Tänään tuli telttailtua Oulun Rotuaarilla. Pidin puheen, missä esittelin itseäni sekä kampanjani "kehyskertomusta". Kaiken keskiössä kysymys: Mikä on Suomen tarkoitus? Puhe luettavissa alla.

1/13
#eetueduskuntaan #suomentarkoitus #normaalimaa #perussuomalaiset #eduskuntavaalit
Päivää Oulu! Olen Eetu Saarenpää, raahelainen kaupunginvaltuutettu ja hallituksen jäsen Oulun ja Kainuun Perussuomalaisessa Nuorisossa. 22-vuotias teollisuustyöläinen.

2/13
Politiikkaan lähdin tympäännyttyäni alati vaikutusvaltaansa kasvattavaan Euroopan unioniin ja "edistykselliseen" aatteeseen. Nyt ehdolla eduskuntaan Oulun vaalipiirissä perussuomalaisten nuorimpana ehdokkaana. Sitten asiaan.

3/13
Ranskan kielessä on eräs mielenkiintoinen käsite kuin raison d'être. Käännettynä suomen kielelle se voi tarkoittaa syytä olemassaololle tai tarkoitusta. Mielenkiintoista filosofista pohdittavaa itse kullekin.

4/13
Tähän käsitteeseen kerran törmättyäni ajauduin pohtimaan, politiikkaihminen kun olen, seuraavanlaista kysymystä:

Mikä on Suomen tarkoitus?

Uskoisin, että kansallismielisestä ja perussuomalalaisesta näkökulmasta katsottuna vastaus on aika selkeä.

5/13
Suomen valtion tarkoitus on olla työkalu. Väline, jonka syy olemassaololle on turvata suomalaisen kansakunnan hyvinvointi ja edistää sen etua niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Ylläpitää tervettä kansallista itsetuntoa. Kunnioittaa perinteitä. Turvata rajat.

6/13
Puolustaa kansallista itsemääräämisoikeutta. Perusjuttuja, mitä jokaisen oman arvonsa tuntevan normaalin maan tulisi tehdä.

7/13
Radikaali ajatus, mutta Suomen tarkoitus ei taida kuitenkaan olla esimerkiksi palvella Brysselin herroja tai lapata suomalaista rahaa ulkomaille, kuten kirgiisien tupakkivalistukseen. Sanonpahan vaan.

Pieni kevennys. Sitten mennäänkin vähän vakavampiin asioihin.

8/13
Totisesti, yksi Suomen tulevaisuuden kannalta suurista haasteista on nuorempien sukupolvien hyvinvoinnin parantaminen. Tutkimus tutkimuksen perään osoittaa, että pahoinvointi nuorison keskuudessa on kasvanut rajusti, erityisesti tytöillä ja nuorilla naisilla.

9/13
Pääsykoeuudistus korkeakouluissa luo paineita yhä nuoremmille. Masennus, stressi ja yksinäisyys ovat kasvaneet valtavasti erityisesti viimeisten kahden vuoden poikkeuksellisten olosuhteiden myötä.

10/13
Nuoret miehet ja naiset ovat maantieteellisesti eriytyneet toisistaan, mikä luo haasteita terveiden parisuhteiden ja perheiden muodostumiselle. Tulevaisuudennäkymät liian monella kurjuutta ja vailla tarkoitusta.

11/13
On suuri tragedia olla elossa, ilman että tietää miksi elää. Tämä on asia, mikä jokaisen päättäjän puoluekantaan katsomatta tulee ottaa vakavasti.

Lähden vaaleihin sellaisella asenteella, että toivoa ei ole menetetty, vaikka joistakin sellaiselta saattaisi tuntuakin.

12/13
Käyttäydytään normaalin maan tavoin, pidetään suomalaisista huolta ja muistetaan, että Suomen suuruuden päivät eivät ole mennyttä aikaa.

Ne ovat edessäpäin.

13/13

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Eetu Saarenpää

Eetu Saarenpää Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(