Thread by @jliski

Toukokuun lopulla Tampereen yliopiston tiedotusopin emeritusprofessori ja Jyväskylän yliopiston journalistiikan emeritusprofessori Raimo Salokangas julkaisivat Kanava-lehdessä artikkelin, jonka raflaavin väite oli, että Iltalehden uutiset ovat poliittisesti värittyneitä. Siitä 🧵

Kyseessä ei ole tieteellinen artikkeli, mutta se perustuu sisällönanalyysiin, jossa professorit olivat analysoineet kaikki valtakunnanpolitiikkaa käsittelevät jutut painetuista Iltalehdistä neljältä puolentoista kuukauden näytejaksolta vuosina 2018–2021.

Professorit vertaavat hallitus- ja oppositiomyönteisten juttujen määriä vuoden 2018 alkusyksyltä (Sipilän hallitus) ja vuoden 2021 alkusyksyltä (Marinin hallitus) sekä kevään 2019 eduskuntavaalien alta (Sipilän hallitus) ja kesän 2021 kuntavaalien alta (Marinin hallitus).

Johtopäätös on se, että Iltalehti on tukenut Sipilän hallitusta ja kampittanut Marinin hallitusta, eikä tämä ole rajoittunut pelkästään pääkirjoituksiin tai näkökuolmateksteihin, vaan sama bias toistuu myös uutisissa, joiden tulisi olla neutraaleja lehden linjasta riippumatta.

Analyysiin valitut jutut ja niiden luokittelu (hallitukselle myönteinen, hallitukselle kielteinen, oppositiolle myönteinen, oppositiolle kielteinen, tasapainotettu tai neutraali) sekä luokittelun perusteet eivät ilmene Kanavan artikkelista, mutta ovat saatavilla kirjoittajilta.

Sain tuon tausta-aineiston (115 sivua) ja kävin sen läpi. Tavoitteenani oli ymmärtää, mistä tulos syntyy ja mistä se tarkkaan ottaen kertoo. Yritän sen seuraavassa selostaa. Tähän väliin kuitenkin muutama sana omasta positiostani ja kiinnostukseni motivaatiosta.

Vuonna 2016 sain suoraan myrskyn silmästä seurata, miten pääministeri Sipilän reaktiot vaikeuttivat Yleisradiossa Sipilälle ja keskustalle kiusallisten juttujen tekemistä ja julkaisemista. Kirjoitimme aiheesta kirjan, joten ei siitä tämän enempää tässä:
iltalehti.fi/kotimaa/a/2017…

Tien noustua pystyyn Ylellä, tutkin Sipilän vaurastumisen taustoja ja hänen lähipiirinsä liiketoimien kytkentöjä Sipilän hallituksen päätöksiin. Tein juttuja etupäässä Seura-lehteen, jonne Yleltä ulos savustettu Ari Korvola oli siirtynyt toimituspäälliköksi.

Ylellä ja myöhemmin Seurassa koin kilpailevani Sipilä-jutuissa (etenkin Chempolis-yhtiöön liittyvät) lähinnä Iltalehden kanssa. Iltalehti myös ainoana suurena tiedotusvälineenä siteerasi Seuraan kirjoittamaani merkittävintä Sipilä-juttua: iltalehti.fi/kotimaa/a/2017…

Tätä taustaa vasten pidin todella yllättävänä tuloksena Kanavasssa esitettyä professorien havaintoa, että lähes joka toinen valtakunnanpolitiikkaa käsittelevistä jutuista syksyllä 2018 oli Sipilän hallitukselle myönteisesti "kallistuneita".

IL palkkasi minut freelance-vuosieni jälkeen tekemään tutkivaa journalismia joulukuun 2020 alusta. Keväällä 2021 tekemäni jutut pääministerin ateriaedusta ovat aineistossa merkittävässä roolissa, ja professorit nostavat sen Kanavassakin esiin: iltalehti.fi/politiikka/a/6…

Aloin opiskella journalistiikkaa – tai pikemmin vältellä opintoja – syksyllä 2005 osallistumalla professori Salokankaan Median ja journalismin historiallinen kehitys 1 -luentosarjan luennolle. Valmistuin humanististen tieteiden kanditaatiksi pikavauhtia jo toissa kesänä.

