Profile picture
Ozan Yanar @yanarozan
, 15 tweets, 3 min read Read on Twitter
Mystisestä maahanmuuttajayhteisöstä tässä terve!

Presidentti @Niinisto kehotti tämänvuotisessa #uudenvuodenpuhe:essaan maahanmuuttajaryhmiä kantamaan vastuuta jäsenistään "omiaan ohjaamalla". Selitän tässä twiittiketjussa, miksi tässä taustalla on vääriä ja outojakin oletuksia:
Kuvitelkaa, että asuisitte Yhdysvalloissa. Joku suomalainen syyllistyisi äärimmäisen tuomittavaan rikokseen. Sitten maan presidentti kehoittaisi maahanmuuttajaryhmiä ohjaamaan "omiaan". Se olisi absurdia yksittäisen ihmisen näkökulmasta, joka ei liity tekoon mitenkään.
Taustalla on hölmö ajatus, että maahanmuuttajat olisivat osa täysin erilaista yhteisöä, joka on ohjailtavissa kollektiivisesti.

Oikeastaan koko käsite "maahanmuuttajaryhmä" tai esimerkiksi näissä keskusteluissa paljon käytetty "maahanmuuttajayhteisö" ovat harhaanjohtavia.
Se kertoo siitä, kuinka vähän valtaväestöön kuuluvat politiikot ovat ylipäätään tutustuneet maahanmuuttajien arkeen. Maahanmuuttajayhteisö kuulostaa siltä, että ihmiset kokoontuisivat jatkuvasti kollektiivisesti jossain "omiensa kesken".
Ja, että he olisivat kytköksissä jonkinlaiseen mystiseen yhteisöön, jossa kuuntelevat siellä olevia korkeita auktoriteetteja. Tämä on ihmisten eksotisointia. Siitä paistaa ajattelu, jossa oletetaan "noiden muiden elävän eri tavalla kuin me". Näin ei kuitenkaan ole.
Esimerkiksi turkkilaistaustaisia on Suomessa moneen lähtöön. On opiskelijoita, yrittäjiä, erilaista poliittisista ja etnisistä taustoista tulevia, uskonnottomia, uskonnollisia. He käyvät töissä, hakevat lapsensa koulusta ja harrastavat. Elävät arkeaan kuten kantasuomalaisetkin.
Täällä asuva opiskelija voi kokea paljon enemmän yhteisöllisyyttä muiden opiskelijoiden kanssa kuin samasta maataustasta tulevan kanssa. Julkisessa keskustelussa oletus tuntuu olevan se, että tämän monimuotoisen porukan tavoittaa kun soittaa imaamille. Näin ei todellakaan ole.
Hassua myös on se, että maahanmuuttajayhteisöistä puhuttaessa aletaan aina puhua tummemmista ihmisistä ja etenkin muslimienemmistöisistä maista tulevista. Tässäkin keskustelussa alettiin heti puhua moskeijoiden roolista tämänpäiväisen @hsfi:n jatkojutussa.
Kyllä, on olemassa erilaisia moskeijayhteisöjä. Mutta niitä ei pidä samaistaa kaikkiin maahanmuuttajiin. Samaa äidinkieltä puhuvillakin on monia eri rukoushuoneita, koska he ovat uskonnollisesti tai poliittisesti eri mieltä asioista.
Kaikki maahanmuuttajat eivät todellakaan ole muslimeja, eivätkä muslimioletetut tai muslimienemmistöisestä maasta kotoisin olevat ole aina uskonnollisia. Vähän samalta näyttäisi, jos ulkomailla asuvia suomalaisia edustamaan kaivettaisiin aina luterilainen pappi.
Ja viimeinen huomio. Toimittajaryhmä laittoi minulle hiljattain viestiä siitä, että haluaisivat tehdä jutun Puhoksen ostoskeskuksesta. He pyysivät, voisinko olla avuksi yhteisöihin tutustuttamisessa. Olin vähän hämilläni ja vastaisin, että olen tavallinen asiakas Puhoksessa.
Jälleen taustalla oli oletus jostain mystisestä, täysin poikkeavasta yhteisöstä, jonka tapaamiseen tarvitaan opasta. Ei tavallisista ihmisistä, joille voi mennä puhumaan siinä missä kenelle tahansa.
Jos kantasuomalainen päättäjä haluaa oikeasti ymmärtää, keitä tämän maan maahanmuuttajat ovat ja miten he elävät, heidän pitää lopettaa löysien termien heittely. Pitäisi ymmärtää, että myös maahanmuuttajat ovat yksilöitä, joilla ei ole usein toistensa kanssa mitään tekemistä.
Viittaan tässä sekä tasavallan presidentin puheeseen, että @hsfi:n uutiseen: hs.fi/politiikka/art…
Ja kiitos @PaavoTeittinen, että otit tämän kohdan esille puheesta ja esitit presidentille tarkentavia kysymyksiä. Sitä ei kovin moni toimittaja tehnyt.
Missing some Tweet in this thread?
You can try to force a refresh.

Like this thread? Get email updates or save it to PDF!

Subscribe to Ozan Yanar
Profile picture

Get real-time email alerts when new unrolls are available from this author!

This content may be removed anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member and get exclusive features!

Premium member ($30.00/year)

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!