Tein parisen kuukautta sitten ketjun koskien #Unkari'ssa suoritettavasta väestönlaskennasta, joka on nyt suoritettu, mutta erästä asiaa ketjussa ei käsitelty: miksi eräiden mielestä tietojen kerääminen ei ole hyvä asia ja mitä pelkoja se herättää Unkarin ilmapiirissä? 🧵
Väestönlaskennassa pyydettiin vastaajilta rehellisyyttä, jotta heidän elinoloistaan saataisiin tarkka ja oikea kuva, jolloin yhteiskunnalliset toimijat voisivat tehdä heidän hyväksi parempia päätöksiä. Miten ihmeessä tämä voisi olla pelkoa herättävää ja ongelmia synnyttävää?
Ongelmana on Unkarin pelon ilmapiiri, jossa kansalaiset eivät halua ajautua hankaluuksiin mm. mielipiteittensä takia, eikä luottamus muihin ihmisiin tai instituutioihin ole aina vahva.
Toisena suurena ongelmana on huoli yksityisyydestä ja tietoturvasta sekä informaation keskittäminen entisestään. Samoin myös ylimman valtiovallan ja puoluekoneiston sekoittuminen, jossa jälkimmäinen käyttää valtaa ja sen järjestelmiä osana omaa koneistoa.
Näin informaation aikakautena meistä jokaisesta on olemassa valtava määrä tietoa ja sitä kerätään jatkuvasti. Tämä tapahtuu niin omasta tahdostamme kuin myös tahtomattamme – voimme vain kuvitella, että mihin kaikkialle tämä kaikki tieto päättyy.
Koronapandemian alussa naureskeltiin, että ainakin Unkarissa ovelta ovelta kiertely väenstölaskennan merkeissä on tuttua, joten miksei myös vaikka rokotteiden jakaminen? Noh, näin ei toki tapahtunut, mutta mitä jos olisi olemassa keino kaivaa opposition äänestäjät esiin?
Vaalisalaisuutta kunnioittavassa maassa tämä onneksi pysyy äänestäjän omana tietona, eikä väestönlaskennan avulla tätä tietoa saada esiin, joten pelko on varmasti aiheeton, mutta miksi unkarilaiset ovat silti huolissaan?
Hallitus on tunnettu isolla rahalla mainostamisesta ja kirjeiden lähettämisestä. Luottamus tietosuojaan vahingoittui koronapandempian aikana, koska rokotuksia koskevan uutiskirjeen tilaajat ovat tähän päivään asti saaneet viestejä hallituksen politiikasta. hungarytoday.hu/govt-sends-pol…
Tämä esimerkki kuvastaa jo vaalikamppanjoinnista tuttua asetelmaa, jossa Fideszin puoluekoneisto käyttää hallituksen ja viranomaisten työkaluja hyväkseen. Viranomaistiedotus kääntyi tässä hyväksi väyläksi vaalityölle kevään vaalien korvalla. hungarytoday.hu/government-con…
Kevään vaalien jälkeen pääministerin toimisto sai suoran pääsyn suurempaan tietomäärään, kun sisä- ja ulkoministeriön keräämä informaatio ja tiedustelutieto ryhdyttiin kokoamaan yhteisen viraston alaisuuteen. balkaninsight.com/2022/10/13/boo…
Tämä on herättänyt pelkoa mahdollisesta valvontayhteiskunnan muodostumisesta, jossa valtaapitäville epämieluisat kansalaiset ja toimijat voidaan kaivaa esiin, jolloin heitä voidaan vakoilla. Tätähän on Unkarissa jo tehty. yle.fi/a/3-12025927
On luonnollista, ettei tällaisessa ilmapiirissä ja yhteiskunnassa haluta antaa itsestään entistä enempää informaatiota, jota voidaan käyttää poliittiseen vaikuttamiseen ja pelotteluun.
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
Muistan mikä oli ensimmäinen #Unkari'sta jaettu tieto meille Pázmányn uusille vaihto-opiskelijoille tervetuliaistilaisuudessamme: Unkarin väestön kutistuminen. Hyvä jatkaa aiheen parissa ja tarkastella tuoreen väestölaskennan ensimmäisiä tuloksia ja väestön kutistumista. 🧵 1/21
Väestölaskennan tarkempia tuloksia saadaan vielä odottaa, mutta parisen viikkoa sitten julkaistiin maistiaisena väestön rakennetta ja sen aluekohtaisia muutoksia koskevat tiedot: väestö kutistuu entisestään ja harvenee lähes koko maassa. 2/21 nepszamlalas2022.ksh.hu
Unkarilaisia on väestönlaskennan mukaan n. 9 604 000, joka on 3,4 %:n pudostus vuoden 2011 väestönlaskennasta. Alueellisissa muutoksissa plussalle pääsivät vain Pest (+10,0%) ja Győr-Moson-Sopron (+4,4%), kun muissa läänissä väestö on kutistunut. 3/21
"Miksi Orbán haaveilee Suur-Unkarista?"
