My Authors
Read all threads
Ajatuksiani Kaipolasta ja suomalaisen työn tulevaisuudesta. Pitkä ketju, jossa on paljon tärkeää asiaa.
Aloitetaan itse UPM:n Kaipolan paperitehtaasta. Kapitalistit sanovat, että huonoiten kannattava tehdas laskevassa markkinassa, joka sijaitsee lakkoherkässä kalliin logistiikan ja korkean verotuksen maassa menee luonnollisesti ensimmäisenä kiinni.
Vasemmisto sanoo, että tehdasta ei olisi pitänyt sulkea nyt, koska se ei vielä ollut tappiollinen, ja yrityksellä oli vielä keväällä varaa jakaa isot osingot ja maksaa toimitusjohtajalle 7 miljoonaa euroa palkkaa.
Kummatkin ovat oikeassa, kun katsovat asiaa vain omasta perspektiivistään.
Paperintuotanto on auringonlaskun ala, joten kyse on viivytystaistelusta. Viivytystaistelu sodassa, joka hävitään joka tapauksessa ei auta pitkään. Paljon järkevämpää olisi uudelleen suunnata liiketoimintaa ja investoida puumateriaaliin perustuviin tulevaisuuden tuotteisiin.
Kaikki parhaiten menestyvät kansantaloudet perustuvat vahvaan yksityiseen sektoriin, joka toimii kapitalismin säännöillä. Mitä nopeammin yritysten voitto kasvaa, sitä paremmilla ehdoilla ne saavat rahaa investointeihin ja yritysostoihin, ja sitä arvokkaampia yritykset ovat.
Globaalissa kilpailussa arvokkaimmat yritykset saavat markkinoilta eniten rahaa, ja ottavat markkinat haltuunsa ostamalla pienemmät kilpailijat, investoimalla nopeammin uusiin innovaatioihin ja hankkimalla parhaat osaajat.
Niin kauan kuin ihmiset ja rahastot sijoittavat parhaiten tuottaviin kohteisiin, tämä asetelma ei muutu. Suomalaiset eläkerahastot sijoittavat ulkomaisiin osakkeisiin jos kotimaiset eivät tuota. Eläkkeiden turvaaminen on tärkeämpi tavoite kuin suomalaisten duunien suojelu.
Amerikkalaiset ja kiinalaiset teknologiayritykset saavat markkinoilta enemmän rahaa, nopeammin ja paremmilla ehdoilla kuin eurooppalaiset, joten ne dominoivat markkinoita. Eurooppalaiset yritykset myydään heille pikkurahoilla sijoittajien juhliessa jokaista "exittiä" näkyvästi.
Suomessa ei ole syntynyt kansallista varallisuutta samalla tavalla kuin muissa verrokkimaissa. Olemme korkeasti verotettu ja pääomaköyhä maa, jossa kansalaisten pääasiallinen varallisuus perustuu omistusasuntoon.
Suomalaisilla ei ole edes omia eläkesäästöjä, koska eläkemaksut ovat täällä vain vero, jolla maksetaan nyt eläkkeellä olevien boomerien eläkkeet. Asuntojen arvo ei kasva, koska väestökehitys on negatiivinen ja paikallisen liiketoiminnan kasvuun ei ole investoitu vuosikymmeniin.
Elämme aikaa, jolloin suurin uhka työllisyydelle ei ole enää kansainvälinen työvoiman hinta- ja verokilpailu, vaan teknologian nopeasti kehittyvä kyky korvata ihmistyö kokonaan.
Valokuvaliikkeet korvautuivat digikuvilla, sanomalehdet sosiaalisella medialla ja videovuokraamot Netflixillä. McDonaldsissa tilataan kosketusnäytöiltä ja kauppojen kassat muuttuvat itsepalvelukassoiksi. Tapahtumat siirtyvät verkkoon ja asiantuntijapalvelut hoituvat boteilla.
Tulevaisuuden tehtailla ei tarvita edes valoja, koska tuotantolinjat ovat täysin automaattisia ja niitä voidaan ohjata etänä. Autonominen liikenne lopettaa kaikki kuljetusalan työpaikat seuraavien vuosikymmenten aikana. Samalla tarve lukuisille tienvarsien palveluille loppuu.
Miten olemme valmistautuneet näihin muutoksiin? Olemmeko mukana rakentamassa näitä tulevaisuuden teknologioita jotka lopettavat kaikki duunit, vai käymmekö viivytystaistelua paperitehtaiden sulkemista vastaan?
.@KatriKulmuni ehdotti, että Suomi voisi lähteä mukaan avaruuden valloitukseen. Hänelle naureskeltiin asiasta, mutta totuus on se, että poliitikot eivät uskalla tehdä mitään isoja, tulevaisuuteen katsovia päätöksiä. Arvostan, että Kulmuni uskalsi ehdottaa jotain oikeasti rohkeaa.
Yhteiskuntamme on jumissa, koska vanhat rakenteet estävät uutta. Business Finland rahoitti @anterovartia n Compensate-säätiötä 2019 miljoonilla euroilla, tavoitteena rakentaa miljardin euron ilmastoklusteri Suomeen. Heti perään arpajaishallinto ja poliisi kielsivät sen toiminnan.
