3/x. Huonoa 1: turha pidättyvyys suhteessa suosituksen soveltamisalaan. Julkiset tilat ja työpaikat on jätetty ulkopuolelle sanamuodoin, joiden voi ymmärtää tarkoittavan että THL ”ei suosittele” käyttämään maskia
4/x. Huonoa 2: indikatiiviverbin ”voida” käyttäminen harhaanjohtavalla tavalla. Suosituksessa voisi ennemmin olla esim. THL ”hyväksyy”, ”pitää perusteltuna” jos ei suoraan haluta suositella
5/x. Esimerkki: ”Kasvomaskia voi käyttää alueellisen viranomaisen suosituksen mukaan myös muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista.” Tämän voi virheellisesti lukea ”THL suosittelee olemaan käyttämättä kunnes on annettu alueellinen suositus”.
6/x. Huonoa 3: käyttötilanteiden lista on kovin kovin lyhyt. Kaksi koskee altistusepäilyä ja vain ensimmäinen (joukkoliikenne) kaikkia. Iso pettymys. Kaupat ja palvelut, kokoukset ja yleisötilaisuudet jne tulisi olla mukana
7/7. Hyvää 2: hyvä kun suositus vihdoin annettiin. Edistää kulttuurista muutosta jota nyt tarvitaan tämän koronan, pahan influenssan & tulevien uusien epidemioiden varalle. Kun maskeja on hankittu joka kotiin, niitä käytetään herkemmin. Kun maskeja näkyy muilla, käytetään itsekin
2a/7. Korjaus: nuo seikkaperäiset ohjeet itse asiassa sisältävät loogisen ristiriidan. Maskia suositellaan muiden (eikä itsen) suojaamiseksi mutta käyttöohjeet on laadittu olettaen että virus tulee ulkopuolelta
8/7. Hyvää 3: maan hallitus eli valtioneuvosto otti THL:n suosituksen omiin nimiinsä ja lisäsi vielä sen kylkeen suosituksen kunnan jakamista ilmaisista maskeista vähävaraisille valtioneuvosto.fi/paatokset/paat…
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
En lupaa analyysia Trumpin voitosta, vaan joitakin pohdinnan aineksia. 1) Demokraatit eivät saaneet kannattajiaan uurnille. Biden sai v 2024 ennätysmäärän ääniä, yli 80 milj. Nyt Harris sai normaalilukeman, 70 miljoonaa. Trump taas sai lähes yhtä paljon ääniä kuin v 2020, 74 milj
2) Ehkä äänestäjiä siirtyi demokraateilta Trumpille, tai ehkä Trump mobilisoi vanhat kannattajansa. Mutta on myös niin, että republikaanien vuosikymmeniä jatkunut työ äänestämisen estämiseksi tai vaikeuttamiseksi demokraattien kannatusalueilla onnistui
3) Voitto ei seurannut ohjelmasta. Trump ei edusta mitään rationaalista poiittista ohjelmaa tai vaihtoehtoa, vaan on ensi sijassa kultti. Ei ollut ratkaisevaa mitä hän sanoi tai teki, ei puhuiko hän totta tai valetta, tai että hän on rikollinen, rasisti, narsisti ja naisvihaaja
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan pj @HVestman julkaisi ketjutviitin, joka vaatii muutaman kommentin. Valitsen hänen tviittinsä nro 8, joka ei anna totuudenmukaista kuvaa sen paremmin PeV:n tehtävästä kuin sen ns. rajapoikkeuslaista antamasta lausunnosta PeVL 26/2024
2/Taustalla on saman aamun Hesarissa julkaistu haastatteluni. Siinä sanoin, että PeV:n ja Vestmanin kannanotot rajapoikkeuslaista “eivät olleet rehellisiä”. Seison tuon takana. Osoitan alla, että Vestmanin ketjutviitti ei sekään ole rehellinen. Katsotaanpa hs.fi/politiikka/art…
