Tohtori @AleksiHupli #kannabis lausunnosta lakivaliokunnalle poimittua:
Paljon asiaa ja koko lausunto on aika timattinen. Siihen voi tutustua linkistä. eduskunta.fi/FI/vaski/Julka…
"Kansalaisaloitteen ehdottama lakimuutos olisi tervetullut askel älykkäämmän ja humaanimman
päihdepolitiikan aikaansaamiseksi Suomen oloissa... ettei erillislaki kannabiksen käytön dekriminalisaatioksi ole suotavaa, vaan käytön ja hallussapidon
rangaistavuuden poistaminen.."
"..tulisi koskea kaikkia laittomiksi luokiteltuja huumausaineita.
"Lainsäätäjien suusta kuulee kuitenkin usein pelon siitä, että tämänkaltaiset lakimuutokset lähettävät ”väärän signaalin”, varsinkin nuorille. ”Oikean signaalin” oletetaan usein olevan yksinkertaisesti
se,.."
"..että kaikki huumausaineiksi luokitellut aineet ovat terveydelle vaarallisia, mutta toisin kuin muiden
vaarallisten päihdeaineiden kohdalla, kuten alkoholin ja tupakan, huumausaineiksi luokiteltujen käytöstä
rangaistaan."
"..rangaistus toimii huonosti käytön ja sen haittojen ehkäisemisessä. Lisäksi se sopii huonosti yhteen
nyky-yhteiskunnan arvomaailman ja kansanterveydellisen ajattelun kanssa.Väitän ettei aineen laittomuus tai laillisuus kerro vielä juuri mitään aineen farmakologisesta.."
"..vaarallisuudesta tai vaarattomuudesta, ja jos aineiden terveysriskit olisi syy niiden käytöstä rangaistamiseen olisimme johdonmukaisuuden nimissä keskustelemassa alkoholin, tupakan ja usean lääkeaineiksi luokitellun aineen käytön rangaistavuuden lisäämisestä Suomen rikoslakiin
"emmekä kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisesta. Tosiasia on, että alkoholin ja tupakan kansanterveyttä rasittavat vaikutukset ovat huomattavasti mittavammat verrattuna kannabikseen."
"Yliannostukseen johtava kuolema on ääriesimerkki sellaisesta farmakologisesta vaikutuksesta, mikä joillain
aineilla voi olla. Kannabiksen kohdalla kuolemaan johtavia yliannostustapauksia ei ole todettu käyttömäärien kasvusta riippumatta."
Ongelmakäyttäjistä: "Mielestäni tämänkaltainen kohtelu on vertauskuvallisesti verrannollista siihen, että jo maassa makaavaa pahoinpitelyn uhria mennään vielä potkaisemaan valtion taholta päähän, jonka jälkeen itse uhri on vielä se taho, jota syytetään rikoksesta."
"..jos arviointimittarina käytetään huumepolitiikan usein mainittua tavoitetta, huumeiden käytön ehkäisyä, on selvää, ettei nykystrategia ole tässä onnistunut. Yksi keskeisimmistä asioista missä päihdepolitiikassamme mielestäni mennään pieleen onkin
se, että edelleen,.."
"..puoli vuosisataa sitten esitetyn lain perusteella huumeiksi luokiteltuja aineita käyttävät ihmiset luokitellaan edelleen rikollisiksi, siitäkin huolimatta, että eri terveys – ja lakiasiantuntijat Suomessa ja maailmalla ovat suositelleet dekriminalisaatiota."
"..nykykansanedustajat uskovat kieltolakipolitiikan maagiseen voimaan joidenkin päihteisiin liittyvien ongelmien hoitamisessa. Sosiologian professori ja päihdetutkija Peter Cohen on verrannut huumeiden kieltolakipolitiikkaa ja sitä puolustavia lakitekstejä katolisen kirkon.."
"..uskonnollisiin..sekä N-liiton aikaisiin kommunistisiin teksteihin, joita puolustetaan samalla uskonnollisella vakaumuksella kuin muita pyhiä tekstejä. Väärinajattelijoita vainotaan ja rangaistaan ja kieltolakipol. puolustaminen on hyve sinänsä ..seuraamuksista välittämättä."
"..nykyinen päihdepolitiikkamme lisää käytetyimpien aineiden aiheuttamia terveysriskejä monella eri
tavalla, kuten säilyttämällä valmistus ja myynti rikollisorganisaatioilla. Muitakin tapoja käytön ehkäisyyn on olemassa kuin ihmisten rankaiseminen."
"Asiasta keskustelua vaikeuttaa se, että kategorian ”huumeet” alle mahtuu todella monta eri ”huumausainetta”. Suurin osa käyttäjistä ei myöskään muodosta ongelmallista suhdetta käyttämiinsä aineisiin."
"Päihdepoliittisista haittavaikutuksista.. esim. terveyspalvelujen, koulutuksen ja työpaikkojen evääminen sekä tuntuvat sakot tai jopa vankilatuomio. Nämä..vaikutukset ovat usein ihmisille..huomattavasti haitallisempia kuin itse aineiden vaikutukset."
"Kannabiksen dekriminalisointi ei lisäisi kannabista laillisten päihteiden rinnalle, sillä kannabista käytetään jo, halusimme sitä tai emme. Toivottavasti 50 vuotta vanha huumeiden käytön rangaistavuutta painottava
lakikokeilu on tullut tiensä päähän."

Ei lisättävää!

