvotellaan ja sovitaan vasta Naton jäsenenä. /15
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
There seems to be a wide-spread idea that tanks are simple to operate. They are not.
But what specifically does one need to learn in order to operate a tank?
A thread.🧵
Training a competent tank crew takes several months at a minimum.
That assumes prior basic military training and a high intellectual and physical standard of trainees.
Finland trains new tank crews from fresh conscripts in 12 months, and that's considered quick. /2
Yes, war-time training can be more intensive and take some shortcuts compared to peace-time training. But both require that all of your trainees are able to learn quickly and have the mental and physical stamina required to cope with a more intensive training regime. /3
2/X Silloin harvoin kun ydinaseista Suomessa puhutaan, niistä puhutaan ikään kuin ne eivät koskisi Suomea.
Yleensä niistä puhutaan vain asevalvonnan ja aseriisunnan kontekstissa. Muulloin ne esitetään maailmanlopun aseina, jotka estävät tai lopettavat suurvaltojen väliset sodat.
3/X Monet ajattelevat, että Suomeen ei kohdistu ydinaseiden uhkaa kunhan pysyttelemme Naton ulkopuolella.
Toisaalta kuvitellaan, että sota Venäjän ja Naton välillä johtaisi väistämättä ydinsotaan.
EU should allow Ukraine's Air Force to operate from EU soil.
Remember that Ukraine is in this mess because its people wanted association and ascension to the EU. We have a moral obligation to help the people of Ukraine in every way we can.
Basing them is the least we can do.
Arm them, fuel them, repair them, but allow Ukrainian pilots to do the fighting. Let Putin have a taste of his own poison.
Ukraine's cause is ours.
Putin threatened to retaliate if anyone intervenes against him in Ukraine.
But basing @GeneralStaffUA Air Force in EU air bases would not be an intervention when it's still Ukrainian pilots doing the flying and the fighting.