3/@HVestman'in tviitin nro 8 mukaan PeV
A) "pysyy PL:n sanamuodon puitteissa",
B) "perustaa PL:n esitöihin" ja
C) "aiempaan lausuntokäytäntöönsä",
D) "huomioi ihmisoikeusvelvoitteet",
E) "nojaa asiantuntijalausuntoihin" ja
F) "pyrkii viimeiseen asti yksimielisyyteen”
Häkeltyneenä mietin rajalain 1. ja 2. käsittelyn välissä: eilinen keskustelu eduskunnan täysistunnossa osoitti, etteivät edes perustuslakivaliokunnan pj Vestman tai ex-pj:t Ojala-Niemelä ja Koskinen seiso sen takana mitä PeV sanoi ihmisoikeussopimusten asemasta Suomen oikeudessa
2/Perustuslaki sanoo yhtä, PeVL 26/2024 ihan toista, ja em. 3:lla juristikansanedustajalla on ainakin 3 teoriaa lisää. Yritän tässä ketjussa purkaa asiaa pala palalta kunhan olen miettinyt pitemmälle. Avainkysymys on io-sopimusten ja EU-oikeuden suora sitovuus eduskuntaan nähden
3/Aloitan kaukaa, teemasta oikeus ja oikeusjärjestys. Oikeus on ihmisyhteiskunnan normatiivisuuden muoto. Se ei koostu tosiseikoista vaan käskyistä, kielloista ja sallimisesta. Oikeuden ero moraalista on sen täytäntöönpantavuus, jopa pakolla. Moraalinormit ovat yksilöiden välisiä
Vuoden ajan on pyörinyt hidastettu filmi PS:n vallankaappauksesta. Erityisesti olen ihmetellyt muiden puolueiden, poliisin ja median pehmeyttä asiassa. PS:ään suhtaudutaan kuin se olisi kannattajiensa intresseihin pohjaava tavallinen poliittinen puolue – mitä se ei ole. 1/17
2/Kuten muiden maiden populistisilla oikeistopuolueilla, identiteettipolitiikka oli ja on PS:n tärkein astinlauta. "Suomalaisuus", "perussuomalaisuus", "kantasuomalaisuus" vastaan ”muut”. Näin luodaan oletettua yhtenäisyyttä tarvitsematta sanoa, kenen asialla oikeasti on
3/Timo Soinin suurin saavutus - ja suurin synti - oli PS:n normalisointi. Mukava supliikkimies, joka ilmiselvästi ei ollut tosissaan sen takana mitä PS kansalle viestitti, teki pilke silmäkulmassa PS:stä harmittoman suhteessa muiden puolueiden poliitikkoihin ja mediaan
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan (PeV) puheenjohtajan 15-kohtainen perustelu sille, miksi suomalainen oikeusvaltio lepäisi ensisijaisesti juuri PeV:n harteilla, on looginen ja kaunis rakennelma. Kaksi sen kulmakivistä on kuitenkin pettävällä pohjalla. Siksi rakennus voi sortua
1/Suomi siirtyi 1980-luvun lopulla ihmisoikeussopimusten aikakauteen. Yksi kerrallaan EOA, KHO ja KKO alkoivat ratkaisuissaan soveltaa kv-ihmisoikeussopimuksia. Muutoksen syynä ei ollut vain halu näyttää Suomen sitoutumista läntiseen arvoyhteisöön
1a/Kyse oli myös sen tiedostamisesta, että PeV:n edustama perustuslainmukaisuuden ennakollinen valvonta oli ’kryptokonstitutionalismia’ (Matti Wuoren). Kun opiskelin lakia, meille vielä opetettiin että eduskunta voi 5/6 enemmistöllä säätää sinisilmäiset poikalapset surmattaviksi
Alan laatia lausuntoa luonnoksesta poikkeuslaiksi maan rajoille. Ensimmäinen havainto: asia ei ole valtioneuvoston yleisessä lausuntopalvelussa vaan lausunnot tulee lähettää rajavartiolaitokselle. Parviäly on tässä asiassa kytketty pois. En siis näe mitä muut ovat jo lausuneet/1