Mielenosoitus saa aiheuttaa kohtuullista haittaa.

Yleisessä katutilassa tapahtuvalla miekkarilla harjoitamme poliittisia perusoikeuksiamme.

Suomalaisten elintason saattaminen kestävälle tasolle, joka ei ylikuluta luonnonvaroja, on mitä suurimmissa määrin poliittinen kysymys. Image
Vaikka mielenosoituksen jatkuminen ei aiheuttanut vaaraa ihmisten turvallisuudelle, omaisuudelle tai ympäristölle, ja vaikka ambulanssit olisi totutusti ja sovitusti päästetty läpi, on @HelsinkiPoliisi käskyttänyt miekkarimme hajaantumaan klo 18.

Siispä tässä sitä taas ollaan. Image
Mielenosoituksen tuli kestää Lasipalatsin edustalla viisi tuntia, kello 21 asti. Paikalle ei syntynyt ruuhkaa, eikä sitä iltaa kohden ollut myöskään odotettavissa. #ylikulutuskapina Image
Kiinniottoja on toistaiseksi tehty ainakin yksi bussillinen, johon meni 41 kapinallista.

Jatkamme miekkarin ohjelmaosuutta 3 sepän patsaalla, jossa pidämme loput puheet ja esitykset, ja jatkamme ekokriisiä kiihdyttävien rakenteiden nimeämistä. #ylikulutuskapina #kolonialismi Image
Poliisi on tehnyt 56 kiinniottoa. Osa miekkarista jatkuu edelleen alkuperäisellä paikalla Mannerheimintien Sokoksen puoleisilla kaistoilla. Image
Loput kapinalliset ajettiin pois ajoradalta Sokoksen edestä. Muutamia kiinniottoja. Aluillaan ollut lauluesitys jatkuu jalkakäytävällä. Poliisi poistaa paikalle tuomiaan betoniesteitä. Mansku näyttää vapautuvan kokonaan liikenteelle muutama minuutti (...) ennen klo 21. ImageImage

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Elokapina - Extinction Rebellion Finland

Elokapina - Extinction Rebellion Finland Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @elokapina

May 7
Mitä ajoimme takaa tämän päiväisellä Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastuksen blokkauksella? Ketju. 🧵

1️⃣​❗​Vaadimme Suomen hallitukselta, että suomalaisten koti- ja ulkomaan lentojen ja Finnairin kaikki ilmastopäästöt tulee sisällyttää Suomen päästövähennystavoitteisiin. Image
Tällä hetkellä Suomen ilmastotavoitteissa huomioidaan vain kotimaanlentojen CO₂-päästöt. Nämä vastaavat alle 10% suomalaisten lentämisen kaikista päästöistä.

Lentämisen päästöt pitää ottaa huomioon ilmastotavoitteissa rehellisesti & kulutusperustaisesti.
yle.fi/uutiset/3-1059…
2️⃣​‼️​ Vaadimme, että Suomen lentoliikennettä ja @Finnair lentoja on vähennettävä.

Finnairin valtavat päästöt olivat ennen koronaa roimassa kasvussa, ja yhtiö pyrkii takaisin samalle uralle.

Suomalaiset lentävät henkeä kohden eniten koko maailmassa. 👇​syke.fi/fi-FI/Ajankoht… Image
Read 11 tweets
May 7
Elokapina on klo 15 aloittanut rauhanomaisen mielenilmauksen Hki-Vantaan kakkosterminaalin turvatarkastuksessa.

Lentäminen on energian ylikuluttamista, joka kuumentaa ilmastoa kiihtyvään tahtiin, ja jonka kysyntä vaikeuttaa radikaalisti myös Putinin fossiilisista irtautumista. ImageImage
Turvatarkastus on blokattu.

Miekkarimme ei kohdistu yksityishenkilöihin vaan lentoliikenteeseen ja päättäjiin. Yksilöiden lentohäpeästä tulee päästä ongelman ytimeen. Valtiot ja yritykset ovat tehneet lentämisestä keinotekoisen halpaa suhteessa muihin liikkumismuotoihin. Image
Silti lentäminen on epätasa-arvon leimaama luksustuote, josta nauttivat eniten rikkaimmat ihmiset sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti.

