1/8 Tunnustettu kirjailija ja feministi Chimamanda Ngozi Adichie kirjoitti kesäkuussa osuvan esseen, jossa kertoo yksityiskohtaisesti itseensä kohdistuneesta mustamaalaamisesta. Hän puhuu myös nykypäivän somekulttuurista ja sen toksisuudesta.
chimamanda.com/news_items/it-…
2/8 Esseensä kahdessa ensimmäisessä osassa Adichie avaa sitä, kuinka hänen aiemmat "suojattinsa" olivatkin kääntyneet röyhkeästi häntä vastaan, sillä olivat tulkinneet hänen tietyt kommenttinsa "foobisina."
3/8 Adichie sanoi eräässä haastattelussa, että "transnaiset ovat transnaisia." Tästä syystä häntä parjattiin mm. murhaajaksi. Mielipahastaan huolimatta Adichie ei ottanut julkisesti asiaan kantaa vaan luotti siihen ettei häntä voisi em. kommenttinsa vuoksi nähdä transvastaisena.
4/8 Häntä solvannut taho ei kuitenkaan jättänyt asiaa sikseen. Henkilö mm. totesi, että hänen seuraajistaan löytyy varmasti ihmisiä, jotka ovat valmiit "nostamaan viidakkoveitsensä" Adichieta ja muita "transfoobikoita" vastaan.
5/8 Esseen kakkososassa Adichie avaa tätä tapausta tarkemmin. Hän kertoo myös siitä, että näki itse epäeettisenä sen, että olisi avoimesti lähtenyt haastamaan henkilöä vaikka tämä pyrki täysin perusteettomasti tahraamaan hänen maineensa.
6/8 Kolmas osa ko. esseestä keskittyy yleisesti siihen, kuinka sosiaalisen median aikakaudella etenkin jotkut nuoret ihmiset toimivat eri alustoilla hyvin häikäilemättömästi ja pyrkivät ideologiseen puhdasoppisuuteen.
7/8 "And so we have a generation of young people on social media so terrified of having the wrong opinions that they have robbed themselves of the opportunity to think and to learn and to grow," Adichie kirjoittaa.
8/8 Naisten rintama ry on yhtä mieltä siitä, että tämän päivän somekulttuuri voi pahimmillaan johtaa nyanssien tahalliseen kadottamiseen ja ihmisten perusteettomaan syyttelyyn ja maalittamiseen. "Tämä on hävytöntä," Chimamanda sanoo. #ItIsObscene
@threadreaderapp Please unroll.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Naisten rintama ry

Naisten rintama ry Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(