Tiedostan hyvin, että minulla ei ole mitään tieteellistä kompetenssia kyseenalaistaa professorien tutkimuksia, enkä se ole tarkoituksenikaan. Kanava-lehden kirjoitus on kuitenkin oikeastaan tutkivaa journalismia ja siitä minäkin mielestäni jotain ymmärrän.

Halusin siis ensin ymmärtää ja nyt haluan avata, mikä tarkalleen on näyttö Kanavan jutussa esitettyjen väitteiden taustalla. Etenkin Sipilän tukemisen. En ole journalistina niinkään huolissani, jos tiedotusväline julkaisee paljon hallitukselle negatiiviseksi tulkittavia uutisia.

Siitä olen huolissani, jos lehti julkaisee valtavasti hallitukselle positiiviseksi tulkittavia uutisia. Näin siksi, että pidän etenkin tutkivan journalismin ensisijaisena tehtävänä tuoda julki asioita, joita valtaapitävät eivät halua julki. Muusta he pitävät kyllä itsekin huolen.

Katsotaan siis mielestäni yllättävimmän tuloksen taakse. Miten Iltalehti päätyi joka toisella kaikista politiikan jutullaan tukemaan Sipilän hallitusta ajanjaksolla 16.8.–29.9.2018? En puutu professorien tapaan luokitella uutiset, vaan katson, mitä Sipilää tukevat jutut olivat.

Jutut ovat joko "kallistuneita", tasapainotettuja tai neutraaleja. Kallistuneet jutut ovat hallitukselle tai oppositiolle "myönteisen orientaation juttuja". Esim. hallitukselle myönteisen orientaation jutut voivat olla joko hallitukselle myönteisiä tai oppositiolle kielteisiä.

Syksyllä 2018 Sipilän hallitukselle myönteisen orientaation jutut olivat oppositiolle kielteisiä juttuja (60%) ja hallitukselle myönteisiä juttuja (40%). Katsomme siis ensin oppositiolle kielteisiä juttuja, jotka siis olviat Iltalehden keskeisin tuki Sipilän hallitukselle.

Kaikista 33 oppositiolle kielteisestä jutusta 10 kpl käsitteli vihreiden kansanedustaja Jani Toivolan huomattavan suuria taksikuluja sekä kyseenalaista asumisjärjestelyä kulukorvausten maksimoimiseksi.

Toiseksi suurin ryhmä oli perussuomalaisille kielteiset jutut, joita oli 8 kpl. Niistä 5 kpl käsitteli Hakkaraisen ja Vähämäen "saunasotkua" ja lisäksi muun muassa Hakkaraisen rikosjuttua kollegan kuristamisesta humalassa ja Huhtasaaren graduepäselvyyksiä.

Tässä on syytä palauttaa mieliin, että vaikka perussuomalaiset istuivat Sipilän hallituksessa, oli puolue hajonnut edelliskesän puoluekokouksessa, jolloin persujen ministerit olivat perustaneet "Sinisen tulevaisuuden" ja Perussuomalaisista oli tullut oppositiopuolue.

Oppositiopuolue demareille kielteisiksi uutisiksi oli näytejaksolla A laskettu 6 kpl juttuja, joista kaksi on ay-liikettä käsitteleviä pääkirjoituksia, jotka on kitenkin otettu aineistoon, koska ne on tulkittu kielteiseksi vasemmisto-oppositiolle, etenkin SDP:lle.

Näytejakson ainoa demareille kielteiseksi luokiteltu uutisjuttu on juttu, jossa huutokauppakeisari Aki Palsanmäki ilmoittaa olevansa Suomen ainoa huutokauppakeisari, vaikka ministeri Sampo Terho onkin kutstunut Antti Rinnettä "huutokauppakeisariksi".

Edellä selostettu on mielestäni erittäin tärkeä sisäistää.

Usein juuri vasemmistopuolueista ollaan herkeämättä peräämässä medialta enemmän palstatilaa perussuomalaisten toilailuille. Vastaavasti perussuomalaiset ja kokoomuksen oikea laita rummuttivat somessa Toivola-uutisia.

Sipilän ja Marinin hallitusten kohtelua vertailevassa Kanava-lehden artikkelissa havaitun "Sipilälle annetun tuen" merkittävimpiä uutisteemoja näytejaksolla ovat siis persujen ja vihreiden yksittäisten edustajien toilailuista kertovat uutiset, ei suinkaan demareiden kritisointi.