Uuden ajan teknologiayritykset pystyvät rakentamaan entistä suurempia ja kannattavampia liiketoimia entistä pienemmällä henkilöstöllä, jonka keskimääräinen osaaminen on huomattavasti keskimääräistä korkeampaa.
Tuhansien keskiluokan työpaikkojen sijaan teknologiayritykset tarjoavat muutamia kymmeniä miljonääriksi tekeviä työpaikkoja koodaajille. Supercell ja muut pelialan menestystarinat ovat tästä hyviä esimerkkejä.
Muutamien yläluokan työpaikkojen lisäksi teknologialla voidaan toki synnyttää tuhansia alimman tuloluokan minimipalkkaduuneja. Näissä duuneissa tekoäly ja algoritmit ohjaavat ”ihmisrobotteja”, koska autonomiset robotit eivät ole vielä riittävän hyviä ja halpoja tekemään samaa.
Tarkoitan Woltin ja Uberin kaltaisia yrityksiä, jotka pystyvät työllistämään tuhansia ihmisiä sillä ehdolla, ettei heidän tarvitse palkata heitä täysipäiväisiin työsuhteisiin. Heidän businessmalli vaatii, että työntekijät ovat nollatuntisopimuksilla toimivia kevytyrittäjiä.
Jos valtio yrittää pakottaa nämä tehtävät keskiluokkaisiksi toistaiseksi voimassa oleviksi täysipäiväduuneiksi, ne vain loppuvat kannattamattomina liiketoimina tai siirtyvät robottikuljetuksiin nopeammassa tahdissa.
Saimme tästä jo esimerkin Kaliforniasta, jossa osavaltio määräsi siellä pääkonttoreitaan pitävät Uberin ja Lyftin ottamaan kuljettajat palkkalistoilleen. Tuloksena molemmat yritykset ilmoittivat lopettavansa palvelunsa Kaliforniassa ennemmin kuin suostuvansa tähän.
Miksi työllisyys ei ole jo romahtanut teknologian kehityksen takia? Isoissa muutoksissa on aina kitkaa. Yritykset eivät irtisano ihmisiä heti kun he käyvät tarpeettomiksi, ja vanhentuneet regulaatiot estävät teknologian hyödyntämistä eri aloilla. Tämä on sitä viivytystaistelua.
Teknologian kehitys ja ihmistyön korvautuminen tekoälyllä ja robotiikalla on joka tapauksessa vääjäämätöntä. Sen takia meille jää vain kaksi vaihtoehtoa:
1) Yrittää viipyillä mahdollisimman pitkään menneisyydessä ja jarruttaa kehitystä regulaatiolla ja politiikalla, tai 2) katsoa rohkeasti tulevaisuuteen ja muokata yhteiskuntaa vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin nyt, ennen kuin kansantaloutemme on liian huonossa jamassa.
Mielestäni viivyttelyn sijaan Suomen kannattaisi laittaa kaikki panokset vaihtoehtoon 2. Lähdetään rohkeasti oletuksesta, että teknologialla voi lähitulevaisuudessa tehdä kaikki työt ja tuottaa kaikki tarvitsemamme palvelut, myös hyvinvointipalvelut.
Muokataan lainsäädäntöä niin, että uusilla teknologioilla voi tuottaa kaikki palvelut jo nyt. Lopetetaan viivytystaistelu ja tehdään regulaatiosta mahdollistavaa. Varmistetaan samalla regulaatiolla se, että omistamme keskeiset hyvinvointipalvelut tuottavat teknologiat yhdessä.
Varmistetaan myös, että jaamme teknologian tuottamat hyödyt perustulona ja lakisääteisinä palveluina kaikille suomalaisille tasa-arvoisesti. Näin meille syntyy merkittävää uutta kansallisvarallisuutta.
Jos jarruttelemme ja annamme nykymallisen yhteiskuntarakenteemme velkaantua ja köyhtyä liian pitkään, tulemme olemaan laajasti riippuvaisia muutaman amerikkalaisen tai kiinalaisen teknologia-triljonäärin tarjoamista palveluista.
Silloin olemme riippuvaisia myös heidän mielipiteistään ja maailmankuvastaan. Jos heitä ei suomalaiset (tai köyhät) kiinnostele, tulevaisuutemme näyttää kurjalta.
Teknologialla tuotetussa hyvinvointiyhteiskunnassa emme ole enää työn orjia, vaan vapaita tekemään mitä haluamme, teknologian palvellessa meitä kaikissa tarpeissamme. Tämä ei ole sosialismia eikä kapitalismia, vaan uuden ajan yhteiskunta, jossa ei taistella 6 tunnin työpäivistä.
Isot rakennemuutokset ovat vaikeita, ja niille löytyy paljon vastustajia. Jos jätämme ne tekemättä, on tulevaisuudessamme paljon enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Tärkeimpien hyvinvointipalvelujen tuottamisessa teknologialla on taas paljon enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Keep Current with Mikko Alasaarela ❤ AI

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!