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Sinäkin Brutukseni

Sinäkin Brutukseni Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @SinakinB

May 5
@avominne:n tj Maarit Sihvonen ja hallituksen pj Mika Arramies #kannabis lausunnosta lakivaliokunnalle poimittua:
"Laillistettu huumekauppa, josta yrittäjä maksaa verot, on kallista ja rinnalle tulee laitonta huumekauppaa, jossa
hinnat pysyvät matalammalla tasolla."
Laillistettu huumekauppa on oksymoron. Laillistamisen jälkeen kannabis on päihde, ei huume. Vastustajille on tyypillistä puhua aina huumeista ihan kuin ne kaikki olisivat samanlaisia tai jotenkin olennaisesti poikkeaisivat alkoholista.
Suomessa kannabiksen katuhinta on n. 20 €/g, Hollannin laillisessa myymälässä 10 €/g. Laittomuus maksaa. Toisaalta kuluttaja on valmis maksamaan laatu- ja sisältötakuusta. Kyllä viinaa ja viiniäkin voi tehdä kotona, mutta niiden jälkimarkkinat ovat Suomessa aika pienet.
Read 17 tweets
May 5
Raittiuden Ystävät ry puheenjohtaja Martti Vastamäen #kannabis lausunnosta lakivaliokunnalle poimittua:
Vastamäki lienee Suomen aktiivisin kannabiksen vastaisen propagandan levittäjä ja pelon lietsoja.
Hänen argumenttinsa pohjautuvat pitkälti erittäin kyseenalaiseen RMHIDTAn "tutkimukseen". Ohessa lisätietoa siitä. paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2020/01/profes…
"Viimeksi kuluneen vuoden aikainen kannabiksenkäyttö on suomalaisilla nuorilla aikuisilla aivan Euroopan kärkimaiden eli Ranskan, Tsekin ja Espanjan tuntumassa."

Jännä, että kannabiksen myynnin sallineessa Hollannissa nuorten käyttö on kaukana kärjestä.
Read 12 tweets
May 5
Niuvanniemen sairaala ylilääkäri Tero Hallikaisen #kannabis lausunnosta lakivaliokunnalle poimittua:
"Nuorelle kasaantuu sosioekonomista kuormaa yhden vanhemman perheessä, vanhempien työttömyydestä ja
matalasta koulutusasteesta."
"Nuorten riskitekijöitä..taustalla oleva yritys helpottaa pahaa oloa hauskan pidon sijaan ja vähäiset prososiaaliset tekijät (heikko perheen tuki ja päihteitä käyttävä kaveripiiri). Perimän osalta alkoholistien lapsilla on 3-5-kertainen riski."
"Riskiä lisäävät myös raskausajan altistuminen päihteille, lapsen varhainen traumatisoituminen, psyykkiset häiriöt kuten uniongelmat, käytöshäiriöt ja ADHD. Huonompi älyllinen suoriutuminen ja neuropsykologiset vaikeudet toiminnanohjauksessa ja.."
Read 4 tweets
May 4
Espoon kaupungin mielenterveys- ja päihdepalvelujen päällikkö @JP_Stromberg #kannabis lausunnosta lakivaliokunnalle poimittua:
"Huumausaineiden käytön rangaistavuudesta luopumista tukevat monet järjestöt,
kuten WHO ja YK."
"Coloradossa on ollut sallittua myydä ja käyttää
kannabista vuodesta 2014 lähtien. Nuorilla (12-17-vuotiaat) kannabiksen käyttö oli vähentynyt....niiden henkilöiden osuus, joiden veren THC-pitoisuus oli korkeampi kuin 5 ng/ml (rattijuopumuksen raja), on hieman laskenut."
"Kannabiksen käyttökysymyksiin vastataan laillistamisen jälkeen todennäköisesti rehellisemmin kuin ennen laillistamista. Vuonna 2018 yli 15-vuotiaista
kanadalaisista 14,9 % ilmoitti käyttäneensä kannabista edeltäneen kolmen kuukauden aikana. Vastaava luku vuonna 2019 oli 16,8 %"
Read 13 tweets
May 4
Kondis ry perustajien Maria Thelen, Minna Leskinen ja Jukka Riipinen #kannabis lausunnosta lakivaliokunnalle poimittua:
Jos haluatte nähdä miltä reefer madness näyttää Suomen oloissa, niin tämä vetää vertoja joidenkin poliisien lausunnoille. eduskunta.fi/FI/vaski/Julka…
"Tukiryhmässä 96 % aloittanut huumekokeilut kannabiksella. Kun kannabis ei enää sietokyvyn noustua tuonut kaivattua mielihyvää edes jatkuvalla päivittäisellä käytöllä, oli sitten siirrytty seuraavaan huumeeseen.."
Odotettu tulos, koska kannabis yleisin LAITON päihde. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla kuinka moni oli kokeillut alkoholia ennen kannabista. Ikäluokasta 15-69 v. yli 30% on ainakin kokeillut kannabista. Amfetamiini/opioidi riippuvaisia arvioidaan olevan 1% 15-64 v. ryhmästä.
Read 14 tweets
May 4
Youth Against Drugs ry toiminnanjohtaja Janne Paanasen #kannabis lausunnosta lakivaliokunnalle poimittua:
"Nykyinen päihdepolitiikka ei ole onnistunut
tavoitteessaan huumeiden käytön haittojen vähentämiseksi."
"Päihdehuollon huumeita käyttävien asiakkaiden ensisijainen ongelmia aiheuttava päihde on opioidit. 2000-luvulla ensisijaisesti kannabiksen takia hoitoon hakeutuneiden määrä on pysynyt suhteellisen
samana (10–15% huumeiden käytön vuoksi päihdehuoltoon hakeutuneista)."
"Heistä merkittävällä osalla on myös muiden huumausaineiden käyttöä."

Lukema on aika pieni verrattuna siihen, että kannabista käyttää säännöllisesti Suomessa arviolta 9 % (15-64 v.) ja amfetamiinia/opioideja 1 % (15-64 v.).
Read 6 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(