1. Iranin uskonnollinen johtaja, Ali Khamenei aloitti vuonna 1990 Ahl-e Beit projektin, jonka tehtävänä on levittää ajatollah Khomeinin Velajat-e vaqeeh valtioteoriaa Iranin rajojen ulkopuolelle. Tästä pitävät huolta sekä pehmeää valtaa käyttävät moskeijat että kovaa voimaa...
2. käyttävät rikolliset ryhmittymät, jotka synnyttävät oppositiossa pelkoa.Saksa on Euroopan sydän, jossa Iranin islamilainen tasavalta on vahvistanut otteitaan. Hamburgissa sijaitsee Euroopan suurin shiia moskeija, jonka johtajana on toiminut jopa Mohammad Khatami,
3. joka toimi Iranin teokraattisen järjestelmän presidenttinä vuosituhannen vaihteessa. Lisäksi Saksassa toimii Iranin islamilaisen tasavallan suurin suurlähetystö koko Euroopan unionin alueella.On viitteitä siitä, että suurlähetystöstä käsin ohjataan ja johdetaan attentaatteja.
4. Resalat, islamilainen yhdyskunta, joka toimii Helsingin Mellunmäessä. Kyseessä on Suomen suurin shiiamoskeija jolla on tiiviit yhteyden Iranin islamilaisen tasavallan suurlähetystöön. Moskeija toimii muiden Euroopan maiden tavoin vakoilun instrumenttina Iranin suurlähetystölle
5.Tällä hetkellä Suomessa ei ole lainsäädäntöä, joka tuomitsisi vieraan vallan vakoilun kansalaisia kohtaan, toisin kuin muissa Pohjoismaissa. Resalat islamilaisen yhdyskunnan verkkosivuilla oli tapahtuma, joka järjestettiin tammikuussa 2020 Qasem Soleimanin kuoleman johdosta.
6. Kyseessä oli Soleimanin muistotilaisuus. Tapahtuma on myöhemmin poistettu Resalatin internet sivuilta, mutta kuvakaappaus on yhä olemassa tapahtumasta. Qods-joukkojen komentaja Soleimani kuoli Yhdysvaltojen tekemässä ilmaiskussa Irakin pääkaupunki Bagdadissa.
7. Resalat islamilaisen yhdyskunnan imaami, Abbas Bahmanpourin Facebook-tilillä on lukuisia valokuvia Qasem Soleimanista. Bahmanpourin mukaan ”Soleimanin murha on käytännössä sodanjulistus Irania vastaan. Yhdessä kuvassa lukee Persiaksi, että vaadimme ankaraa kostoa.
8. Bahmanpour esiintyy Facebook-tilillään useiden suomalaisten ministereiden kanssa, vaikka hän kannataa vallankumouksellista ääri-islamismia. Lisäksi Bahmanpour toimii väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa ja näin ollen hänellä on myös tiiviit yhteydet yliopistoväkeen.
9. Näin ollen voidaan todeta, että sunnien lisäksi myös shiiat harjoittavat Suomessa ääri-islamismiin perustuvaa propagandaa. Paradoksaalista on se, että ministerit ja yliopistoväki katsovat tätä toimintaa sivusta.
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
1/10 Iranin islamilainen tasavalta tappoi Nika shakaramin, joka oli 16-vuotias. Nyt islamilainen tasavalta uhkailee Nikan perhettä, hän äitinsä kertoi Radio Fardalle. Nika kuului perheensä mukaan niihin, jotka polttivat hijabinsa.
2/10 "Nainen, vapaus ja elämä" slogan ei enää kuole koskaan. Suurin osa #IranRevolution2022 osallistujista on alle 25-vuotiaita. Hallinto syyttää, että mielenosoittajat haluavat muutoksen, koska haluavat joka päivä vaihtaa seksikumppaninsa.
3/10 #ZahedanMassacre 67 kuollut ja yli 300 loukkaantunut. Hallinto ampui Zahedaniin raketteja. Hallinto toimii agressiivisesti vähemmistöjä kohtaan, kuten Zahedanin tapauksessa sen voi havaita.
1/10 #iranrevolution opiskelijat ja koululaiset osoittavat mieltään islamilaista tasavaltaa vastaan. @Khamenei_fa sukulainen Adel sanoi, että yhteiskunta on erittäin polarisoitunut. Todellinen suhdeluku on kuitenkin 85/15 %.
2/10 Zahedanissa on rikos ihmisyyttä vastaan, kun hallinto yrittää tukahduttaa sunni vähemistöjä. Tämä on myös rikos lapsia kohtaan, koska hallinto tappaa myös lapsia. "Jazdista Kurdistaniin, kuolen Iranin puolesta".
3/10 IRGC:n mukaan pidätettyjen keski-ikä on 15-vuotta. Tämä vallankumous on rantautunut jopa ala-asteille. Opettajat yleisesti tukevat tätä. Khomeinin kuva revitään oppilaiden puolesta koulukirjoista.
1/10 #IranRevolution2022#ShervinHajipour on vapautettu. Hän lauloin vallankumoukselle laulun. Professorit tehneet julistuksen hallinnolle. Kurdialueella opettajat lakossa.
2/10 Mielenosoitukset ei ole laantumassa, tämä on #IranRevolution2022. Shervinin vapauttaminen tarkoittaa, että hallinto on perääntymässä. Laulua lauletaan ympäri Irania.
3/10 opiskelijat eivät ole palaamassa luentosaleihin. Myös terveydenhuollossa ollaan mukana lakkoilussa, mikä voi lamauttaa islamilaisen tasavallan.
1/10 #IranRevolution2022 kolmannella viikolla. Opiskelija mielenosoitukset 37 yliopistossa. Nyt lukiot ja alemman asteen koulut mukana vallankumouksessa.
2/10 Perspoliksen jalkapalloilijoita uhkailtu hallinnon toimesta. @alikarimi_ak8 on esimerkki muille jalkapalloilijoille miten johtaa vallankumousta.
3/10 vallankumouksella ei edellenkään todellista johtajaa, mikä voi kääntää tilanteen hallinnon eduksi. Kuningas @PahlaviReza liian löyhä toimimaan isoisänsä tavoin.