Muistutan jälleen, että minulla ei ole ollut aikaa käydä läpi kaikkia 152 näköislehteä, jotka professorit kertovat selanneensa tai lukea edes niitä 586 juttua, jotka professorit ovat valinneet aineistoon kaikkiaan 719 kotimaan politiikkaa käsitteleväksi havaitsemistaan jutuista.

Olen siis edellä ottanut ottanut annettuna sen, miten jutut on tulkittu esimerkiksi tasapainotetuiksi (eli sisältävät tasapainoisesti niin halliltukselle kuin oppositiolle myönteisiä tai kriitisiä asioita) tai jommallekummalle kielteiseksi tai myönteiseksi.

Samaan hengenvetoon pitää todeta, että juuri juttujen luokittelu on analyysin suurin kysymysmerkki. Suuresta aineistosta huolimatta johtopäätösten perusteena olevat erot Sipilän ja Marinin hallitusten kohtelussa syntyvät verrattain pienistä eroista.

Kussakin näytejaksossa on valittu aineisto puhdistettu "neutraaleiksi" tulkituista jutuista. Jäljelle jää satakunta juttua per jakso, jolloin johtopäätösten kannalta muutamankin jutun luokittelulla on suuri merkitys sille, miten jyrkiltä erot suhtautumistavassa näyttävät.

Tätä taustaa vasten minulla heräsi kysymyksiä johtopäätösten pitävyydestä, koska pelkästään satunnaisia juttuja etsiessäni törmäsin toistuvasti tapauksiin, joissa aineiston valinta ja luokittelu ei mielestäni ole johdonmukaista.

Edelleen tuohon syksyn 2018 aineistoon kuuluvina, mutta nyt Sipilän hallitukselle ja erityisesti kokoomukselle myönteisenä, on esimerkiksi kaksi Sanni Grahn-Laasosta käsittelevää juttua. Ensimmäinen niistä on kokoomusministerille myönteinen kuvasta ilmenevin perustein.

Tällainen tulkinta on varmasti perusteltavissa ja tutkijat kuvaavatkin menetelmäänsä "tutkijan omaan päättelyyn ja tulkintaan" perustuvaksi ja tarkan yksityiskohtaisesti määriteltyä luokittelua subjektiivisemmaksi, mutta "parhaimmillaan mekaanista analyysiä" syvällisemmäksi.

Edellä mainitussa esimerkissä siis Grahn-Laasoselle on myönteistä joutua lehden aukeamalla tilille ammattiopetuksen ongelmista, koska hänen selityksensä saavat valtosan tilasta, mutta niiden taustana oleva "amisopen kritiikki ohitetaan parilla sanalla".

Tämä ei kuitenkaan selitä, miksi aineistosta on ilman mitään selitystä jätetty pois jutussa viitattu, aiemman päivän lehden artikkeli, jossa on koko sivun verran esitely amisopen kritiikkiä, ja jossa ongelmien syyksi esitetään "nykyisen hallituksen säästötoimenpiteet".

Toisessa esimerkissä Grahn-Laasoselle myönteinen (siis huom. ei "neutraali" tai "tasapainotettu", vaan myönteisesti "kallistunut") juttu on pieni kainalojuttu, jossa opetusministeri Grahn-Laasoselta on haettu kommentit koulun Cooperin testissä kuolleen pojan tapauksessa.

Uskallan väittää, että ainakaan ministerin viestintäavustajat eivät ole kokeneet millään tavoin myönteiseksi, että ministeri pääsee kasvoillaan esiin lööppejä kaksi päivää hallinneen tragedian tiimoilta. Muut aukeaman jutut eivät ole aineistossa, koska eivät ole "politiikkaa".

Tämän aukeaman tulos Sipilän hallitus vastaan oppositio on 2-0 Sipilän hallitukselle. Kaksi juttua Jani Toivolan asuntokikkailusta on luokiteltu "oppositiolle kielteisiksi". Aukeaman pääjuttu eli opposition moitteet Sipilän hallitksen budjetille on luokiteltu "tasapainotetuksi".

Budjettijutun luokittelulle kerrottu peruste on se, että otsikosta huolimatta "jutussa annetaan ensin tilaa hallituspuolueille ja opposition kritiikki on sen jälkeen". Itse olisin päätynyt luokittelemaan jutun toisin, mutta toki on vain luonnollista että rajatapauksia löytyy.

