Venäjä on autoritäärinen ja aggressiivinen valtio. Silti aika ajoin mediassa näkee Venäjän toimien puolustelua. Hot take: HS:n Haastattelussa Patomäki esiintyy pitkälti salonkikelpoisena Bäckmanina.

Tarkastellaan Patomäen argumentteja, #turpo-ketju! 1/

hs.fi/politiikka/art…
"Patomäki arvosteleekin suomalaisia viestimiä siitä, etteivät ne ole pyrkineet kuvaamaan tilannetta eri toimijoiden näkökulmasta tai analysoimaan syvemmin."

Miksi Suomen median pitäisi tarkastella asioita aggressiivisen semidiktatuurin näkökulmasta? 2/
Pienellä ja demokraattisella valtiolla ei ole mitään velvoitteita toistaa omassa mediassaan Venäjän harhaisia väitteitä. Venäjä ei omalla toiminnallaan ole pyrkinyt rauhaan, vaan vaikuttaa eri tavoin naapureihinsa aktiivisesti, Natossa ja sen ulkopuolella. 3/
"Suomalaisilla journalisteilla ei ole hänen mukaansa ”aikaa tai kärsivällisyyttä tai intellektuaalisia kykyjä käydä asioita läpi”, joten juttuja kopioidaan läntisestä mediasta."

Tämä on kirjaimellisesti kuin siitä Bäckmanin kynästä. 4/
Väite sisältää ajatuksen, että eri toimijoiden pyrkimykset ja argumentit olisivat yhtä perusteltuja, ja niitä tulisi tarkastella järkevinä kannanottoina. Ymmärretäänköhän Kiinankin toimet vaikka uiguurien suhteen vain täällä väärin, kun toimittajilla ei vaan riitä kyvyt? 5/
"Venäjä tulkitsee näkevänsä ulkopuolelta tulevan eksistentiaalisen uhan eli uhan, joka liittyy Venäjän olemassaoloon."

Mikään maa ei voi rakentaa omia turvallisuusratkaisujaan siten, että se lähtisi miellyttämään tällaisia todellisuudesta irrallisia kuvitelmia. 6/
Seuraavaksi puhutaan Venäjän Nato-laajentumisen vaatimuksista ja vaatimusten suhteesta Suomeen. Tämä on denialismissaan ehkä haastattelun absurdein kohta.

"Ymmärtääkseni kysymys on nimenomaan niistä alueista, jotka ovat kuuluneet aikaisemmin Neuvostoliittoon." 7/
Venäjähän on nimittäin nimenomaan todennut, että Suomen liittyminen Natoon johtaisi vahvoihin vastatoimiin. Uskomatonta, että tämä julkilausuttu ja kaikissa medioissa läpikäyty vaatimus on maailmanpolitiikan professorille jotenkin epäselvä. 8/
”Se, mitä Putin puhuu punaisesta viivasta, tarkoittaa sitä, että vaikka venäläiset ovat monta kertaa antaneet periksi tietyissä vaiheissa, niin jossain menee se raja, että sen yli ei voida mennä."

Missä Venäjä on antanut erityisesti periksi? Ja vielä monta kertaa? 9/
Venäjällä ei ole mitään ikiaikaista oikeutta puuttua suvereenien, demokraattisten naapurimaidensa rauhanomaisiin sisäsisiin asioihin. Venäjä vetelee rajojaan mielivaltaisesti, eikä niitä myötäilemällä voi koskaan pitkällä aikavälillä voittaa. Tämä on usein nähty. 10/
"Sen sijaan hänen mielestään olisi mahdollista, että Nato sitoutuisi olemaan laajentumatta esimerkiksi tietyksi ajaksi ilman että annettaisiin sitoumuksia siitä, että jotkut maat olisivat Venäjän etupiirissä."

Tämä väite kumoaa käytännössä itse itsensä. 11/
Jos Venäjälle annetaan sitoumuksin oikeus määritellä, mihin valtioihin Nato ei laajene, rakentaa se itselleen de facto etupiiriä. Erikoista, että Patomäki puhuu jotain realismista, mutta väittää samalla ettei etupiiri olisi etupiiri. 12/
Lisäksi on huomioitava, että Nato ei laajene autonomisesti mihinkään. Natoon liittyminen on demokraattisen valtion sisäinen ja itsenäinen päätös, johon Venäjältä ei tarvitse hakea hyväksyntää. Venäjällä ei ole mitään oikeutta sanella itsenäisten valtioiden turpo-ratkaisuja. 13/
"Patomäen mukaan Venäjälle periksi antaminen ei olisi Euroopan ”suomettamista”. Hän sanoo, että Suomi aikoinaan ”hyödynsi erittäin menestyksekkäästi suhteitaan Venäjään ja länteen”.

Venäjälle periksi antaminen on nimenomaan Euroopan suomettamista, kuten yllä osoitin. 14/
"Patomäen mielestä olisi absurdia, jos Venäjän uhkaaviin toimiin vastattaisiin lisäämällä uhkaa Venäjään päin."

Patomäki toistaa jälleen Venäjän narratiivia, sanasta sanaan. Ei ole olemassa mitään uhkaa Venäjään päin. Nato on tiukan puolustuksellinen liitto. 15/
Venäjä on kohdistanut useita erilaisia vaikuttamisen muotoja naapureihinsa, ja miehittää tälläkin hetkellä alueita Euroopassa ja sen lähialueilla.

Demokraattisten ja rauhanomaisten valtioiden puolustusliitto ei ole uhka. Uhkaamisesta on näyttöjä ainoastaan Venäjältä. 16/
Loppukaneettina: Venäjän toimista täytyy puhua sellaisina kuin ne ovat, sillä narratiivin toistamisen on loputtava.

Se, mitä Patomäki haastattelussaan ylenkatsoo, on demokratian ja rauhan puolustamista. Nämä arvot eivät etene yksinvaltiaita kumartelemalla. 17/17

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Emil Kastehelmi

Emil Kastehelmi Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(