Hienoa, että metsäteollisuus on vihdoin siirtymässä edes turvemailla jatkuvaan kasvatukseen. Valitettavasti tämä artikkeli vilisee vääriä väitteitä. Tässä ketjussa siis faktantarkistus! @hsfi @piiaelonen @lassilaanni #avohakkuuthistoriaan 1/13
hs.fi/talous/art-200…
Suomen maapinta-alasta kolmasosa oli suota. Ei ole enää, koska soita on tuhottu turpeennostolla ja ojituksilla. Reilusti yli puolet Suomen alkuperäisestä suoalasta on menettänyt luonnontilansa ja paljolti myös luonnonarvonsa. ymparisto.fi/fi-fi/luonto/l… 2/13
Ojituksista puhuminen ”murheena” on vähättelyä. Ojittaminen on aiheuttanut valtavat haitat sekä ilmastolle, luonnolle että vesistöille. Miljoona hehtaaria suota on lisäksi ojitettu turhaan, mutta puu ei siitä huolimatta kasva. 3/13
"Suot saatiin kasvamaan kunnolla puuta, kun ne ojitettiin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä." —> Kun miljoona ha suota on ojitettu turhaan, ei väite oikeastaan pidä paikkaansa. Ojittamisella on tehty haittaa suoluonnolle, ilmastolle ja vesistöille. 4/13
UPM:n väitteestä huolimatta lahoavat puut eivät itse asiassa ole ongelma vaan ratkaisu. 4000–5000 metsälajia on riippuvaisia lahopuusta ja lahopuun vähyys on yksi suurimpia syitä sille, että metsälajistomme uhanalaistuu. Lahopuuta saisi siis kernaasti olla enemmän. 5/13
Kirjanpainaja ei yleensä siirry lahopuista terveisiin puihin. Metsät altistaa kirjanpainajalle ja juurikäävälle erityisesti monimuotoisuuden väheneminen. Sekalajinen metsä todella on parempi, kuten UPM sanoo. Miksi siis suurin osa Suomen metsistä on yhden lajin puupeltoja? 6/13
Vaikka jatkuvan kasvatuksen metsässä puut kasvaisivat hieman hitaammin kuin avohakkuuaukiolla, avohakkuussa hiilivarasto menetetään pitkäksi aikaa. Ilmaston kannalta jatkuva kasvatus on siis selkeästi parempi vaihtoehto. 7/13
UPM väittää, että jatkuva kasvatus ei ole laajassa mitassa järkevää kivennäismailla kasvavissa kangasmetsissä. Tuore tutkimus on tullut siihen tulokseen, että jatkuvaa kasvatusta pitäisi olla 75 prosentissa talousmetsistä. jyu.fi/fi/ajankohtais… 8/13
”Tutkimusten mukaan monet lajit ovat riippuvaisia hakkuuaukeiden valoisista ja paahteisista olosuhteista.” —>Myrskyt ja palot tuottavat metsiin luontaisesti aukeita. Avohakkuita & niiden aiheuttamia tuhoja ei tarvita. Metsälajiston uhanalaistumisen suurin syy on metsätalous. 9/13
”Lajien monimuotoisuuden kannalta kangasmetsissä olennaista on riittävien suojavyöhykkeiden jättäminen vesistöille sekä esimerkiksi lahopuun määrä.”—> Monimuotoisuuden kannalta oleellista on laskea hakkuupainetta & suojella metsiä. Tutkimuksen mukaan nykytoimet eivät riitä.10/13
"Yli puolet uhanalaislajeista elää avoimissa lehdoissa, harjuilla ja palaneilla metsäalueilla." —> Avohakkuu ei ole avoin lehto, harju tai palanut metsäalue. Se on avohakkuu. Lehtipuuvaltaisten metsien määrä on puolittunut E-Suomessa ja männyn ja kuusen viljely lisääntynyt.11/13
Jatkuvan kasvatuksen hyödyt ovat suuret: metsä säilyy sopivana virkistyskäyttöön, monimuotoisuutta ei tuhota kertaheitolla ja metsän hiilivarastoa ja -nielua ei tuhota kerralla. Myös vesistövaikutukset jäävät pienemmiksi kuin avohakkuissa. 12/13
Ympäristöjärjestöjen alulle panema kansalaisaloite #avohakkuuthistoriaan on juuri nyt eduskunnan käsittelyssä. Valiokunta antaa mietintönsä huomenna torstaina. Avohakkuista on luovuttava yhteisissä metsissämme. avohakkuuthistoriaan.fi 13/13

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Luonnonsuojeluliitto

Luonnonsuojeluliitto Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(