Ette usko miten paljon jännitti käydä jossain muualla kuin ruokakaupassa about ekaa kertaa puoleen vuoteen.

Mutta todellakin kannatti. Kiitos upeasta keikasta Musiikkitalolla @mikkikauste, Egotrippi ja Turun filharmoninen orkesteri!

Vuosi nolla pisti vähän tunteet pintaan. 😭💪
Mietin kotiin ajellessa, että miksi tämä kokemus oli mulle tänään todella merkityksellinen.

Päädyin tähän: Antoi toivoa tuntea jotain yhdessä siellä salissa kaikkien paikalla olleiden kanssa. Sellaista valoa ja keuneutta maailmassa, joka tuntuu olevan hetkellisesti vinksallaan.
Olin paikalla, koska olin kysynyt eilen mulle tuntemattomien ihmisten suunnitelmia viikonlopuksi. Yksi teistä kertoi, että oli tulossa tälle keikalle.

Pohdin vastauksessani olisiko oletettavasti loppuunmyydylle keikalle mahdollista päästä. Sitten joku otti yhteyttä ja järjesti.
Tämä kaikki tuntui vain jotenkin hyvältä ja toi toivoa. Samalla kun jännittää syttyykö Yhdysvalloissa kohta väkivaltaisuuksia tai pahempaa, loppuuko koronavirusepidemia ikinä, kuinka moni heikoilla oleva horjahtaa outoon somekulttiin, marssiiko natsit taas, ja niin edelleen...
Kaiken mylläkän keskellä ihmiset vaihtavat yhä kuulumisia tuntemattomien kanssa. Ja käyvät yhdessä keikoilla, taputtavat seisten encoret, nauravat solistin vitseille, napsuttelevat sormia biisin mukana, ostavat bändipaitoja ja niin edelleen. Kyllä tämä tästä taas kääntyy hyväksi.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Johannes Koski

Johannes Koski Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @johanneskoski

11 Oct
"With what is regarded as the largest following — an estimated 200,000 people"

Jollain porukalla oli eilen lauantaina koronarajoituksia vastustava mielenosoitus Narikkatorilla. Näin tuon tapahtuman mainoksia tehdessäni blogitekstiä näistä fb-ryhmistä.

nytimes.com/2020/10/11/wor…
New York Timesin artikkeli on kirjautumisen takana, mutta ei maksullinen. Käyn artikkelin tässä ketjussa läpi.

Ilmiö tuntuu kasvavan nopeasti Saksassa. Ja tästä hyötyy erityisesti Saksan äärioikeisto. Huomasin itsekin, että näissä Suomen ryhmissä pyörii ainakin PS:n väkeä. 2/n Image
Ilmiön narratiivissa tuntuu toistuvan teema, että Trump "vapauttaa maiden kansat korruptoituneilta hallituksilta". Tätä samaa maalailua toistui myös suomalaisissa "Kuu Suomi" ja "Me Kansa" Facebook-ryhmissä. 3/n Image
Read 38 tweets
11 Oct
Täytyy kyllä sanoa, että tämä kotimaisten salaliittoteoreetikoiden tuottama sisältö on poikkeuksellisen sakeaa.

Tämä oheinen kirjoitus oli lähetetty tänään "KORRUPTIO"-nimiseen Facebook-ryhmään.

Miten tällaisen suhteen kannattaisi toimia?

Lähde: facebook.com/groups/KORRUPT… Image
Tässä pari kuvakaappausta Facebook-ryhmästä "KORRUPTIO". Sisältö vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin muissa kotimaisissa salaliittoteoriaryhmissä. CIA:ta, cabalia, deep state, jne.

Täytyy vain toivoa, että ihmiset löytäisivät turvallisia yhteisöjä.

Lähde: facebook.com/groups/KORRUPT… ImageImageImage
Ketjun loppuun tahoja, joista voi hakea apua, jos elämä on esimerkiksi mennyt tai menossa raiteiltaan näiden salaliittoteoriaryhmien vuoksi.

Näitä ryhmiä tutkittuani näen tuossa skenessä paljon huonovointisia ihmisiä, jotka tarvitsevat selvästi tukea.

Read 4 tweets
7 Oct
Löysin Facebookista suomalaisen 5 900 käyttäjän äärioikeistolaista salaliittoteoriaa sisältävän ryhmän "ME KANSA - Kansanliike":

- Koronavirus-valeuutisia
- QAnon-salaliittoteoriaa
- PS:n ja uusnatsien viestintää

Pyytäisin taas ilmiantamaan postauksia: facebook.com/groups/mekansa/
Näitä misinformaatiota, äärioikeistolaista salaliittoteoriaa ja maahanmuuttovastaista sisältöä sisältäviä haitallisia ryhmiä on paljon.

Tämän tunnisti aika helposti jo kuvauksesta:

- "Herääminen ja tietoisuuden lisääminen"
- "Kansainvälinen eliitti joka on lakien yläpoulella"
"Kieltoon menevät esimerkiksi QAnoniin liittyvät ryhmät ja sivut sekä tilit kuvanjakopalvelu Instagramissa."

Facebook on yleensä parempi tunnistamaan englanninkielistä sisältöä, joten yksittäisten viestien ilmiantamisesta on paljon hyötyä.

yle.fi/uutiset/3-1158…
Read 12 tweets
5 Oct
Olen huomannut, että PS:n Laura Huhtasaari on viime aikoina käynyt viestinvaihtoa arveluttavien Twitter-tilien kanssa.

Tässä esimerkki siitä minkälaisessa salaliittoteoriakuplassa Huhtasaari nykyään pyörii. "QAnon" on todettu vaaralliseksi äärioikeistolaiseksi ilmiöksi.
Vaikuttaa siltä, että Huhtasaari on ollut viimeiset pari vuotta äärioikeiston QAnon-kultin syövereissä. Tässä muutama QAnoniin viittaava postaus Huhtasaaren Facebook-tililtä.
Tästä suuntaa antavasta kaaviosta voi bongata, että Huhtasaari on luultavasti jo ylittänyt antisemitistisen "point of no return"-linjan ja on todennäköisesti jo melko pahasti irrallaan todellisuudesta. Infografiikka ei ole mikään tieteellinen instrumentti, mutta kertoo jo jotain.
Read 10 tweets
5 Oct
Nyt kun tätä KD:n ja kokoomuspoliitikkojen autoritääristä LAKI & OIKEUS -tuubaa lukee, niin kaivetaankin taas taideteokseni Vihan ja rahan risti naftaliinista. Se oli sentään erään someasiantuntijankin mukaan "Suomen Twitter-historian pahimpia rimanalituksia". Siis taideteos. 🤷‍♂️
"Vihan ja rahan risti" oli joukkoistettu taideteos, joka sai alkunsa kun KD:ssa ja kokoomuksessa haikailtiin hallitusyhteistyöstä PS:n kanssa. Kysyin Twitteriltä minkä nimen näiden kolmen muodostama suurpuolue saisi. Tämä taideprojekti luonnollisesti herätti kitinää oikeistossa.
Parhaimmillaan taide herättää voimakkaita tunteita: "Aivan kuvottavaa nähdä natsisymboliikkaa eduskuntatalossa!" Tämä on tarkoitus.

Esimerkiksi Handmaid's Tale ja The Man in The High Castle -sarjat herättävät vahvoja tunteita ja oivalluksia: ei kai meille voisi ikinä käydä näin?
Read 4 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!