Thread by @jojalonen

Puolalainen liberaalikatolinen viikkolehti "Tygodnik Powszechny" on julkaissut ainakin omasta mielestäni äärimmäisen kiinnostavan jutun siitä, miten nykyisen Ukrainan armeijan yksiköitä on nimetty maan sotahistoriasta inspiraatiota ottaen. Tulkkaanpa juttua ketjun verran.

https://twitter.com/tygodnik/status/1634456828099674112

Prosessi alkoi heti Maidanin vallankumouksen jälkeen vuonna 2014. Noihin aikoihin Ukrainan armeijan joukko-osastoilla oli vielä tavalla tai toisella neuvostoajoista periytyvät nimet. No, niistä hankkiuduttiin eroon. "Kaartinyksiköt" hävisivät, koska ne olivat Stalinin perustamia.

Inspiraatiota otettiin ja identiteettiä pystytettiin nyt kansallisessa hengessä kolmesta suunnasta, jotka olivat, tässä järjestyksessä:

-- Kiovan Rusin ruhtinasaika
-- Puola-Liettuan unioni ja kasakka-aika
-- Ukrainan itsenäisyystaistelu 1900-luvun alussa

Keskiaikaisesta ruhtinaskaudesta ammensi muun muassa Lvivin 24. mekanisoitu prikaati. Aiemmin se oli "24. kivääridivisioona" ja ehti sotia muun muassa talvisodassa Kannaksella. Nyt sen suojelija on Galitsian ruhtinas Danilo, jonka paavi kruunasi Rutenian kuninkaaksi 1253.

Viittaus kuningas Daniloon ei ole vain nojautumista kansalliseksi koettuun historiaan; se on samalla myös eurooppalaista identiteetin rakentamista. Kiovan Rusin asema keskiaikaisena eurooppalaisena valtiokokonaisuutena rinnastuu nykyisen Ukrainan eurooppalaiseen orientaatioon.

Ukrainan asemasta osana Puolan kuningaskunnan ja Liettuan suuriruhtinaskunnan unionia muistuttaa Harkovaa puolustanut 40. tykistöprikaati, nimetty suuriruhtinas Vytautasin mukaan. Hän voitti moskovalaiset ja saksalaisen ritarikunnan, mutta kärsi tappion kultaiselle ordalle 1399.

Kasakka-ajan hetmannien mukaan on tietysti nimetty yksikköjä vaikka kuinka, mutta viime vuosina eniten kansalaisia on puhutellut 1900-luvun alkupuoli. Totta kai, siinä on kyseessä lähinnä oleva historia, johon vielä nykyisinkin elävillä on edes jonkinlainen välillinen kytkös.

Inspiraationa on ollut Ukrainan kansantasavalta. Yksikköjä ei ole niinkään nimetty yksittäisten henkilöiden tai sodanjohtajien mukaan, vaan kollektiivisesti ja esimerkiksi tapahtumien mukaan. Eräs tällainen on Ukrainan armeijan talven 1919-1920 sotaretki.

en.wikipedia.org/wiki/First_Win…

Puolan rajalta "kuoleman kolmiosta" alkanut sotaretki suuntautui kenraali Denikinin valkoisia venäläisiä ja bolševikkeja vastaan. Työväenliikkeen ihanteille perustettu Ukrainan kansantasavalta ei ollut sitä ennen jakanut kunniamerkkejä, mutta talvisotaretkestä lyötiin rautaristi.

... ja tätä nykyä sama kansantasavallan talvisotaretken rautaristi on Hersonin vapauttamiseen osallistuneen Ukrainan armeijan 28. mekanisoidun prikaatin tunnuksessa. Prikaati myös kantaa nimessään sotaretken muistoa; se on kirjaimellisesti "talvimarssin ritarien prikaati".

No, ehkä kiinnostavin porukka, joka on saanut nimensä ikuistetuksi ovat vallankumousvuosien niinsanotut "mustat zaporogit", puolisotilaallinen kasakkahenkinen ratsuarmeija. Kuvassa oleva nainen on todennäköisesti Maryja Stovbunenko-Zaitšenko, joka oli porukassa mukana sotimassa.

