Thread by @TTToivanen

Piti katsoa nauhalta eilinen #yleastudio. #paskapuhekohu ei ollut sen kiinnostavin anti. Sen sijaan ohjelma tarjosi oivan mahdollisuuden arvioida ilmastopolitiikan tutkimuksen näkökulmasta laitaoikeiston keskeisiä ilmastolinjauksia. Siitä alla sananen. #ilmastopolitiikka

Hallituksen ilmastopolitiikassa on toki monia ongelmia ja niitä on syytä aiheesta kritisoida. Ongelmana ei kuitenkaan ole se, että hallituksen ilmastopolitiikasta seuraisi ”alueiden muuttuminen asuinkelvottomiksi”. Tämä on, no, paskapuhetta.

Suomessa ilmastotoimet on mahdollista toteuttaa oikeudenmukaisesti siten, että alueiden asumisen, liikkumisen tai työnteon edellytykset eivät ilmastopolitiikan seurauksena suinkaan väistämättä heikkene.

Tähän tarvitaan kuitenkin laajaa rakennemuutospolitiikkaa, josta ei kuitenkaan päästä päivän politiikassa keskustelemaan Halla-ahon esittämien kommenttien kaltaisten puheenvuorojen takia. Suosittelen rakennemuutoksen merkityksen ymmärtämiseen tätä sivua: eko.bios.fi

Halla-ahon tavoin parasta aikaa useassa Euroopan maassa kansallismielisen ja populistisen oikeiston ilmastopolitiikka korostaa, että ilmastotoimet kurittavat erityisesti ”kaupunkien ulkopuolella” asuvaa tavallista kansaa.

Strategiana on ruokkia ”alueiden kostoa” eli vahvistaa eriarvoistavasta talouskehityksestä ja -politiikasta johtuvaa ihmisten epävarmuuden ja tyytymättömyyden kokemusta. Samalla alueet ja kaupungit asetetaan toisiaan vastaan – mikä ei tietenkään ratkaise yhtään mitään.

Alueiden eriarvoistuminen on nykypolitiikan tärkeimpiä kysymyksiä ja vaatii kattavia ratkaisuja. Laitaoikeisto ei useinkaan niitä tarjoa, ellei sellaisiksi lueta ilmastotoimille annettavaa vähäistä painoarvoa tai talouden pyörittämistä nykyisellä päästöjä aiheuttavalla tavalla.

Hallitusti toteutettu suomalainen siirtymäpolitiikka voi myös elävöittää alueita, luoda uusia elinkeinoja ja tarjota työmahdollisuuksia. Näistä kehityskuluista pitäisi politiikan keskustella, eikä esimerkiksi ruokkia vastakkainasettelua kaupunkien ja alueiden välille.

Pelottelu on kuitenkin laitaoikeiston politiikan ydintä. Monissa Euroopan maissa laitaoikeisto kertoo, kuinka ”tavallista kansaa” uhkaavat maahanmuuton lisäksi nyt myös ilmastotoimet, joiden molempien edistäjäksi kuvataan tietysti urbaani ja elitistinen ”vihervasemmisto”.

Halla-aho on vaatinut viime aikoina toistuvasti ilmastopolitiikkaan ”suhteellisuuden tajua”. Tämäkin on tuttua muualta maailmalta. Laitaoikeisto korostaa, että me suomalaiset, ruotsalaiset, ranskalaiset tai australialaiset olemme jo uhrautuneet ja tehneet osamme ilmastotoimista.

Ongelma on tietysti siinä, että jos ilmastopolitiikan toteuttaminen olisi laitaoikeiston vastuulla, niin mikään maa ei tekisi mitään, koska kaikki ovat jo tehneet riittävästi. Siihen pysähtyisi ilmastopolitiikka.

”Suhteellisuuden tajun” korostamisella ohitetaan kansainvälisen ilmastopolitiittisen järjestyksen perusmääreet eli Suomen kaltaisten kehittyneiden talouksien korkeat historialliset ja nykyiset asukaskohtaiset päästöt.

Näin pestään kädet historiallisesta vastuusta ja suomalaisten kansainvälisesti korkeasta päästötasosta. Samalla sivuutetaan Suomen kaltaisen osaavan maan hyvä kyky toteuttaa kunnianhimoiset ilmastotoimet.

Siten ”suhteellisuuden taju” nakertaa jatkuvasti kansainvälisen ilmastopolitiikan oikeutusta, mikä tietysti on kansallismielisen ja populistisen ilmastopolitiikan keskeinen tavoite.

Silloin politiikan tekemisen ainoaksi areenaksi jää kansallisvaltio ja politiikan keskiössä on kansallisen suvereeniteetin puolustaminen ylikansallisia instituutioita vastaan. Tältä areenalta sitten nostatetaan kansallismielisiä tuntoja ja haetaan tukea omalle politiikalle.

Kansallismielisen laitaoikeiston ilmastopolitiikan peruskivi on tietysti argumentissa, että teollisuus ja sen työpaikat pakenevat omasta maasta enemmän saastuttaviin maihin ”kiilusilmäisen” ilmastopolitiikan seurauksena.

Kuitenkaan juuri tästä ”hiilivuodosta” on heikosti tutkimuksellista näyttöä (VATT:n M. Laukkanen tuo tätä toistuvasti hyvin esille). Kansainvälisen ilmastopolitiikan perusidea on tietysti myös, että päästöjen sääntely tiukkenee tästä eteenpäin kaikkialla muuallakin maailmalla.

Kaiken lisäksi suomalaiset yritykset näyttäisivät olevan hyvin sitoutuneita ilmastotavoitteisiin ja teollisuuden rakennemuutokseen. Jälleen taitaa siis olla kyse lähinnä pelottelusta, ei konkreettisten kehityskulkuejen määrittämisestä saati niistä keskustelemisesta.

Kirjoittelen aiheesta lisää tulevina viikkoina. Mutta laitaoikeiston ilmasto- ja ympäristökantojen tutkimuksesta kiinnostuneille voin suositella lämpimästi tätä tuoretta kirjaa: routledge.com/The-Far-Right-…