Eilen päättyi reilun 10 kuukauden mittainen keikkani Helsingin kaupungin epidemiologisessa toiminnassa. Viimeisimmän koronatiedon ja sairastuneiden rajapinnassa pandemia on näyttänyt hyvin erilaiselta kuin miltä se näytti aiemmin median ja kansalaisen kokemuksen kautta.
Kun tekee töitä epidemian kanssa, saattaa nähdä epidemiaa siellä missä sitä ei ole. Toisaalta on nähnyt myös epidemiaan reagoimattomuuden välittömät vaikutukset aitiopaikalta. Perusasetelma on, että mitä enemmän ihmiset kohtaavat, sitä vauhdikkaammin epidemia etenee.
Kuluneet kuukaudet kriisiorganisaatiossa työskentelyssä oli hienoa aikaa; tällaista aitoa, epäbyrokraattista tekemisen meininkiä kohtaa harvoin terveydenhuollossa. Titteleistä huolimatta kaikki olivat jatkuvasti uuden edessä, auki ja alttiina. Siitä syntyi kannatteleva yhteisö.
Korona on myös harvinaisen tasa-arvoinen ilmiö. Yleensä terveydenhuollossa kohtaamiset painottuvat eri väestöryhmiin iän tai elämäntapojen mukaan. Nyt yhdessä tehtävässä pääsi todella sisään satunnaisen kansalaisen arkeen tavalla, joka saattoi olla välillä myös kiusallista.
Modernissa yhteiskunnassa ei olla totuttu tekemään viranomaiselle selkoa tapamistaan ihmisistä ja vapaa-ajan menoista. Jotkut tarinat olivat raflaavia, mutta monen kohdalla tuli myös näkyväksi raastava yksinäisyys. Myös monet stereotypiat saivat kyytiä.
Työssä tuli kohdattua upeaa vastuunkantoa ihmisiltä, joilta ei sitä odottanut, sekä uskomatonta holtittomuutta yhteiskunnan tukipilareiksi mielletyiltä henkilöiltä. Myös koronadenialismin uho ja tuho tulivat näkyväksi välillä hyvin traagisillakin tavoilla.
Kirjoitin tartunnanjäljityksestä keväällä Apu-lehteen. Tuolloin brittivariantti oli muuttanut näkymiä huomattavasti, mutta deltavariantin kohdalla tartuntaketjut laajenivat hallitsemattomiksi. Mieleen on jäänyt tapauksia, joissa mm. laulaja tartutti koronan laajasti yleisöönsä.
Käsitykset turvaväleistä ja ulkotilojen turvallisuudesta muuttuivat kesän aikana nopeasti. Pian alkoi myös tulla vastaan tuplarokotettuja potilaita, joista osa oli hyvinkin huonossa kunnossa. Juuri nyt, yleisestä uutisoinnista poiketen, koronatilanne on menossa huonoon suuntaan.
Tapausmäärissä on tapahtunut käänne ylöspäin, samoin sairaalahoidon tarve on tasaisessa nousussa. Yhteiskunnan avaamisen myötä teho-osastot tulevat olemaan tukossa marras-joulukuussa. Ja jos joku sanoo, että korona tarttuu huonosti kouluissa, väite on huuhaata.
Yhteiskunnan avaamiselle on toki myös perusteensa, mutta kokemukseni mukaan aika moni asiakasrajapinnassa työskentelevä ei luota tällä hetkellä täysin ylhäältä tuleviin ohjeisiin, sillä ne eivät, aiemmasta poiketen, perustu pelkästään epidemiologiseen tilannekuvaan.
Uskon, että paluu normaaliin koittaa vielä, mutta ei tänä syksynä. Etenemme liian nopeasti ja rajoituksia tullaan vielä näkemään. Rokottamattomilla on edessään pitkä ja kylmä talvi. Moni heistä ei tule näkemään kevättä.
Ja jatkan tähän vielä, että kritiikkiosuus ei koske paikallisen tason päätöksentekoa, vaan kansallisia linjauksia. Plus, olen mielelläni väärässä ennusteissani.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Tino Lintunen

Tino Lintunen Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(