Discover and read the best of Twitter Threads about #sosiaalityö

Most recents (7)

Voidaanko sote-palveluihin valita yleismittari mittaamaan asiakkaiden/potilaiden hyvinvointia? Kehittämispäällikkömme @VilleSantalahti vastaamassa paneelissa kysymyksiin sosiaalityön näkökulmasta.
#sosotessa
@VarhaHyvinvoint ImageImageImage
Tapahtumasta tulee tallenne, mutta sitä ennen muutama nosto keskustelusta:
Sosiaalityössä geneerisen mittarin valinta, tai keskustelut siitä eivät ole ajankohtaisia. Sosiaalityössä ollaan vasta ottamassa käyttöön ensimmäisiä palvelukohtaisia mittareita (mm. @AVAINThl ).
Read 11 tweets
Pieni päättäritarina.

Muutama vuosi sitten nuorisoporukka oli juhlimassa kesäloman alkua. Jututtaessamme heitä 'virkojemme puolesta', kävi ilmi, että yhtä nuorta lukuunottamatta kaikki olivat päihtyneitä. Selvin päin oleva nuori kertoi, että hänen pitää olla kotona klo 24. 1/ 👇
Muut nuoret totesivat aikovansa valvoa aamuun saakka, ja ihmettelivät samalla ponnekkaasti kaverinsa lojaalisuutta sääntöjä kohtaan. Selvin päin oleva nuori sanoi, että äiti tekee hänelle aina voileivät valmiiksi ja valvoo siihen saakka, kunnes hän on kotona. 2/ 👇
Parhaat keskustelut äidin kanssa käytiin tämän nuoren mielestä aina juuri noiden myöhäisten iltavoileipien äärellä. Hän lähti siitä pian reippaana kotiin ja me jäimme selvittämään muiden nuorten tilannetta. Muistan ikuisesti erään nuoren sanat:"Ihan päällikkö toi ton mutsi".3/👇
Read 4 tweets
Miltä koronakevät näytti sosiaalihuollossa? 💡

Helsingin sosiaalipalveluissa tehtiin kevään aikana sosiaalista raportointia pandemian vaikutuksista asiakkaiden tilanteisiin ja palveluihin.
Lue ketjusta ⤵️ 1/9

#sosiaalityö #sosiaalihuolto #sosiaalinenraportointi @helsinginsote
Etsivä lähityö seurasi kaduilla kohdattujen ihmisten tilannetta. Kevään aikana kehitettiin joustavia yhteistyö- ja toimintamalleja, mutta viimesijaisten palvelujen turvaamisessa on myös kehitettävää. 2/9

3/2020 👉🏻 hel.fi/static/sote/so…
4-5/2020 👉🏻 hel.fi/static/sote/so…
Asumisneuvontaan tulleissa yhteydenotoissa korostuivat koronaepidemian aiheuttamat äkilliset kriisit talouteen. Lapsiperheiden ja työttömäksi jääneiden yhteydenotot lisääntyivät. 3/9

👉🏻 sosiaalisiailmioita.blogspot.com/2020/04/asumis…
Read 9 tweets
Kolme viikkoa sitten julkaistiin yli sadan nuoren, joilla on kokemuksia sijaishuollosta, kirjeiden pohjalta koottu #101kirjettä -julkaisu pesapuu.fi/2020/02/101-ki…. Se on laajin tämänkaltainen kokoelma Suomessa koskaan.
Ketju julkaisusta sekä siihen liittyviä ajatuksia:
Julkaisun toteuttamiseen osallistui reilut 110 nuorta. Muutama nuori kirjoitti kaksi kirjettä ja joidenkin kirjeiden kirjoittamiseen osallistui useampia nuoria, jotka tekivät kirjeensä ryhmänä.
Kirjeitä kirjoittamiseen osallistuneiden nuorten iät vaihtelevat noin 13-29v välillä.
Kirjeitä kirjoittaneiden nuorten lastensuojelun asiakkuuksien ja sijoitusten kestot vaihtelivat. Näitä ei kysytty mutta aineistosta on poimittavissa jonkinlaisia huomioita:
Read 75 tweets
Suomessa on jo kaikille avoimia sosiaalityön ostopalveluita. Tuskin niitä juurikaan vielä yksityiset omilla rahoillaan ostavat. Miten tulevaisuudessa – tuleeko sosiaalityö olemaan palvelu, jota ostetaan markkinoilta?
Jos, niin onko tämä hyvä tulevaisuus? Nuoruudessani en tiennyt ihmisiä, joilla olisi yksityinen terveysvakuutus. Nyt sellainen on kaveripiirissäni jo monen lapsella. hs.fi/perhe/art-2000…
Read 13 tweets
Iltanne iloksi, omien ajatusten jäsentämiseksi ja viimeisen (oi kyllä!) gradusemman kunniaksi seuraa lanka eräästä gradusta nimeltä VÄLITTÖMÄSSÄ VAARASSA - Nuorten kiireellisten sijoitusten taustatekijät, tavoitteet ja vaikuttavuus lastensuojelun asiakirjoissa. #sosiaalityö
Tutkimuksen tehtävä oli tarkastella vähän tutkittua 16-17v nuorten kiireellisen sijoituksen ilmiötä. Taustatietona: 16-17v yliedustettuina niin avohuollossa kuin kiireellisissäkin sijoituksissa. Sitä, miksi näin on, ei juuri ole tutkittu.
Tutkimuksen aineisto oli suuren kaupungin vuonna 2017 kiireellisesti sijoitettujen nuorten (N=61) lastensuojelun asiakirjoja yhteensä vuoden ajalta: 6kk ennen ja 6kk jälkeen sijoituksen. Keräsin myös erilaisia taustatekijöitä liittyen mm. ls-as.alkamiseen ja nuoren perheeseen.
Read 29 tweets
V. 2016 @Satasairaala'ssa kartoitettiin paljon päivystyksen palveluita käyttävien aikuispotilaiden määrää ja tilannetta. Erityisesti mielenkiinto kohdistui potilaisiin, joilla on #psykiatria'lla aktiivinen hoitosuhde tai psykiatrinen tulosyy/diagnoosi päivystyskäynneillään. ⬇️
Erikoissairaanhoidolla on erityinen #vastuu kiinnittää huomiota paljon palveluita käyttäviin (ppk) potilaisiin sillä se vastaa n. 2/3 osasta koko #terveydenhuolto'n kokonaiskustannuksista Suomessa.
Päivystysten rooli ppk-potilaiden tunnistamisessa ja #palvelu'idenkäyttöön puuttumisessa on merkityksellistä, sillä niissä tavoittaa niin kutsuttuja tavoittamattomia henkilöitä. Nk. tavoittamat eivät ole #palvelujärjestelmä'n piirissä suuresta avun- ja tuentarpeestaan huolimatta.
Read 18 tweets

Related hashtags

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!