Yllättävää sen sijaan oli se, että kaikki sattumalta silmiini osuneet, kritiikille alttiit luokittelun tai aineistoon valinnan rajatapaukset, oli ratkaistu tavalla, jolla ne päätyivät tukemaan johtopäätöstä Sipilän puolustamisesta ja Marinin kampittamisesta.

Saman päivän lehti 9.6.2021: Hämeenlinnalainen kokoomuspoliitikko on tuomittu rikollisjoukon lähettämisestä velanperintään. Ei aineistossa, koska kyse paikallispoliitikosta. SDP:n Niina Malmin rikosepäily seuraavalla aukeamalla on aineistossa ja kielteinen Marinin hallitukselle.

SDP:n Malmin lievän rikosepäilyn ottaminen aineistoon ja Kokoomuksen Puntilan jättäminen pois on ymmärrettävissä Malmin varapuheenjohtajuuden kautta. Sen sijaan vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennasen rikosepäilyä koskeva jutun ottaminen aineistoon kaipaa uusia perusteluja.

Tällaiseksi perusteeksi on löydetty jutun "yleispoliittinen ulottuvuus erityisesti esiin tuodun vihreiden valikoivan lainkuuliaisuuden ja maahanmuuttopolitiikan kautta". Hyvä peruste – paitsi, että mitään "vihreiden valikoivaa lainkuuliaisuutta" ei jutussa mainita.

Samalla sivulla on myös Li Anderssonin haastattelu, joka siis oli edellä todetusti myönteinen Sipilälle olemalla kielteinen oppositiolle. Ei siis tasapainotettu saati myönteinen, kuten olivat edellä esitellyt jutut, joissa Grahn-Laasonen sai runsaasti tilaa vastata kritiikkiin.

Eräs rakenteellinen seikka huomioitavaksi on se, että Sipilän hallitus teki kautensa aluksi merkittäviä leikkauspäätöksiä, joita myös runsaasti uutisoitiin. Valitut näytejaksot kuitenkin vertaavat Sipilän loppukautta Marinin alkukauteen.

Iltalehti esimerkiksi uutisoi alkukaudesta paljon ja hyvin kriittisesti Sipilä kahdesta keskeisestä hankkeesta: sote-mallista ja aktiivimallista. Professorit eivät aineistossa pohdi sen merkitystä, mikä merkitys on sillä, että vertailujaksot on valittu eri kohdista vaalikausia.

Yksi leikkauskritiikkiä sisältävä juttu osuu kuitenkin eduskuntavaaleja edeltävälle näytejaksolle 1.3.2019–13.4.2019. Tässä jutussa leipäjonosta otetun kuvan kera muistutetaan Sipilän merkittävistä leikkauksista ja kerrotaan tavoitteiden jääneen toteutumatta niistä huolimatta.

Arvannette luokittelun. Oikein: juttu on "kallistunut" Sipilän hallitukselle myönteisesti. Näin siksi, että toimittaja @HannaGrasten päätyy Sipilän oman arvion kanssa "samansuuntaiseen" tulokseen, että 80% tavoitteista on toteutunut, vaikka löytääkin "joitakin" toteutumattomia.

Minua tässä huvitti kovin se, että Hanna itse mainitsi (luokittelua tietämättä) tämän yhtenä lukuisista kriittisistä jutuista, joita hän oli Sipilän leikkauspolitiikasta tehnyt. Valtaosaltaan jutut tosin oli tehty alkukaudesta, kuten leikkauspäätöksetkin. iltalehti.fi/politiikka/a/b…

Saman lehden avausaukeamalla on muuten juttuni Sipilän EU-erkkari Riikka Pakarisen roolista isäpuolensa biojalostamoyhtiössä, jonka venäläistä rahoitusta olin tutkinut. Kytketään Sipilään ja Lintilään ensimmäisen palstan alussa. Juttu on jätetty pois aineistosta ilman selitystä.

Proffia ei voi syyttää puolueellisesta juttujen luokittelusta ja valinnasta ilman koko aineiston systemaattista läpikäyntiä. Se on melkoinen urakka. Haastan kuitenkin jokaisen kiinnostuneen etsimään aineistosta vastakkaisia esimerkkejä, koska sellaisiin en itse törmännyt.