Suomalaisten lennoista pääosa tehdään vapaa-ajalla ulkomaille, huvin ja elämysten vuoksi. 👇​syke.fi/fi-FI/Ajankoht… ImageImage
Read 8 tweets
May 6
Ylikulutuskapina on alkanut klo 16 Mannerheimintiellä. Paikalla on yli 500 kapinallista!

Vaadimme seuraavaa:
1. päättäjiä sisällyttämään kulutusperäiset päästöt Suomen päästövähennystavoitteisiin, sekä
2. alentamaan luonnonvarojen ja energian käytön kestävälle tasolle.
Lisäksi Suomen tulee välittömästi lopettaa fossiilikauppa Venäjän ja muiden autoritääristen hallintojen kanssa. Energiankulutuksen radikaali vähentäminen on välttämätöntä, jotta voimme elää kestävästi ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Ylikulutus rahoittaa Putinin sotaa.
Haluamme poliitikkojen ja ohikulkijoiden pysähtyvän ja miettivän, miten nykytilanteeseen on tultu. Vastuu ekokriisin kiihdyttämisestä ei jakaudu tasaisesti. Suomen kaltaiset ylikuluttavat valtiot kuluttavat vuodeksi lasketun osuutensa luonnonvaroista loppuun n. 3 kuukaudessa.
Read 16 tweets
Apr 24
Julkaisemme ketjun ja ajatuksia aiheesta #ekofasismi 🧵

1/ Ekofasismi on fasistinen ideologia, jossa ekologia ja ekokriisi valjastetaan maahanmuuttovastaisen, rasistisen ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta edistävän politiikan ajamiseen.

2/ Ekofasistinen retoriikka nimeää ekokriisin syiksi muun muassa globaalin etelän maiden väestönkasvun ja maahanmuuton.

Ekofasistisessa retoriikassa ekokriisiä hidastaviksi ratkaisuksi mielletään esimerkiksi pakkosterilisaatiot, rajojen sulkeminen, kehitysavun lopettaminen,
3/ ja sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat ihmisten kuolemat.

Tälläisellä retoriikalla väistetään moraalista vastuuta ekokriisistä, jota Suomi osana vaurasta länttä on historiallisten päästöjensä ja edelleen jatkuvan ylikulutuksensa myötä ollut aiheuttamassa.
Read 15 tweets
Apr 16
Päivä 5 on alkanut Koverharin junablokissa. Leiriin tulee yhä vieraita ja aurinkopaneeli antaa virtaa. Tervetuloa aurinkoiseen Hankoon folks!💚​​​​​​​ [1/12]
Perjantaina blokissamme Koverharissa vieraili paljon paikallisia asukkaita ja mökkeilijöitä. Kahvittelimme, kohtasimme toisiamme ja siistimme lähiluontoa. [2/12]
Blokkimme on yhteisöllinen, keskusteleva paikka, jossa apua tarjotaan puolin ja toisin. Läsnäoloamme Koverharissa kiiteltiin ja tukea haluttiin antaa kaikin mahdollisin tavoin. [3/12]
Read 13 tweets
Nov 25, 2021
"Metsähallitus on aloittanut hakkuut Häädetkeitaan suojelunarvoisissa luonnonmetsissä Parkanossa. Luonto-Liiton metsäryhmä on paikalla seuraamassa tilannetta yhdessä Greenpeacen ja Elokapinan kanssa. Hakkuut on toistaiseksi pysäytetty. 1/x
Häädetkeitaalla on säilynyt poikkeuksellisen laaja yhtenäinen metsä- ja suokokonaisuus, jonka suojelua ympäristöjärjestöt ovat ehdottaneet useaan otteeseen. Metsät koostuvat paikoitellen yli 100-vuotiaista karuista männiköistä ja osittain eri-ikärakenteisista kuusikoista. 2/x
Kohteen arvoa lisää palohistoria, alueella havaitut uhanalaiset lajit sekä luonnontilaiset suot. Hakattavaksi suunnitellut alueet sijaitsevat Häädetkeitaan luonnonpuiston läheisyydessä ja rajautuvat suojeltuihin kohteisiin. 3/x
Read 10 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(