Thread by @jojalonen

Hi, folks! Koska kaikki ovat jo kirjoittaneet jos vaikka mitä kompostinpohjaa "woke"-ilmiöstä, niin eittämättä jokainen on kiinnostunut myös minun mielipiteestäni, eikö? Tarjolla on taatusti puolueeton 46-vuotiaan heteromiehen näkemys asioista. Täältä pesee ja tästä lähtee!

Aloitetaan! Jännittävää, eikö? Kaikki tietävät peruskuviot; sana on otettu käyttöön atlantintakaisesta mustasta aktivismista. "Stay woke" ja niin edelleen, ja syytä onkin. Mutta mitä tällä ilmiöllä tarkoitetaan Suomessa? Mitä se pitää tai on pitänyt meillä sisällään?

Pääpiirteet on helppo nimetä, eivätkä ne niin paljoa eroa Amerikan menosta. Intersektionaalisuus, valveutuneisuus niinsanottuun radikaalin tasa-arvoon; kulttuurisen appropriaation kritiikki; seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet; eri vähemmistöjen asia noin ylipäätään.

_Representaatiot_ ja niiden arviointi ja punnitseminen ovat tietysti kova juttu. Heijastaako taide tai kulttuuri jotain ei-toivottavaa? Onko se antifeminististä? Kenties latentin rasistista? Tästä päästään edelleen kysymykseen siitä, miten kielenkäytöllä rakennetaan maailmaa.

Joten: missä vaiheessa tämän ilmiön voi katsoa saaneen meillä päin hahmoa? Mikäli joku lähtölaukaus pitäisi nimetä, niin omasta mielestäni se olisi Koko Hubaran kommentaari Laura Lindstedtin "Oneiron"-romaanin juutalaisista hahmoista vuonna 2016.

hs.fi/lehdistonvapau…

Episodin kulku on nykypäiviltä tuttu. Hubara huomautti siitä, miten Lindstedtin romaani tavallaan käytti juutalaisia hahmoja eksotisoinnin välineenä. Kulttuuripiirit pillastuivat. Eikö mistään saa enää kirjoittaa?

... ja tuolloin suutahtivat _vasemmistolaiset_ kulttuuripiirit.

Ärähtämistä ei pidä ihmetellä. Lindstedt oli pitänyt Finlandia-voittajana tulisen puheen Sipilän hallituksen politiikkaa vastaan. Hän oli kulttuuripiirien orastavan protestin airut. Hubara oli tuossa kohtaa vielä pelkkä sattumablogisti.

Ylipäätään noihin aikoihin intersektionaalisen "valveutuneisuuden" ja tavanomaisen punavihreän vasemmistolaisuuden suhde vaikutti ulkopuolisen silmin lähinnä kompleksiselta. Uudelle scenelle vanha meno jäi puolitiehen; vanha scene suhtautui nyreästi "identiteettipolitiikkaan".

Olen myös ymmärtänyt, että woke-ilmiö nähtiin vasemmiston suunnalla epäkriittisenä uusliberalismia kohtaan. Kieltämättä jos lukaisee vaikkapa tämän sortin tekstin niin eihän se mikään ihme ole, jos marxilaispatuja alkaa huolestuttaa. Mainoksia? Rahaa?

kauppalehti.fi/kumppaniblogit…

No niin, mitäs muita tuon ajan ilmiöitä voi nimetä? FB:n Feministiryhmät! Niitä perustettiin useampikin. En voi väittää niitä seuranneeni, mutta tietääkseni muutama miespuolinen tuttuni kävi niissä hyvispisteitä kerätäkseen ja hankki itselleen joutavalla vänkäämisellä porttarin.

Ymmärtääkseni näissä FB:n feministiryhmissä pyrittiin soveltamaan käytännössä niitä paljonpuhuttuja "turvallisen tilan" periaatteita, eli luomaan sellaista keskustelualuetta, jossa asioista voivat ensisijaisesti puhua ne, joita asiat koskevat.