"Mustat zaporogit" olivat samaten Ukrainan kansantasavallan joukko-osasto. Yksiköt olivat poliittisesti affilioituneita. Petro Bolbotšanin toinen rykmentti, joka päihitti bolševikit Krimillä ja tuki tataarien vapaustaistelua, edusti itsenäisiä sosialisteja, käytännössä oikeistoa.

Näiden rinnalla taisteli vasemmistolaisia "haidamak"-rykmenttejä, jotka lainasivat nimensä 1700-luvun talonpoikaispartisaaneilta.

"Mustien zaporogien" iskulause "Ukraina tai kuolema" somistaa Mariupolissa sotineen 72. mekanisoidun prikaatin tunnusta, joka on suht hardcore.

Sivuhuomio: sen ainoan kerran kun presidentti Zelenskyi on pitänyt jotain muutakin vormua kuin tavanomaisia puolisotilaallisia rytkyjä, niin hänellä oli rotsissaan juuri tuo ylläoleva "mustien zaporogien" pätsi.

Vielä yksi: Holodnyi Jar, käännettäköön nyt vaikka "hyytäväksi rotkoksi". Ukrainan kansantasavallan vihoviimeinen vastarintapesäke; partisaanivaltio, joka pisti hanttiin bolševikkeja vastaan aina vuoteen 1922 asti.

en.wikipedia.org/wiki/Kholodny_…

Nimen otti käyttöön 93. mekanisoitu prikaati, joka tuhosi Suomen rajalta lähetetyn venäläisen 200. prikaatin ja osallistui Harkovan vastahyökkäykseen. Tunnukset liittyvät tasavallan tarinaan; rotkossa kasvaa tammi, ja komentaja Ivan Tšornouskon sotanimi oli "Musta korppi".

"Tygodnikin" artikkelissa on myös huomioitu se, miten yksikköjä _ei_ ole nimetty. Vallankumousvuosista on otettu kollektiivisia nimityksiä osin juuri siksi, koska henkilöt olivat usein ristiriitaisia. Muun muassa yllämainittu Petro Bolbotšan ammuttiin Simon Petljuran käskystä.

Eräs aika merkittävä porukka, joka loistaa poissaolollaan, on Länsi-Ukrainan kansantasavallan armeija. Näiden pohjana olleet Itävalta-Unkarin armeijassa sotineet Sitšin kiväärimiehet, jotka rinnastuvat Suomen jääkäreihin, on ikuistettu vain yhden ilmatorjuntarykmentin nimessä.

Toisaalta Itävalta-Unkarin riveissä sotineiden vapaaehtoisten ja Länsi-Ukrainan armeijan muodostaneiden sotilaiden muisto säilyy sitten asusteissa. "Mazepinka"-kenttälakit on helppo tunnistaa itävaltalaiseksi perinnöksi.

Täysin vailla virallista yksikköä ovat sotienvälisen ajan OUN ja toisen maailmansodan UPA. Ukrainassa tehtiin kyllä aloitteita yksiköiden nimeämisestä Jevhen Konovaletsin ja Roman Šuhevytšin mukaan. Hallitus ei oikein niistä innostunut, ilmeisesti koska Puolaa ei haluttu loukata.

... ja ironista kyllä, nämä ovat tosiaan ne ryhmittymät, joiden muiston vaalimisesta Vladimir Putin on eniten rumpua lyönyt syyttäessään Ukrainaa "natsistisesta" rehabilitaatiosta.

"Tygodnik" esittää vielä olettamuksen siitä, että Ukrainassa on haluttu asevoimien kansallista identiteettiä lujittaessa keskittyä kollektiivisiin muistoihin yksilöllisten sankareiden sijasta toisestakin syystä. Sotaherrojen muistaminen olisi kaiku takavuosien "hetmannismista".

Toisin sanoen, liika yksittäisten erikoishenkilöiden ylevöittäminen vaikkapa yksiköiden nimissä olisi muistuma ajoista, jolloin samaisten päälliköiden nokittelu suisti asevoimat liian usein sotilasanarkian partaalle ja vauhditti siten Ukrainan tappiota vihollisilleen.

Joten: nimityksissä suositaan kansallista historiaa siten, että se on nimenomaan _kansan_ historiaa. Tapahtumien, kokonaisten joukko-osastojen ja vastarintaa tehneiden kansalaisyhteisöjen historiaa. Ei niinkään muutamien suuryksilöiden.