A.K. Profile picture
Sep 25 5 tweets 1 min read
Kokenut #BDSM-harrastaja tuomittiin törkeästä raiskauksesta. Nainen oli antanut suostumuksensa seksiin, mutta ei kuristamiseen ja piiskaamiseen, joita mies teki sidottuaan naisen tuoliin. iltalehti.fi/kotimaa/a/a8b4…
Poikkeuksellinen tapaus! Suomessa raiskaustuomiot ovat tunnetusti lieviä. Tässä katsottiin raiskauksen tapahtuneen, vaikka nainen oli antanut suostumuksensa seksiin. Lisäksi tekijän nimi on julkistettu.
"Mies korosti oikeudelle, että kyse oli suostumuksellisesta BDSM-seksistä. Siihen hän oli tutustunut vuosia sitten vanhan naisystävän aloitteesta. Hän oli ottanut tuona yönä ”domin” roolin. Roolit kuuluvat olennaisesti BDSM:ään."
"Käräjäoikeus ei pannut painoa tältä osin syytetyn tahi todistajan sanoille. Asianomistaja eli syytetyn tuolloinen seksikumppani ei yksiselitteisesti ollut antanut hänelle lupaa kuristaa."
"Tiistaina antamallaan tuomiolla käräjäoikeus katsoo Miikka Antti Kustaa Nyrhilän, 36, syyllistyneen törkeään raiskaukseen. Oikeus piti kuristamista vakavimpana osatekona. Nyrhilän rangaistus on kaksi vuotta kaksi kuukautta vankeutta" ja korvauksia n 13 000 euroa.

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with A.K.

A.K. Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @_AK_KA_1

Sep 25
Muutama huomio hallituksen esityksestä laiksi sukupuolen vahvistamisesta jne, eli toisin sanoen ns. #translaki. eduskunta.fi/FI/vaski/Halli… 🧵#NoSelfIDinFinland #translakiroskiin
1. Tämä on yksiselitteisesti #itsemäärittely #SelfID , vaikka lakiesityksessä yritetään väittää toisin. Kriteerit juridisen sukupuolen muuttamiselle ovat ainoastaan hakemuksen tekeminen, asuinpaikka Suomessa ja 18 vuoden ikä, sekä hakemuksen vahvistaminen 1-6 kk kuluessa.
2. Lakiesityksessä ei oteta kantaa, kuinka usein ja kuinka monta kertaa juridisen sukupuolen saisi vaihtaa. Lisäksi joka kerta saisi uuden henkilötunnuksen. Muunsukupuolisten kohdalla ohjeistetaan, että juridisen voi vaihtaa vastaamaan sitä sukupuolta, joka tuntuu enemmän omalta.
Read 11 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Don't want to be a Premium member but still want to support us?

Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal

Or Donate anonymously using crypto!

Ethereum

0xfe58350B80634f60Fa6Dc149a72b4DFbc17D341E copy

Bitcoin

3ATGMxNzCUFzxpMCHL5sWSt4DVtS8UqXpi copy

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!

:(