2/ Minulle olisi ollut helpompaa olla kirjoittamatta kirjaani Mykkäsistä. Meillä on paljon yhteisiä tuttavia, jotka joutuvat nyt mahdollisesti ikävään asemaan ja saattavat kokea painetta.
3/ En pyydä ketään ”valitsemaan puolia”, vaan kirjoitan asioista, joita pidän poliittisesti relevantteina.
Kai Mykkänen on puolueensa linjan mukaisesti kannattanut Nato-jäsenyyttä pitkään. Samoin hän ilmeisesti puhui kovempien Venäjä-pakotteiden puolesta.
4/ Raamatussakin sanotaan, että hedelmistään puu tunnetaan. Politiikassa puheet ovat tekoja, mutta kaikki ei silti ole aina sitä miltä näyttää. Mykkäsellä on paljon kerrottavaa toiminnastaan.
5/ Esitän ketjun lopussa muutamia kysymyksiä, joihin odotan julkista vastausta. Ensin kuitenkin taustoitan hiukan Mykkästä itseään ja viime päivien tapahtumia.
6/ Ilmeisesti heti nähtyään esiintymiseni Ylen ja MTV:n aamuohjelmissa soitti Mykkäsen avustaja kustantajalle ja pyysi numeroani. Ei kertonut ammattiaan, vaan pelkän nimen.
7/ Itselleni tämä oli hiukan hämmentävää, sillä kyseisen henkilön (lähes?) kokonimikaima on tunnettu missi ja venäjän tulkki. No, kaiketi kyseessä olivat kuitenkin eri henkilöt.
8/ Pian Mykkänen soitti minulle, änkytti, vihjaili kunnianloukkausjutuilla (kirjassani on lähteet käytännössä kaikkeen, mistä olen saanut erittäin hyvää palautetta) ja ilmoitti voivansa ”sparrata” minua.
9/ Kiitos vain Kaitsu, mutta en usko, että olet asemassa, jossa voit kovin paljon sparrata minua aiheessa, josta olen juuri kirjoittanut usean sadan sivun mittaisen tietokirjan.
10/ Toki tiedän taustasi Aleksanteri-instituutin alumnina ja toimintasi Venäjän pankkimaailmassa. Ko. instituutin voimahahmo oli muuten Kalevi Sorsa, jonka presidenttiydelle Putin kävi ilmaisemassa tukensa jo vuonna 1991. Tästä kirjassani.
11/ Kuten kirjassani mainitsen, Kai Mykkäsen isä Jouni Mykkänen kuului niihin kokoomuslaisiin, jotka käyttivät häikäilemättä idänkorttia sisäpoliittisena lyömäaseena. ”Pietarin tiellä.”
12/ Lähes samaan aikaan kun J. Mykkänen tuli Yleisradioon johtajaksi, alkoivat Naapurineljännes/Näin naapurissa -propagandaohjelman lähetykset.
13/ Kai Mykkäsen äiti Maria on Jounin toinen vaimo ja Kai heidän ensimmäinen lapsensa. Kerrotaanpa Jounin jättäneen nopeasti solmitun avioliiton vuoksi jopa uskonyhteisönsä. Tiedä sitten.
14/ Huhujen mukaan Jouni myös havitteli Jaakko Hallaman paikkaa Moskovan suurlähettiläänä, muttei koskaan oppinut venäjää riittävän hyvin. Pojalle tämä ei ollut ongelma.
15/ Kai Mykkäsellä oli kodin peruja hyvät suhteet myös muihin ”itäkokoomuslaisiin”, kuten Ilkka Suomiseen, joka oli hänen kummisetänsä. Protective Godfather…
16/ Suominen ei ollut mikään yksiselitteinen hahmo. Hän loi kokoomuksen idänsuhteet, mutta ajoi myös puolueen EU-jäsenyyden kannalle. Kirjassani käsittelen paljon KGB:n Eurooppa-politiikkaa.
17/ Suomisen KGB-yhteyshenkilö oli Felix Karasev (Sutyrin), Putinin entinen esimies Pietarissa. ”Koukkuineen päivineen”, kuvaa @rikukeskirauska miehen suhdetta hiljattain edesmenneeseen poliitikkoon.
18/ Toinen merkittävä hahmo oli Karasevin ”ystävä” Juha Vikatmaa, joka menehtyi traagisesti mökillään lyhyen poliittisen uran päätteeksi. Tästä Suominen oli kovin tolaltaan ja muistan itsekin, ettei hän aiheen mainitsemisesta pitänyt.
19/ Tämä ”remonttimiesten” kokoomus on kuitenkin se konteksti, jolle molempien Mykkästen poliittiset urat on rakennettu. Hyvät naapurisuhteet ja yhteydenpito venäläisiin, idänkauppa.
