Saksaksi on käsite "eierlegende Wollmilchsau", eli "muniva villamaitosika". Sillä kuvaillaan asiaa, jolla väitetään olevan vain hyviä puolia, ja mikä taipuu mihin tahansa. "Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka" on välillä varsinainen muniva villamaitosika. 1/
yle.fi/uutiset/3-1128…
Artikkelissa esitetyistä toimista esim sähköautojen lataus- ja biokaasutankkauspisteet ovat toki fiksuja. On kuitenkin epäselvää, kuinka tehokas verorahojen käyttötapa esim omakotitalojen öljylämmitysten muuntaminen on työllisyyden ja ilmaston kannalta. 2/
Meille on myös kerrottu, että tuulivoima ei nykyisellään enää kaipaa tukia, ja nyt siihen oltaisiin kuitenkin ehdottamassa elvytysvaroja. #ydinvoima #smr 3/
Allekirjoittaneelle jäi myös epäselväksi, miten taidealan freelancereiden tukeminen edistäisi merkittävästi työllisyyttä tai ilmastotavotteita. 4/
Kyllä ilmastotoimiakin pitää tarkastella luupin alla selvittääkseen mikä hyöty/kustannus-suhde niillä on, viimeistään koronakriisin rasittaman talouden vuoksi. 5/
Toisaalta vallitseva tilanne on pakottanut ottamaan varsinaisen etätyö-/digiloikan ja veikkaisin, että näitä oppeja voidaan vastaisuudessa hyödyntää sekä päästöjen, että kustannusten vähentämiseksi. 6/6
Niin yritysten kuin hallinnonkin kustannuksia ja matkustustarvetta voidaan varmasti vähentää näillä nyt käyttöönotetuilla työkaluilla!
Share this Scrolly Tale with your friends.
A Scrolly Tale is a new way to read Twitter threads with a more visually immersive experience.
Discover more beautiful Scrolly Tales like this.
