Discover and read the best of Twitter Threads about #fasismi

Most recents (3)

(Ketju) "F-sana", eli

miksi Suomen Sisu on fasistinen järjestö?

Sisun pj @HenriHautamaki tänään julkaisemassa tekstissä #fasismi n maailmankuva tulee selvästi esiin. Koska asia on tärkeä, jaan kirjoituksen:

#äärioikeisto #perussuomalaiset

suomensisu.fi/puheenjohtajal…
Olen jo aikaisemmin luonnehtinut Sisua fasistiseksi. Jotta asia tulisi selväksi, kannattaa Hautamäen tekstiä kuitenkin analysoida hieman enemmän.

politiikasta.fi/suomi-takaisin…
Kuten ennenkin, tukeudun Roger Griffinin määritelmään: fasismi on

populistisen äärinationalismin palingeneettinen (=kansallista uudestisyntymistä tavoitteleva) muoto.
Read 12 tweets
Pentti Linkolan vaikutus ympäristöliikkeeseen oli hyvässä & pahassa kiistaton. Muiden tavoin hänen yhteiskunnallinen ajattelu kuuluu julkisen keskustelun piiriin. Medioiden täyttyessä kritiikittömistä jutuista voi toisenlaiseen kuvaan #penttilinkola'sta tutustua ketjussamme.
Linkolaa on jo pitkään ympäröinyt myyttinen aura, jonka suojista hän saa laukoa näkemyksiä joita muilta ei hyväksyttäisi. Tähän kuuluu massamurhien, terrorismin ja diktatuurien ihailu ideologiasta riippumatta. #penttilinkola
Vuonna 2005 Linkola sanoi: "Mitkä tahansa diktatuurit ovat demokratioita parempia. Suurelta osin kansallissosialismi oli erittäin hieno filosofia". ts.fi/uutiset/kotima… #penttilinkola
Read 25 tweets
(Ketju) Sanoin eilen #yleastudio ssa, että Perussuomalaiset on äärioikeistopuolue. Seurauksena on ollut, kuten aina PS:n arvostelusta, viharyöppy kaikkia kanavia myöten. Avataanpa siis vähän #äärioikeisto a käsitteenä:
areena.yle.fi/1-4584685
Oikeisto ei #äärioikeisto ssa viittaa suhteeseen kapitalismiin, markkinaliberalismiin tai yksilönvastuuseen, joiden kautta poliittinen oikeisto nykyään yleensä määritellään, vaan termin alkuperäisempään merkitykseen: antiliberalismiin.
#äärioikeisto voidaan edelleen jakaa radikaaliin oikeistoon (radical right, Rechtsradikalismus) ja ekstremistiseen oikeistoon (extreme right, Rechtsextremismus). PS on tässä kuviossa siis oikeistoradikaali puolue. Mistä äärioikeiston sitten tunnistaa äärioikeistoksi?
Read 29 tweets

Related hashtags

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!