Patriot -ohjusjärjestelmän toimittaminen Ukrainaan on nyt lähempänä kuin koskaan. Tässä muutama nosto tästä huippukyvykkäästä järjestelmästä sekä siitä, miksi tämä on ehkä merkittävin Ukrainan sotaan liittyvä uutinen vähään aikaan! 🧵 1/17
Järjestelmään liittyvä keskustelu on vellonut jo hyvän aikaa. Kynnys sen toimittamiselle on ollut korkea: kansalliset intressit, koulutukseen ja logistiikkaan liittyvät haasteet sekä poliittinen peli. 2/17
amp.cnn.com/cnn/2022/12/13…
Uutisoinnin perusteella Pentagonin suunnitelma olisi menossa puolustusministeri Loyd Austinin pöydän kautta presidentti Bidenin allekirjoitettavaksi. Arvioiden mukaan suunnitelman hyväksyminen on todennäköistä ja hanke saattaa nytkähtää eteenpäin jo loppuviikosta. 3/17
Patriot on ollut poliittisen väännön kohteena myös Saksan ja Puolan välillä. Saksa tarjosi Puolalle järjestelmää marraskuussa. Puola taas esitti, että järjestelmä tulisi ennemmin toimittaa Ukrainaan. Lopulta järjestelmä päätynee kuitenkin Puolaan. 4/17
reuters.com/world/europe/p…
Miksi Patriotin toimittaminen sitten olisi niin suuri uutinen? Kaksi näkökulmaa nousee ylitse muiden:
1. Yhdysvaltojen lähettämä poliittinen viesti
2. Ukrainan (jo valmiiksi monipuolisen) ilmapuolustuksen kyvykkyyden kasvu. 5/17
Tarkkaa tietoa siitä, mitä varianttia tai kuinka paljon Ukrainaan suunnitellaan toimitettavan ei vielä ole. Tästä huolimatta ele on huomattava. Yhdysvaltojen esimerkki piirtää uudet suuntaviivat sille, minkälaista suorituskykyä Ukrainaan voidaan toimittaa. Murtuuko pato? 6/17
Järjestelmän toimittaminen alleviivaisi Yhdysvaltojen sitoutumisen astetta. Miljoonat ja miljardit ovat hämärtyneet eri tukipakettien myötä, mutta ihan pienestä taloudellisesta panostuksesta ei ole kyse. Alla esimerkki Ruotsin hankinnan tunnusluvuista: 7/17
Patriotin kaltaisen järjestelmän toimittaminen sisältää myös riskinsä, sillä sen käyttäminen Venäjää vastaan voi paljastaa sen suorituskyvyistä arkaluontoisia yksityiskohtia. Järjestelmällä voidaan toki kerätä myös itse paljon hyödyllistä tietoa vastustajasta. 8/17
Patriot on arvioiden mukaan kehittynein puolustuksellinen asejärjestelmä, jota Ukrainaan on sodan aikana toimitettu. Järjestelmää on jo pidemmän aikaa pidetty eräänlaisena ilmatorjunnan kultastandardina – eikä ihan turhaan. Se on osoittanut kykynsä myös taistelukentällä. 9/17
Patriot kykenee vastaamaan monipuolisesti erilaisiin uhkiin. Erityisesti järjestelmän kyky torjua ballistisia ohjuksia nousee usein esille. Tähän kykeneviä järjestelmiä ei maailmalla ole kuin reilu kourallinen. 10/17
Mikään järjestelmä ei torju ballistisia ohjuksia (tai muutakaan) täysin aukottomasti, mutta oikein käytettynä tällä voidaan suojata rajattu määrä kriittisiä kohteita. 11/17
Kriittisten kohteiden suojaaminen parantaa Ukrainan edellytyksiä taata energiansaantia sekä turvata kansallista päätöksentekoa. Tämä rajoittaa onnistuessaan Venäjän vaikutusmahdollisuuksia merkittävästi. Hupenevat asevarastot eivät ainakaan helpota tätä Venäjän ongelmaa. 12/17
Ohjusten kantamat vaihtelevat varianttien (ja maalitilanteen) mukaan 30 ja 160 kilometrin välillä. Kantamat ovat aina viitteellisiä ja tehokas ampumaetäisyys poikkeaa usein maksimikantamasta. 13/17
