Thread by @jmkorhonen

Tämä on muuten erinomainen juttu. Kannattaa haalia käsiinsä. Kiitos paljon kaikille kirjoittajille, @alekalenius, @VKiukas , @ahokasjaj !

Mainioita huomioita julkisesta sektorista ja sen roolista, enpä olisi tullut itse ajatelleeksi. Pari nostoa:

https://twitter.com/alekalenius/status/1306527786002255873

1. Kysymys julkisen sektorin koosta on harhaanjohtavan yksinkertaistava. Julkinen sektori on ihan oikeasti yksityistä sektoria tehokkaampi tuottamaan joitakin asioita, aivan kuten yksityinen sektori on tehokkaampi muissa asioissa.

Jos (kun) haluamme asioita joita on tehokkainta tuottaa julkisella sektorilla, ne kannattaa tuottaa julkisella sektorilla, vaikka numero "julkisen sektorin koko" kasvaisikin.

Tällaisia asioita ovat mm. terveydenhuolto, sosiaalivakuutus, koulutus, monet investoinnit.

2. Hyvin monet julkisen sektorin hyvin tekemät asiat ovat nimenomaan investointeja. Ne siis auttavat kasvattamaan sitä jaettavaa kakkua. (Ajatus siitä, että yksityinen sektori kasvattaisi kakkua ja julkinen vain jakaisi, on kertakaikkisen pöhkö.)

Moni asia, joita emme kirjanpidossa miellä investoinneiksi, on tosiasiassa investointi. Inhimillinen ja sosiaalinen pääoma ovat koko ajan suhteessa tärkeämpiä kuin fyysinen pääoma; ja julkinen sektori tuottaa tehokkaasti juuri näitä pääomia.

Esimerkiksi hankalasti mitattavissa oleva asia "valtion toimivuus", mikä Suomessa kiistämättä on keskimäärin korkealla tasolla, on takuuvarmasti asia, johon "investoidaan" esimerkiksi sosiaaliturvan, koulutuksen, terveydenhuollon, hyvän hallinnon, demokratian kautta.

3. Koska investoinnit kasvattavat jaettavaa kakkua, kannattavia investointeja kannattaa tehdä aina, vaikka lainarahalla. Kannattamattomia ei kannata tehdä vaikka rahaa olisi. Kirjoituksessa selitetään hyvin, mikä on keskeinen ongelma siinä, että valtio tekisi enemmän:

kehysbudjetointi. Kehysbudjetoinnissa päätetään menojen kokonaismäärästä, ja sitten tapellaan siitä, miten potti jaetaan. Tässä on hyvätkin puolensa, mutta se ei ole hyvä investointien tekemiseen - koska kannattavat investoinnit kannattaisi tehdä aina, mielellään heti.

Tämä ongelma myös tiedostetaan ja juuri siksi budjettikehyksien ulkopuolelle yritetään laittaa kaikenlaisia projekteja, väylähankkeista hävittäjäostoksiin. Mutta tämä johtaa osaoptimointiin.

Kirjoittajat ehdottavat, että

1. kaikki tosiasiallisesti julkisen talouden tasapainoon ja vastuisiin liittyvät asiat tulisi käsitellä osana samaa kokonaisuutta, ja
2. tehdä selvät arviot siitä, missä määrin menot ovat tosiasiassa investointeja.

Joskus rahan käyttö tuo rahaa lisää, ja tämä kannattaisi tunnistaa ja tunnustaa.

On myös hyvin helppo yhtyä kirjoittajien toteamukseen, että julkisen talouden koon tulisi olla tarkoituksenmukaisuuskysymys, ei mikään toteemi mihin hirttäytyä.

Yksi kysymys tuli tosin mieleen, ehkäpä joku kirjoittajista haluaa vastata! Kirjoituksessa otettiin esille Baumolin tauti eli se, että tavarantuotannon tuottavuus kasvaa yleensä nopeammin kuin palveluiden tuottamisen tuottavuus.

Tämä johtaa palkankorotuspaineisiin tavarantuotannossa, ja sitä kautta ennen pitkää myös palveluntuotannossa, koska elämme samassa yhteiskunnassa.

Ja tämä taas tekee palveluvaltaisesta julkisesta sektorista kalliimpaa.

Kysymys: eikö Baumolin tautia voitaisi periaatteessa pitää kurissa verottamalla korkeamman tuottavuuden aloja enemmän tämän rakenteellisen tuottavuusedun tasaamiseksi?

(Ai niin, ja tietysti lisään tähän standartti-disclaimerin, eli kun näitä investointien tuottavuuksia lasketaan, niin armon vuonna 2020 olisi korkea aika ottaa kirjanpidossa huomioon tarkasti kaikki aiheutuvat vahingot. Muuten meille käy kuin Neuvostoliitolle.)