20/ Mykkänen itse on rakentanut uransa Venäjän finanssimaailmassa ja idänkaupan lobbarina. Ei ihme, jos hän koki tarvetta helmikuussa 2022 esittää kovia pankkipakotteita. Sen verran on sillä saralla operoitu.
21/ Danske Bankin, Nordean ja eräiden muiden finanssilaitosten roolista Venäjän vaikutusoperaatioiden sekä rikollisuuden mahdollistajana kerron paljon kirjassani. Suomella oli tässä erityisrooli.
22/ Se oli muuten juuri Felix Karasev, jonka pyynnöstä Koivisto puuttui itärahanpesun tutkintaan Suomessa ja teki maastamme eräänlaisen turvasataman hämäräoperaatioille.
23/ Todettakoon vielä, että en syytä Mykkästä yhtään mistään. Kovin vähän vain hän on toimintaansa vaikkapa Sampon Pietarin-yksikössä julkisuuteen avannut.
24/ Kyse on poliittisesta vastuunkannosta ja avoimuudesta, ei juridiikasta.
25/ Kysymykset Sampon Pietarin-konttoriin liittyen ovat relevantteja, sillä viime vuosiin saakka venäläisrahanpesu on aiheuttanut firmassa harmaita hiuksia. Esim. Ruotsissa tikunnokkaan nostettiin M. Koiviston rahapoliittinen neuvonantaja Björn Wahlroos.
28/ Mutta koska Mykkänen ilmeisesti kokee tulleensa leimatuksi ja on useiden lähteiden mukaan käyttäytynyt epävakaasti jo päiväkausia, mieluusti lukisin vastaukset täällä Twitterissä ao. kysymyksiin. Jokaisella on oltava mahdollisuus palauttaa luottamus isänmaallisuuteensa.
29/
a) Kuinka monta kertaa tapasitte Rosatomin puolesta lobanneen Sebastian Sassin tai hänen kollegansa? Missä, milloin? Mistä keskustelitte?
b) Kuinka usein olette pitänyt yhteyttä Venäjän diplomaatteihin Suomessa? Keihin? Entä tunnetteko Venäjän t-palveluiden edustajia?
30/
d) Koetteko voivanne olla altis kiristykselle tai uhkailulle? Mikäli koette, onko tällä ollut mielestänne vaikutusta poliittiseen toimintaanne?
e) Vaalikampanjanne vuonna 2015 oli Suomen kalleimpia. Ketkä sen rahoittivat? Siis oikeasti, kuka ne seminaariliput osti ja miksi?
31/
f) Mikä ihme saa teidät noin tolaltanne? Teitä käsittelevä osio kirjassani oli lyhyt ja melko lempeä. TV:ssäkin toivoin ainoastaan lisäselvitystä, en esittänyt syytöksiä.
32/ Olen kokoomuslainen enkä kovin paljon puoluetta kirjassa edes käsittele. Silti lähes kaikki ”älähdykset” ovat tulleet siltä suunnalta. Miksi?
33/ Olettaisin kysymyksen olevan siitä, että monet tuudittautuvat mieluusti oikeassaolemisen tunteeseen, jonka vuosien passiivinen Nato-myönteisyys on puolueen aktiiveille tuottanut.
34/ Se peitti varjoonsa kaiken muun, mitä tapahtui kulisseissa. SDP:ssä likapyykin pesu näyttää jo olevan hyvässä vauhdissa, mutta kokoomuslaiset tuntuvat ajattelevan, ettei omassa piirissä ole moiseen tarvetta. Se on väärin.
Puhelussaan minulle Mykkänen muuten muistutti puhuneensa Swift-pakotteista jo vuonna 2014.
Niin, toki.
Mutta ei esittänyt sellaisia ja puhui aiheesta tavalla, joka oikeasti kyseenalaisti kaikkien pakotteiden mielekkyyden.
1/ @Haavisto on kertonut #Norja n demareiden pyytäneen hänen nimeään neuvostovakooja Arne Treholtin vapautusta vastineeseen vetoomukseen. Hän teki työtä pyydettyä. Sitä kaima ei tosin ole kertonut, osallistuiko esim. nimien keruuseen ja mikä oli #KGB:n (luultava) rooli taustalla.
2/ #KGB-miesten taloudellisten operaatioiden kannalta keskeiseksi myöhemmin muodostunut Treholt oli #Venäjä n tiedustelun prioriteetti.
Päinvastainen prioriteetti oli Liettuan vapaustaistelija Vytautas Landsbergis, jota @TuomiojaErkki haukkui päiväkirjoissaan ”pässinpääksi”.
3/ Norjan #KGB-asema antoi kontakteilleen yksityiskohtaiset ohjeet Landsbergiksen mustaamiseksi.
Treholtin tapaamisia KGB:n kanssa Helsingissä hoitivat G. Titov ja V. Marejev, joista jälkimmäinen oli Tuomiojan yhteyshenkilö, minkä jälkimmäinen on itsekin myöntänyt.