Merkillepantavaa on kuitenkin ohjuksen ilmoitettu korkeusulottuvuus: 24,2 km. Tämä toisi merkittävän lisäkerroksen Ukrainan jo muutenkin monipuoliseen ilmapuolustuksen kokonaisuuteen! Patriot vapauttaisi myös muita asejärjestelmiä nykyistä vapaampaan käyttöön. 14/17
Tässä erinomainen yleisesittely Patriotista. En ala toistamaan teknisiä yksityiskohtia, sillä Peter on ne käsitellyt laadukkaasti ja kaukaa viisaasti jo toukokuussa. 15/17
Patriotin kaltainen järjestelmä on paljon muutakin kuin arvokas täsmälääke tähän hetkeen. Nyt puhutaan suorituskyvystä, jolla on merkittävää pidäkkeellistä arvoa myös tämän sodan jälkeen. Järjestelmän on todettu tuovan alueelle synergiaetua myös NATO:n näkulmasta. 16/17
Patriotkaan ei ole mikään hopealuoti. Sen toimittaminen lähettäisi kuitenkin todella väkevän viestin Venäjälle, mutta myös länsimaille: Ukrainan tukeminen jatkuu loppuun asti ja sen mahdollisuuksien rajoja piirretään nyt uusiksi! 17/17
Kiitos mielenkiinnosta ja palautteesta. Näitä lankoja on mukava kirjoitella: Pysyn tilanteen tasalla ja omat ajatukset jäsentyvät sekä jäävät talteen. Ehkä näistä joku muukin voi oppia? Mikäli koit tästä olevan hyötyä niin laita lanka jakoon ja @VILHORANTANEN seurantaan!

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Vilho Rantanen

Vilho Rantanen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @VILHORANTANEN

Dec 4
Rusi julkaisi taas mielenkiintoisen raportin Ukrainan sodasta. Raporttissa käsitellään sodan tapahtumia monestakin näkökulmasta, mutta keskitytään me ilmapuolustukseen. Tässä kiinnostavimmat nostot ja ajatuksiani niistä:🧵 1/17
static.rusi.org/359-SR-Ukraine…
Alkuun jotain, mistä kirjoittelin taannoin #ilmatorjunta -lehteen. 🇷🇺 suunnitelmat punottiin pienessä piirissä. Tämä näkyi toisaalta heikkona tilanneymmärryksenä alatason joukoilla sekä toisaalta kilpailevien näkökulmien puutteena. 2/17
Raportin mukaan suunnitelmat olivat todella tarkkoja, mutta eivät ottaneet riittävällä tavalla huomioon epäonnistumisia operaation avaintekijöiden osalta. B-suunnitelmaa ei ollut. 🇷🇺 usko nopeaan voittoon oli vankka. Vaihtoehtojen laajempi sotapelaaminen olisi voinut auttaa? 3/17
Read 18 tweets
Nov 7
Mahtavan kattava analyysi ilmasodasta Ukrainassa. Tässä riittää pureksimista vielä useasta kulmasta, mutta aloitetaan tiivistys ja pyörittely nyt yhdessä sodan alun tapahtumista sekä erityisesti lentokoneista ja ilmatorjunnan lamauttamisesta. 🧵1/12
🇷🇺 kohdisti voimakasta ja ilmeisen tehokasta elektronista vaikuttamista mm. IT-järjestelmiä vastaan. Järjestelmiä vastaan iskettiin monipuolisesti ja 🇺🇦 ilmatorjunnan suorituskyky oli hetkellisesti lamautettu. 2/12
Useiden arvioiden mukaan 🇷🇺 ilma-aseen käyttö olisi ollut varsin maltillista sodan alkuvaiheessa. Alku oli eittämättä laimea kokonaistulenkäytön osalta, mutta artikkelin mukaan ilma-aseen käyttö olisi ollut arvioitua voimakkaampaa. 3/12
Read 13 tweets
Oct 22
