, 5 tweets, 2 min read
My Authors
Read all threads
Tänään on YK:n ihmisoikeuksien päivä. #Ihmisoikeudet ovat kokonaisuus jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle kuuluvia oikeuksia, joilla pyritään takaamaan jokaiselle ihmisarvoinen elämä. Tämä on hieno tavoite, jonka toteuttamisessa meillä vaikuttaa kuitenkin olevan hankaluuksia. 1/5
Kolme asiaa:

Translain kokonaisuudistus on toteutettava välittömästi. Uudistuksen on otettava huomioon myös nuorten ja lasten oikeudet. Juridinen sukupuoli on häivytettävä tai vähintään lisättävä kolmas sukupuoli. Kehodysforian eri hoitojen saatavuutta on parannettava. 2/5
Vammaisten oikeudet toteutuvat huonosti. Olemme kuulleet taksien saatavuusongelmista, mutta myös mm. heikot tukiverkostot, avustajien ja apuvälineiden huono saatavuus, virheet kaavoituksessa ja esteelliset tilat ovat ongelmia, joihin on puututtava nykyistä tarmokkaammin. 3/5
Ehtisitkö #muuten juuri sinä allekirjoittaa kansalaisaloitteen, joka vaatii vammaisasiavaltuutetun viran perustamista Suomeen? Valtuutettu valvoisi vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista Suomessa.

kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4639

4/5
Maailmassa oli 2017 kesällä 22,5 miljoonaa pakolaista. Suomeen tulee vähemmän ulkomaalaisia kuin 1990-luvulla, mutta jostain syystä me pelkäämme heitä enemmän kuin koskaan. Rasismin ja fasismin normalisoituminen yhteiskunnassa on aito uhka. Kummallekaan ei saa antaa tilaa.

5/5
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Pekka Rantala

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!