Nyt luokittelua ja valintaa koskevien anekdoottien harhapoluilta takaisin tutkimuksen rakenteisiin. Yksi haaste on näytejaksojen vertailukelpoisuus. Jaksoiksi on valittu jaksot vaalien alta (eduskuntavaalit 2019 ja kuntavaalit 2021) sekä "politiikan hiljaiselta kaudelta".

Professorit eivät mitenkään arvioi sitä, että Sipilän hallitus toimi vaalien alla toimitusministeristönä vailla toimivaltaa tehdä mitään merkittäviä päätöksiä. Marinin hallitus oli alkupuolella vaalikautta keskellä historiallista pandemiaa.

"Rauhallisen kauden jaksoilla" politiikan vuosikello on syksyn budjettiriihen kohdalla. Olivatkohan syksy 2018 ja syksy 2020 myös paikallaolleiden mielestä keskenään samalla tavalla "rauhallisia"?

Vaalien alusjakson vertailukelpoisuutta arvioitaessa toimitusministeristön rajoitettua toimivaltaa ei tosiaan edes mainita. Sen sijaan todetaan, että Sipilältä oli kaatunut sote ja Marinilta paljastunut ateriaetu. Näin molemmille osui negatiivinen uutistapahtuma näytejaksolle.

Sipilän sote oli tosiassa kaatunut ja Iltalehdenkin uutisointi oli ollut sitä kaatamassa jo kuukausia aiemmin. Soten kaatuminen ei ollut uutinen ainakaan Iltalehdelle enää maaliskuussa 2019. Sitä se oli kuitenkin ollut esimerkiksi:

15.12.2018: iltalehti.fi/politiikka/a/6…

12.9.2018: iltalehti.fi/politiikka/a/2…

27.2.2019: iltalehti.fi/politiikka/a/f…

Marinin ateriaetua koskeva uutisointia laskin professorien aineistosta 23 juttua. Kyse on alunperin minun kaivamastani uutisesta. 23 jutusta vain kaksi on "tasapainotettuja". Peräti 20 jutuista on hallitukselle kielteisiä ja vain yksi on myönteinen.

Enää ei selvästi sovelleta "ministeri saa runsaasti tilaa vastata" -kriteeriä, jolla edellä Grahn-Laasosen jutut luokiteltiin porvarihallitukselle myönteisiksi. Yksinomaan Marinin omia kommentteja sisältävät jututkin on luokiteltu "hallitukselle negatiivisesti kallistuneiksi".

Koko "aamiaisgaten" ajoittuminen vaalien alle ja pitkittyminen johtui VNK:n tavasta kirjata haastattelukysymykseni tietopyynnöiksi ja viivytellä vastauksissa sekä antaa tietoa tipottain. Tapaus korostaa (Jani Toivola -juttujen tavoin) sattuman merkitystä lyhyissä näytejaksoissa.

Eräs pohtimani rakenteellinen seikka valittua analyysitapaa koskien liittyy vasemmistolaisen ja oikeistolaisen politiikan tärkeimpään jakolinjaan ja sen näkymiseen uutisoinnissa. Monet demareille negatiiviseksi luetut jutut koskevat valtion velkaa.

Oikeistolaisessa katsannossa julkisen talouden pitää elää suu säkkiä myöten. Vasemmistolaisessa politiikassa ajatus kulkee sitä rataa, että poistamalla niin sosiaalisia kuin taloudellisia ongelmia tarvittaessa velkarahallakin, saadaan luotua hyvinvointia ja talouskasvua.

Oikeistopoliitikot käyttävät näkemystensä tukemiseen täällä Twitterissäkin aktiivisesti Iltalehdenkin juttuja valtion velanotosta, vasemmistopoliitikot sosiaalisista ongelmista tehtyjä juttuja. Näistä jutuista kuitenkin lähinnä edelliset päätyvät mukaan tällaiseen analyysiin.

"Analyysimme tulos oli se, että Iltalehti kehuu porvarihallitusta ja haukkuu punavihreää hallitusta. Vallan määrä ei ole tärkeää, vaan politiikan suunta", professorit kirjoittavat. Tämä viittaa toimittajien ainaiseen puolustukseen, jonka mukaan vallassaolijaa kritisoidaan eniten.

Professorit katsovat siis osoittaneensa, että tämä ei pidä paikkaansa. Jokainen voi kuitenkin arvioida, kuinka hyvin vaikkapa yksittäisten vihreiden tai persujen toilailuja koskevat uutiset on tosiasiassa tulkittavissa sen enempää Marinin kuin Sipilän tukemiseksi, kuten on tehty.

