Hiilellä on oltava hinta myös metsissä ja metsäsektorilla. Metsien hiilivaraston kasvusta on palkittava ja vähenemästä perittävä maksu. Tämä on tutkitusti toimiva keino kasvattaa hiilinieluja.
#hiilinielu #metsä #hiilituki #hakkuut

Lisätietoja 👇🧵

yle.fi/a/74-20013517
Esittelen tässä tarkemmin uutisessa ehdottamani mallin. Muistutuksena mainittakoon, että tämähän on vain yksi monista vaihtoehdoista toteuttaa hiilelle hinta metsissä ja metsäsektorilla.
Metsien käytön ilmasto-ohjaus eroaa muiden sektorien ohjauksesta siinä, että päästöjen lisäksi puhutaan myös nieluista. Siksi myös ohjauskeinoihin tulee ottaa mukaan verojen lisäksi tukiainen.
Siinä missä hiilen vapautumisesta ilmakehään on perusteltua periä maksu, on yhtä perusteltua palkita rahallisesti hiilen sitomisesta ilmakehästä. Vain näin kannustinvaikutus toimii johdonmukaisesti.
Ehdottamassani mallissa on siis kaksi osaa
1) Tuki metsänomistajille hiilensidonnasta
2) Maksu hiilen poistumisesta metsästä

Metsänomistajaa tuetaan metsän hiilivaraston kasvattamisesta ja toisaalta hiilivaraston pienenemisestä peritään häneltä maksu.
1) Tuki metsänomistajalle hiilensidonnasta:
a) Valtio maksaa metsänomistajalle metsään sitoutuneesta hiilimäärästä tuen. Tuen suuruus €/tCO2 voi olla ajassa vakio, vuosittain indeksikorjattava tai muuten määrittyvä.
b) Tukien perustana olevat hiilivaraston muutostiedot tuotetaan kansallisesti keskitetysti pohjautuen esimerkiksi kahden vuoden välein päivittyvään MVMI-aineistoon (koostettu maastotiedoista ja satelliittikuvista).
c) Tuen perustana olisi lähtökohtaisesti vain ainespuun hiili (koska se on selkeintä), mutta hiilivarastoon voidaan toki ainespuun hiilen lisäksi laskea muitakin ositteita, jos aineisto todetaan siihen riittäväksi.
2) Maksu hiilen poistumisesta metsästä
a) Metsänomistaja maksaa valtiolle maksun metsästään poistuvasta hiilestä. Maksujen laskenta samoin kuin tukien (eli kansallisesti keskitetysti pohjautuen esimerkiksi MVMI-aineistoon).
b) Jotta järjestelmä olisi oikeudenmukainen ja vältettäisiin aavistushakkuut, on asetettava metsäkohtainen referenssivarasto. Kunkin metsän hiilivarasto järjestelmän voimaantulohetkellä toimii sen metsän referenssivarastona.
c) Metsänomistajan tarvitsee maksaa metsästä poistuvasta hiilestä vain referenssivaraston ylittävästä osasta, toisin sanoen vain siitä hiilestä mikä metsään sitoutui järjestelmään liittymisen jälkeen.
Esimerkki: mo:lla on ohjelman alkaessa metsässään 1000 tCO2 ja 15 vuoden päästä siellä on 1100 tCO2. Mo on saanut tukea sitoutuneesta hiilestä, 100 tCO2 osalta. Jos mo nyt päätehakkaa koko metsän, hän joutuu maksamaan 100 tCO2 hinnan verran takaisin, ei koko 1100 tCO2 osalta.
d) Referenssivarasto päivittyy, jos varasto menee aiemman referenssivaraston alle. Esimerkiksi pää-tehakkuun myötä uudeksi referenssitasoksi tulee nolla. Täten metsänomistajalla säilyy intressi pysyä järjestelmässä.
e) Luonnontuhojen (metsäpalot, lumi-, tuhohyönteis- tai myrskytuhot) vuoksi vapautuvasta hiilestä ei peritä maksua. Tämä on mielestäni olennaista oikeudenmukaisuusmielessä, mutta luonnollisesti haastavaa toteuttaa käytännössä.
Seuraavassa jotain yleisiä huomioita. Ensinnäkin, järjestelmä voi olla pakollinen tai vapaaehtoinen. Vapaaehtoisuuteen liittyy merkittävä maansisäisen hakkuuvuodon riski. Vaikka kaikki suomalaiset metsänomistajat olisivat järjestelmän piirissä, on silti kv-hakkuuvuodon riski.
Jos järjestelmä on vapaaehtoinen, mo sitoutuu järjestelmään esimerkiksi aina viideksi tai kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Mon halutessa poistua järjestelmästä, häneltä peritään maksu hänen referenssivarastonsa ylittävältä osalta (eli efektiivisesti oletetaan hänen tekevän hakkuun)
Maksulla järjestelmästä poistuttaessa estetään järjestelmän väärinkäytökset. Maksun taso on silti sellainen, ettei se mitätöi taloudellista hyötyä järjestelmässä olosta, sillä tuet ovat tulleet etupainotteisesti ja maksu tulee takapainotteisesti.
Järjestelmään on mahdollista tuoda mukaan kannustinvaikutus pitkäikäisten puutuotteiden (tai niiden materiaalin) tuottamiseen.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Sampo Pihlainen

Sampo Pihlainen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(