⚡️⚡️ Toimittaja @TuulaMalin @leivoks n erinomaisessa @puheenaihefi -haastattelussa:
PUOLUEET, MINISTERIÖT, @Suojelupoliisi JA @Puolustusvoimat ON OTETTAVA #LUSTRAATIO N PIIRIIN JA VIETÄVÄ PROSESSI LOPPUUN
1/ Positiivista kehitystä ainakin #Supo ssa on…
2/ …Malinin mukaan jo tapahtunutkin ja @PetteriOrpo n hallitus vaikuttaa ottavan asian vakavasti.
Kyse on avoimuudesta ja turvallisuudesta #Venäjä n naapurissa, asioiden selvittämisestä.
Prosessilla vältetään leimakirveiden heiluttelu omien vanhojen virheiden peittelemiseksi.
3/ Näistä virheistä Malin nostaa esiin mm. #Venäjän maakaupat strategisten kohteiden lähellä, jotka ovat ei vain Suomen, vaan nyt koko #Nato n ongelma.
@VanhanenMatti hallitusten aikana ei uskottu varoittajia ja #tiedustelu n portinvartijana toimi @TarjaHalonen 🇷🇺-opettaja…
1/ Pääsin tänään tutustumaan aiemmin piilossa pysyneisiin #Stasi-asiakirjoihin.
Kyseessä on #Nato-projekteista tietoa itätiedustelulle toimittanut professori Lassi Päivärinta (”Larsen”), joka käytännössä sai vakoilutoiminnasta kuukausipalkkaa.
#Lustraatio #Tiedustelu #Turpo
2/ Vaikuttaa siltä, ettei aiheesta aiemmin kirjoittanut professori Kimmo Elo ole nähnyt aineistoa kokonaisuudessaan tai on jättänyt siitä olennaisia osia huomiotta.
Näitä ovat esim. #KGB:n voimakas sekaantuminen tapaukseen sekä 💰 merkitys toiminnassa.
3/ ”Larsen” sai #Stasi lle tekemistään palveluksista kuukaudessa keskimäärin n. 200-500 Saksan markkaa, minkä lisäksi maksettiin suuria kulukorvauksia.
#KGB vastasi ”Larsenin” vakoilutapaamisten fasilitoinnista mm. Tallinnassa. Tästä saattaa löytyä lisätietoja 🇪🇪 arkistoissa.
1/ Tämänpäiväinen @jliski n @Suojelupoliisi-artikkeli paljastaa melkoisia, hyvin tärkeitä tietoja ”tietolähde Sashasta”, joka näyttäisi olleen #FSB:n kaksoisagentti ja päässeen #supo-eläkeläisen koneelle.
2/ Alexander Ignatjev vaikuttaa kaikin puolin olevan #Venäjä n turvallisuuselinten suojeluksessa: hän on haastanut tietolähdeväitteistä venäläisen mediayhtiön oikeuteen, mutta kulkee edelleen vapaalla jalalla. Normaalia? Tuskin.
Jutun mukaan…
3/ …Ignatjev on todennäköisesti ”palvellut Vympelissä tai jossakin muussa erikoisyksikössä. Vympel on vanha KGB:n salamurhiin ja muihin erikoisoperaatioihin erikoistunut yksikkö.”
1/ WHAT WOULD THE SECOND TRUMP TERM MEAN FOR #EUROPE, @NATO, AND #UKRAINE?
We do not know, but we can see the risks (and, in fact, also several opportunities).
THREAD 👇
🇺🇦🇪🇺🇺🇸
2/ He may downgrade or, in extreme case, withdraw from #NATO.
We should not close our eyes from this. Instead, we should act.
#Europe must upgrade its military industry. Now.
The NATO members bordering Russia (🇫🇮🇪🇪🇱🇻🇱🇹🇵🇱🇷🇴🇧🇬🇹🇷) must deepen bilateral ties with the #USA.
3/ The negotiations on the #EU membership of #Ukraine must be started & carried out efficiently to prevent a situation in which a potential policy change in the #USA drives a wedge between #Kyiv & #Brussels.
Any armistice/peace must be accepted by Ukrainians themselves.
1/ The increasing #China-#Russia cooperation (or alliance?) suggests we in #NATO countries should be more aware of the #Beijing networks of influence & #espionage than we currently are (the same applies to #Iran).
Sometimes these networks are even shared by the 3.
Example: 🇫🇮👇
2/ In 2014, the 🇨🇳🇷🇺 cooperation deepened.
One of its most important facilitators was Gennady Timtchenko, the alleged owner of #Redut PMC & a citizen of #Finland.
It seems the new #PMC is rapidly replacing #Wagner as a #Kremlin-loyal element in #Russia.