Uskoisin, että yksittäistä poliitikkoa koskevan kohujutun äärellä tyytyväisimpänä käsiään hieroo yhteen hänen puoluetoverinsa samasta vaalipiiristä. Varmasti myöskään demarit eivät kovin usein ole panneet pahakseen hallituskumppani keskustalle kielteisiä uutisia tai päinvastoin.

Isossa roolissa "Marinin hallituksen haukkumisessa" ovat aineistossa uutiset, jotka "korostavat hallituksen sisäisiä erimielisyyksiä". Sellaisia hallituspuolueet vuotavat usein mielellään itse osoittaakseen äänestäjilleen taistelleensa tosissaan ennen "vaikeita kompromisseja".

Tausta-aineisto sisältää edellä kuvatun neljän näytejakson analyysin lisäksi myös toisen osan eli "kohujen ja kohun aihioiden analyysin" vuodelta 2021. Tässä on käyty läpi vain Marinin hallituksen ajalta 28 juttua, jolla Iltalehti on "virittänyt kohua".

Näistä 28 jutusta yli puolet näkyi olevan sellaisia, mitä olen ollut mukana tekemässä. Suuri osa on sellaisia, jotka olen tehnyt yksin. Mukaan valitut jutut on voittopuolisesti katsottu hallitukselle ja etenkin pääministeripuolueelle kielteisiksi.

En lähde "omassa asiassani" sen enempää puolustelemaan kuin totean, että tutkivien ja muiden "kohua virittäneiden" juttujen analysointi ainoastaan Marinin hallituksen ajalta ei tietenkään voi tukea johtopäätöstä Sipilän ja Marinin erilaisesta kohtelusta.

Sinänsä ottaen huomioon omien juttujeni merkittävän osuuden tuossa aineistossa, voisi hyvin ollakin, että joltain Sipilän hallituskaudelta valitulta vuodelta kertyisi lukumääräisesti vähemmän ainakin tutkivia juttuja – olenhan työskennellyt Iltalehdessä vain Marinin kaudella.

Aineiston osa 2 on kiinnostavaa luettavaa, mutta ilman vertailukohtaa sitä ei voi käyttää tukemaan professorien väitettä siitä, että tutkivan journalismin tai "kohujuttujen" kohdevalinnassa "tärkeää ei ole vallan määrä, vaan politiikan suunta".

Eräs "kohuaineistoon" päätyneistä jutuistani käsittelee pormestariehdokkaisen vaalirahoituksen pimittämistä. Juttu on mukana myös Marinin hallituksen "rauhallisen kauden" näytejaksolla ja se on luokiteltu hallitukselle kielteiseksi, koska kokoomuslaisilla ei ole "epäselvyyksiä".

Ei ole totta, että jutun mukaan kokoomuslaisilla ei olisi ollut epäselvyyksiä. Päinvastoin ne olivat osin niin merkittäviä, että tein niistä kokonaan oman juttuunsa. Tätä juttua ei ilmeisesti ole julkaistu printissä, koska se ei ole mukana aineistossa.
iltalehti.fi/politiikka/a/f…

En sinänsä usko, että pelkän printin tutkiminen tuottaisi täysin toisenlaisen kuvan kuin verkkojuttujen tutkiminen. Jos tutkimuksen kohteena kuitenkin on Iltalehden poliittinen vaikuttaminen, olisi sitä varmasti hedelmällisempää tutkia ylivoimaisesti vaikuttavimmassa kanavassa.

Aineiston läpikäynnin tärkein opetus minulle oli sen ymmärtäminen, mistä raportoidut tulokset rakentuvat ja miten. Siihen on syytä perehtyä jokaisen, joka haluaa käydä järkevää keskustelua väitteestä, jonka mukaan Iltalehti on muuttunut piilopuoluelehdeksi.

Sen mainitsen erikseen, että tausta-aineistostakaan en löytynyt mitään perusteluja väitteelle, että Ilta-Sanomat on Iltalehteä vapaamielisempi saati kokonaisen kappaleen kirjoituksessa saaneelle pohdinnalle, jonka mukaan Marinia on kohdeltu Sipilää huonommin sukupuolensa vuoksi.

Ja siihen loppui tämä 🧵.

@threadreaderapp unroll