Olen antanut itselleni kertoa ryhmän sääntöjen olleen keskimääräistä yksityiskohtaisemmat. Itse en ryhmän eri inkarnaatioita siis seurannut, mutta Hesari totta kai kyttäsi niitä silmä kovana, koska mistäpä toimittaja aiheensa saa ellei somesta:

hs.fi/kulttuuri/art-…

Mikään katsaus suomalaisen woke-ilmiön historiaan ei tietystikään olisi täydellinen ellei siinä mainittaisi Veikka Lahtisen huimaa kamikaze-lentoa! Näyttävä alku profeministisenä ja vähemmistövalveutuneena tähtiblogistina, ja lopetus suoraan yhtä näyttävään loppuromahdukseen.

Lahtisen romahduksen aikoihin elokuussa 2018 Pontus Purokuru muuten kirjoitti tekstin "Mitä jäi käteen suomenkielisen someaktivismin kuumimmista call out -vuosista?". Ainakin Purokurun mielestä koko woke-homma oli siinä kohtaa jo ohi. Palailen tähän vielä.

"Valveutuneeseen" pakettiin voisi nimetä monia muitakin some- ja järjestöaktivismin ilmentymiä, jotka kaikki alkoivat 2010-luvun jälkipuolella. "Radikaalia mielenterveyttä" -ryhmä ja blogi on hyvä esimerkki. Transaktivismin renessanssi. Miehet ry. Fem-R. Et cetera.

Alkuperäiskansa-aktivismi omaksui vaikutteita Yhdysvalloista; "Suohpanterror"-ryhmä aloitti 2012 ja lainasi julisteissaan muun muassa Amerikasta tuttua "take a knee" -kuvastoa. Muuan kolumnisti tuskin koskaan antaa anteeksi Pressiklubin sulkapäähine-kohua vuodelta 2017.

Karjalankielisyys-aktivismilla on pitemmät perinteet, mutta nuoremman ikäpolven havahtuminen ja innostus näyttäisi saaneen aika lailla pontta näistä ylempänä mainituista muista virtauksista, etenkin kun homma kanavoitui someen.

Tässä kohtaa on ehkä hyvä huomata, että Suomen kuvio peilaa Yhdysvaltoja myös yhdessä suhteessa. Meillä on niin ikään aktivisteina henkilöitä, jotka itse edustavat vähemmistöjä; ja sitten valtaväestön porukkaa, jotka ovat niinsanotusti along for the ride.

... tämän seurauksena myös meille rantautui ns. "ally"- tai "liittolaisuus"-ajattelu, jossa keskiössä oli kysymys siitä, miten valtaväestön edustaja voi tukea vähemmistöjen jäseniä, eli niinsanotusti olla "hyvä liittolainen". Tästä on juttua piisannut.

(Sivuhuomautus: seurasin tätäkin keskustelua sivusta, enkä osallistunut siihen. Ymmärrän, mitä siinä haettiin, ja jos kyse on rasismista, niin näkemys on kyllä relevantti, mutta muuten mielestäni kysymys tasa-arvosta tai perustuslaillisesta oikeusvaltiosta on aina yhteinen.)

Lisättäköön, että "ally"-ajattelu on Yhdysvalloissa ja Britanniassa ollut niin ikään vasemmistolle vaikea pala, koska siinä syntyy hierarkia, joka näyttää olevan vastakkainen perinteisen _solidaarisuuden_ ihanteen kanssa. Liittolainen ei ole enää toveri.

Twitter-ketjuni alkaa taas saada suuruudenhulluja piirteitä, mutta jatkan sitkeästi. Lisäisin kaikkiin näihin 2010-luvun lopun ilmiöihin myös Feministisen Puolueen perustamisen. Siinäkin yksi kipinä näyttäisi olleen se, ettei vasemmistoliitto halunnut profiloitua feministisenä.

Kaikenlaista on siis nähty. Someaktivismia; järjestötoimintaa; uudenlainen alakulttuurin kielenkäyttö ja scenemeininki; vieläpä puolueen perustaminen. Ja totta kai myös julkkikset ovat sanoneet sanansa aikaansa seuraten!

tylkkari.fi/kulttuuri/paul…

Liikehdintä tietysti kanavoitui tasaisesti Twitteriin, koska kaikkihan täällä ovat. Tämän päivän sosiaalisen median liikehdintä ei ole aina mitenkään ohjelmallista, joten touhu sai myös hetkittäin piirteitä, joita voi pitää suhteellisen noloina. Mutten jaksa mennä niihin nyt.

