Tässä on artikkeli, jossa kaksi eri videota. Kummassakin esiintyy kanadalainen lääkäri Charles Hoffe. Minulta kysyttiin kommenttia ensimmäisestä.

@OssiTiihonen @TurtiainenAno
@EemeliHuvi @MikkoPaunio
@LindapauliinaQ @HenrikssonMM
@HNohynek @quuquu
@LSV_ry
injektiopiikki.com/2021/07/15/hyp…
Hoffe kertoo, että, no, 25% rokotteesta jää lihakseen. Luku voi olla oikeakin, mutta idea oli että sinne jää 100% rokotteesta, ja silkka ajatus on naurettava.

Se kulkeutuu verenkiertoon, koko elimistöön, kertyy eniten luuytimeen ja munasarjoihin.

Eikä @Fimea'n YL tiedä tätä!
Hoffe puhuu hiussuonistosta ja D-dimeeristä. Tiedetään jo, tai ainakin minä tiedän, en tiedä Käypä hoito-lääkäreistä, että jo jokseenkin varhain Covid-1984 -plandemian alussa, ruumiinavauslöydöksissä Covid-potilailla kuolinsyy usein oli mikroembolia, hyytymä, usein keuhkoissa.
Se saattoi olla muuallakin. Samoin makroembolioita - kuten sydänkohtaus tai aivohalvaus - esiintyi ja esiintyy yhä.

Miksi ei esiintyisi kun rokote minkä pitäisi olla lihaksessa onkin luuytimessä?

Punasolun elinaika on noin 4 kk., muita en edes ala listaamaan.

@MailVeikko
Jos otit rokotteen, pääset @hjallisharkimo'n peleihin, jos leukemialtasi jaksat. Ranskaan potemaan aplastista anemiaa. Kuinka romanttista!

@KristaKiuru ja @STM_Uutiset haluavat että @THLorg'n @OHelve ja @HNohynek rokottavat myös lapsesi. Voitte koko perhe kilpailla verenkuvalla.
"Haluatko, että sinulla on miljoona trombosyyttiä", on joulun suosikkipeli.

Jopa 5% lääkäreistä voi tietää mitä tehdä, jos sinua pöpön yhteydessä uhkaa hengityslama tms. mikroembolioiden takia.

Ne voi ehkäistä ja hoitaa i) verta ohentavilla lääkkeillä ja ii) kortikoideilla.
Plus muu hoito päälle. Mutta keuhkoissa ei ole infektio vaan inflammaatio, ja se yhdessä paksun veren kanssa voi olla ikävä juttu.

Covid-1984 -rokotteet ovat vaarallisempia kuin itse tauti, niiden synnyttämä piikkiproteiini on sytotoksinen ja vähemmän immunigeeninen.
Tämän vuoksi Hoffe on ollut kiinnostunut mikroembolioista.

Hän on mitannut Covid-jabatuilta D-dimeeria (DD), löytänyt sitä 62% jabatuilta, ja kelannut, että se on merkki mikroembolioista.

DD on fibriinin hajoamistuote, fibriini yksi hyytymistekijöistä.

Hoffe ennustaa ongelmia.
Hoffe on osin oikeassa, mutta muuten teksti voi olla turhan raflaavaa.

Tekstin mukaan vaurioitunut hiussuonisto ei uusiudu, mikä ei liene täysi totuus. Suonitus on harvoin kiinni yhdestä suonesta, ja uusia suonia, tai ainakin reittejä mitä veren kulkea, voi muodostua.
@terrieri4
Riippuu siis täysin siitä missä hiussuoniston kanssa on ongelmia, jos niitä syntyisi.

Ensimmäisenä itse ajattelen silmänpohjaa. Mikroembolia siellä, ja jos sinne syntyisi uusia suonia kompensoimaan tilannetta, uudet suonet ehkä pikemminkin komplisoisivat tilannetta.

@EemeliHuvi
Sait @HNohynek-leukemian, sen lisäksi menetit näkösi. Mutta pääset - kuuntelemaan - Jokereita.

Riippuu siis ensiksi leesion sijainnista mikä, jos mikään, vaurioituu mikroembolioiden seurauksena.

Hoffe on siis esittänyt DD-hypoteesinsä, mutta ei sen kliinisiä korrelaatteja.
Hän ei aivojen perfuusiokuvauksissa ole löytänyt mitään, ei myöskään spesifioi mitä metodia käytti.

Hän spekuloi että mikroemboliat johtaisivat pulmonaalihypertensioon eli keuhkojen verenpainetautiin.

Hän ei myöskään esitä perfuusiokuvantamisdataa tukeakseen hypoteesiään.
Hänen mikroemboliahypoteesinsä D-dimeereineen ei ole poissuljettu. Pulmonaalihypertensio on pikemminkin valtimoiden tauti, mutta voisin deduktoida sen synnyn myös mikroembolioiden pohjalta.

Mutta sen hoito olisi sama kuin akuutissa taudissa. Pitää veri juoksevana + kortikoidit.
Kuppaus voisi auttaa! Se vähentää hemoglobiinia. Kortikoidi voisi olla inhaloitava.

Hänellä on hengästynyt potilas, ja DD-hypoteesi, mutta hän ei sano onko hän tarjonnut potilaalleen jotain tavallista - Pulmicortia...