Sanotaan, että ilma-aseella ei voida voittaa soitaa, mutta voidaanko sota hävitä ilmassa? Ainakin nyt vaikuttaisi siltä, että 🇷🇺 epäonnistuminen 🇺🇦 ilmapuolustuksen lamauttamisessa tulee maksamaan sille paljon. Ehkä liikaa? Tästä lyhyt pohdinta. 🧵1/11
@MikaAaltola totesi, että on yllättävää, että 🇷🇺 ei ole saavuttanut ilmaherruutta. Samaa mieltä! Tyypillisesti laajemmat sotatoimet alkavatkin iskuilla, jotka tähtäävät ilmapuolustuksen lamauttamiseen. 2/11
areena.yle.fi/1-50971024?utm…
Ilmapuolustuksen lamauttaminen käsittää lyhykäisyydessään vaikuttamisen esim. valvontakykyyn, ilmavoimien tukikohtiin, konekalustoon ja ilmatorjuntajärjestelmiin. Vaikuttaminen sisältää sekä kineettisiä että esimerkiksi elektronisen sodankäynnin keinoja. 3/11
Read 13 tweets
Oct 14
Ilmatorjunnan rooli on kiistaton tässä sodassa. 🇺🇦 on sodan alusta alkaen pyytänyt modernimpaa kalustoa, mutta näiden järjestelmien käyttö edellyttää koulutuksen. Nyt kalustoa on jalkautumassa. Muutama ajatus 🇺🇦 IT:n kokonaisuudesta. Asejärjestelmien näkökulmasta.🧵 1/17 #Ukraina
Ukrainan ilmatorjunta muodostaa tällä hetkellä todella monipuolisen kokonaisuuden. Osa tästä on neuvostoliittolaista perua ja osa sodan aikana saatua länsimaista kalustoa. Tulokset ovat olleet kovia, mutta tälläisen orkesterin saumaton soitanta ei luonnistu ihan helposti. 2/17
Teknisen suorituskyvyn lisäksi onnistuminen edellyttää sotataidollista osaamista. Tilannekuvan eheyden, kokonaisuuden koordinoinnin ja yllätyksellisyyden merkitys korostuu. On kiehtovaa, että kokonaisuus on noussut näinkin tehokkaaksi lyhyessä ajassa. 3/17
ukrinform.net/rubric-ato/356…
Read 18 tweets
Sep 27
Venäjän osittainen liikekannallepano puhuttaa kovasti. Mitä siitä tiedämme ja miten se tulee vaikuttamaan sodan kulkuun Ukrainassa? Tästä lyhyt pohdinta: 🧵 1/12 #Ukraina
Putin julisti 21.9.2022 osittaisen liikekannallepanon. Alunperin tämän viestittiin koskettavan 300,000 reserviläistä, jotka ovat palvelleet Venäjän asevoimissa. Sittemmin on arvioitu, että volyymi olisi korkeampi ja standardit varsin alhaiset. 2/12
Liikekannallepano sai aikaan pienehkön muuttoliikkeen, kun osa sen piirissä olevasta väestöstä lähti maasta. Julistus aiheutti myös levottomuuksia. Tämä näkyi erityisesti syrjäseuduilla, joihin LKP kohdistui erityisen voimakkaana. Kaikki alueet eivät ole tasa-arvoisia. 3/12
Read 14 tweets
Mar 14
18. Päivän mietteitä: Lentokieltoalueen (no-fly zone) muodostamista Ukrainaan on väläytelty useassa yhteydessä. Se tunnutaan näkevän yksinkertaisena ja tietyllä tapaa keveänä sotilaallisena toimenpiteenä. Tutustutaan tähän hieman tarkemmin. 1/9 #Ukraina
Karkeasti NFZ tarkoittaisi sitä, että Ukrainaan tai ainakin sen joidenkin alueiden päälle muodostettaisiin vyöhyke, jonka sisällä lentäminen kiellettäisiin. Tavoitteena olisi vähentää ilma-iskujen seurauksena syntyviä siviiliuhreja sekä rajoittaa 🇷🇺 keinovalikoimaa. 2/9
No-fly zone olisi tässä tapauksessa joko yksin Yhdysvaltojen tai NATO:n toteuttama sotilaallinen operaatio, joka perustuisi pelotteeseen ja edellyttäisi jatkuvaa valvontaa. Ukrainan kokoisessa maassa tämä jatkuva valvonta edellyttäisi merkittävää suorituskykyä. 3/9
Read 9 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(