(Nyrkkisääntönä voi pitää, että scenessä kuin scenessä miespuoliset jäsenet ovat yleensä aina niitä rasittavimpia, koska heillä jos keillä on tarve heilua varajeesuksena. Woke-macho on omanlaisensa tunnistettava ilmiö.)

Mutta mikä on tilanne 2021? Tällä hetkellähän kohu käy kuumana: woke-kultti kuulemma valtaa alaa aivan kaikkialla! Edessä häämöttää uhkaava totalitarismi ja mielipidevaino, taistolaisuuden paluu. Onko näin?

Noh, kuten sanottu, vuonna 2018 suuri intellektuelli P. Purokuru julisti somen kuumimmat call-out-vuodet päättyneiksi. Totta kai kyse oli siitä, että ne olivat _hänen_ mielestään nyt vorbei, ja liike loppuu siinä kohtaa kun siitä lähdetään.

Taas kerran ulkopuolisena sanoisin, että tälle 2010-luvun vastakulttuurille -- jos sitä haluaa sellaiseksi sanoa -- on käynyt, kuten vastakulttuureille aina käy. Se on osaksi hiipunut, osaksi etabloitunut.

Takavuosien aktivisteista osa on konsultteja tai sisällöntuottajia. Ainakin yhdestä blogista on tullut tavaramerkki. Veikka Lahtinen varmaan kai halusi tulla uudeksi Saska Saarikoskeksi, mutta se paikka oli jo varattu Oskari Onniselle.

Järjestökenttä on vakiintunut ja toimii kuten järjestöt aina. Alkuperäiskansojen ja kielivähemmistöjen asiat ovat hyväksyttyä politiikkaa ja saavat huomiota Ylellä. Uusi ikäluokka on myös astumassa eturiviin; 2010-luvun lopun valveutuneisuus oli aika lailla milleniaalien juttu.

Aika moni muukin aktivismi on tuottanut hakemaansa tulosta; oikeudenmukaisempi translaki on menossa eduskunnan käsittelyyn kansalaisaloitteena. Mitä tulee puoluehankkeisiin, Feministisen Puolueen toiminta kiistatta vaikutti vasemmistoliiton linjauksiin.

Tietysti, kuten aina, 2010-luvun lopun valveutuneessa scenessä oli myös niitä suuria nimiä, joiden tarina oli murheellinen tai muulla tavoin pettymys. En puutu tässä sen enempää niihin.

Eriskummallista on, että tänä haipumisensa ja vakiintumisensa hetkenä ilmiö synnyttää myöhäsyntyisesti totaalisen hysterian, ja nyt nimenomaan politiikan oikealla laidalla. Vielä neljä vuotta sitten yleinen tympääntyneisyys kuumiin woke-ottoihin oli tavallisempaa vasemmistossa.

Oikeistopolitiikassa on totta kai aina paranoidi puolensa; mutta yleensä vainoharhaisuus sentään yrittää seurata aikaansa. Shokkireaktio "wokeiluun" herran vuonna 2021 on yhtä freesiä kuin punkkareista kauhistuminen vuonna 1989.

Toisaalta, koska tästä aiheesta kirjoittajat ovat edelleenkin sydänkohtauksen partaalla taistolaisuuden vuoksi, joka oli 1970-luvun ilmiö, niin miksi ihmetellä? Koko viime viikkojen mediasekoilua olisi ehkä paras käsitellä jonkinlaisena trauman politiikan ilmentymänä.

Viime kädessä tosiaan mitään muuta ei ole tapahtunut kuin se, että maassa on nähty taas yhden sortin yhteiskunnallista aktivismia, jossa on ollut ylilyöntejä, mutta joka toisaalta on tuottanut tulostakin ja kaiketi hyvääkin sellaista. Kannattaako tästä pöyristyä myöhäsyntyisesti?

... ja tähän voisikin päättää ketjun. Tämän enempää en ilmaiseksi tee. Tämäkin muuten oli aikoinaan hyvinkin vitsikäs woke-statement.