Saati keuhkoputkia avaavaa troppia, kuten salbutamolia.
Hänen oikeuksiaan on rajoittanut Kanadan @HenrikssonMM vain koska hän oli järkevä, puhui totta.

Ehkä hän ei siksi harrasta medisiinan taidetta ja luovi?

En osaa sanoa DD-hypoteesistä muuta. Se voi olla totta. Mutta se voi olla myös pienimpiä ongelmista mitä olettaa saattaa.
Jo nyt Suomen 96 rokotteisiin kuolleet poislukien, samoin EU:n 17 503 rokotekuolemasta selvinneiden joukossa hematologiset ongelmat ja infarktit ovat kovasti yliedustettuina.

Jos 96 upouutta Teslaa olisi syttynyt spontaanisti palamaan, niin olisiko ne jo pyydetty takaisin?
Ongelmia on tulossa. DD voi ennustaa niitä, ei pysäyttää, koska se kertoo jo tapahtuneesta.

Ongelmille pitäisi kehittää luokittelusysteemi. HNM-luokitus.

H = Henriksson, hematologiset.
N = Nohynek, naisten ongelmat.
M = Myllymäki, sekavat.

@heikkipalve @HParnanen @MParkkila
Niin nuo kolme nimeä jäävät aikakirjoihin Nürnberg 2:n jälkeen.

/////

Narrasin.

Eihän noita millään hepariineillä ja kortikoideilla hoideta. Vaan lockdownia, lockdownia!

Eikö @GretaThunberg, @wef ja sen omat @MarinSanna ja @KristaKiuru?

Vai uhraako Sanna Kristan?

(Takana.)

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Dr. Mikko 'Alpha Variant' Laakso, MD, PhD.

Dr. Mikko 'Alpha Variant' Laakso, MD, PhD. Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @milaakso

24 Jul
Pääkirjoitus @persut PJ-skabasta. Vasemmistomedia suitsuttaa kahta heille parasta ehdokasta, unohtaa muut.

@TimoHaapala kirjoittaa, että "kansainvälinen" RKP (@ir_rkp) voisi päästä @hjallisharkimo'n hallitukseen.

RKP on toki lahjakas, eikä niin paljon..
is.fi/paakirjoitus/a…
kallellaan vasemmalle kuin hänen nykyiset kollegansa.

Valtamedia haluaakin RKP'n persujen johtoon samasta syystä kuin se on sitä mieltä, että nykyhallitus on onnistunut työssään niin loistavasti.

RKP on @SaskaSaarikoski'en "suomalaisuus

@LprPersut @antipersut @OssiTiihonen Image
strategisena narratiivina" tms. ykkösehdokas.

Minä ainakin luotan siihen, että jos Helsingin vihervasemmistolainen eliitti rummuttaa RKP'n valinnan puolesta, niin - heillä - on siihen hyvä syy.

@OikeaMediaOM @HommaMedia @pbyrokraatti @MikkoPaunio @mikkolaakso @KarnaMikko
Read 8 tweets
23 Jul
@LD_Sceptics kysyy vähentääkö @Facebook™-rokote sairaalahoidon tarvetta. Vastaus on - Ei.

DS kiinnittää huomiota myös muihin muuttujiin Covid-1984 -narratiivissa.

Muuttuneisiin muuttujiin.

@OssiTiihonen @TurtiainenAno
@HNohynek @THLorg @STM_Uutiset
dailysceptic.org/2021/07/23/are…
1. Nyt jo tiedetään se, että rokotteiden luoma suoja, jos sitä edes on, on marginaalista.

2. DS tuo esille myös sen, mistä koko koronahuiputuksessa on kyse. Korona tarvittiin, koska influenssaboostereissa ei ole paljon rahaa.

@MailVeikko @VilleTavio @mtmalinen @MatiasTurkkila
Tuo argumentti on tullut esille jo aikaisemmin, ja se on validi. Tästä vain ei saa kirjoittaa.

Henkilön F hakema patentti rokotteelle ei mennyt läpi, koska se tuntuu "olevan ominaisuuksiltaan samanlainen" kuin kaupan olevat rokotteet.

@hsfi @iltalehti_fi @iltasanomat @uusisuomi
Read 8 tweets
19 Jul
Covid-1984 ja totalitaarinen lääketiede Ruotsissa. Ruotsin koronastrategia on ollut hyvä.

Mutta keväällä (vars. 4/20) siellä oli paljon koronakuolemia.

Ruotsi teki @andrewcuomo't. Tai @HenrikssonMM'it.

Rodunjalostusta.

Tuttuni @DrWhistleblowe1 kertoo.

Osa I.

Ruotsissa päätettiin siirtää koronapotilaat vanhainkotiin kuolemaan.

Ruotsin @THLorg, @STM_Uutiset samoin Ruotsin @lakarforbundet asiantuntijat päättivät karsia väestöä.

Suomessa "heikkoa ainesta" karsitaan @ValviraViestii'n toimesta, @KristaKiuru siunauksella.

@jliski
Ruotsin perustuslaki on hyvä.

Se suojaa ruotsalaisia marineilta ja muilta verenhimoisilta diktaattoreilta ja heidän lockdown-varianteiltaan.

Kello 17:00 Uusimaa -variantti, klo 18:30 Veteli-variantti, ja klo 05:00 Grankulla-variat.

@willerydman @OssiTiihonen @TurtiainenAno
Read 18 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(