"Miksi ne vielä suree jotain Trianonia? Miksi puhua moista julkisesti?"
Niin – miksi sata vuotta sitten tapahtunut tragedia nousee yhä esiin #Unkari'ssa? Pieni pintaraapaisu siihen ketjun muodossa, että miksi näin on. 🧵 1/11
On totta, että yhä monet haaveilevat entisen Unkarin maa-alueiden palauttamisesta – tai ainakin niiden alueiden, joilla etnisiä unkarilaisia asustaa. Orbánin pään sisälle ei ole mahdollista päästä, mutta näillä asioilla flirttaamisella on olemassa syynsä ja etunsa. 2/11
Unkarin ulkopuolella on ensinnäkin ymmärretävä se, että Trianonin tragediasta puhuminen julkisesti ei käynyt päinsä kommunistivallan aikana, joten tukahdutettuja tuntemuksia on päästy julkisesti puimaan vasta viime vuosikymmeninä. 3/11
Emerituspaavi #BenedictusXVI kuoleman myötä on tietysti ryhdytty tarkastelemaan hänen työnsä merkitystä ja perintöä. Aiheesta aiemmin kirjoittaneena on mieleeni jäänyt tietysti yksi kysymys: kuinka paljon hän vaikutti #Unkari'n uuteen perustuslakiin ja sen kristilliseen henkeen?
Benedictus XVI tullaan todennäköisesti muistamaan vankkana uskon puolustajana kasvavan sekularisaation keskellä. Hänen toiveenaan oli edeltäjänsä Johannes Paavali II:n tavoin kristillisiä juuriaan korostava Euroopan unioni.
Maininta Jumalasta ja Euroopan kristillisistä juurista ja arvoista ei ole kuitenkaan päätynyt perussopimukseen asti, mutta poikkeuksena ovat tietysti jäsenvaltioiden omat perustuslait.
Andreas II:n antamasta kultaisesta bullasta (Aranybulla/Golden Bull) tulee tänä vuonna kuluneeksi 800 vuotta, jota parlamentti on halunnut juhlia. Mikä on tämä Magna Cartaan rinnastettu asiakirja, jota myös #Unkari'n perustuslain ja parlamentarismin kulmakiveksi kutsutaan? 🧵
Tiivistettynä: kultaisella bullalla Andreas II halusi vakauttaa kuningaskuntansa tilannetta antamalla aatelistolle oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia. Tällöin kuningaskunnassa oli oleva laki mielivaltaisuuden ja epävakauden sijaan.
Tätä on haluttu pitää merkkinä unkarilaisten edistyksellisyydestä, koska asetus on vain muutamaa vuotta Magna Cartaa (1215) nuorempi. Asetuksen merkitykseen ja historiaan ei kuitenkaan voi sen vanhuudestaan huolimatta olla yhä törmäämättä unkarilaisessa keskustelussa.
Unkarin kauan odotettu väestönlaskenta viimein toteutuu! Viimeksi 2001 ja 2011 toteutettuun laskentaan liittyy aina yhteiskunnallista ja poliittista vaikuttamista sekä sen tuloksilla on ollut merkitystä. Samat merkit ja odotukset ovat jälleen kerran ilmassa.
"This is a classic!"
Kotitaloudet saivat väestönlaskennasta kertovan kirjeen koteihinsa viime kuun lopulla, jossa erityisesti suositeltiin siihen osallitumista internet-lomakkeella. Kahden viikon vastausajan jälkeen väestönlaskijat kuitenkin jalkautuvat kuukauden ajaksi tapaamaan vastaamattomia.
Kyselyssä kysytään perustietoja kansalaisten elämästä, kuten heidän taustoista, koti- ja työoloista sekä mahdollisista vammoista. Näin saadaan yleiskuva kansalaisista alueellisesti, jota voidaan käyttää apuna poliittisten päätösten tekemisessä.