Miksi nyt puhutaan neuvotteluista, tulitauosta ja turvatakuista? Koska Ukraina on häviämässä sodan.
Ukraina on häviämässä sodan Venäjää vastaan, sillä se ei näillä näkymin tule saamaan menettämiään maa-alueitaan takaisin. Se että Venäjä ei välttämättä saavuta kaikkia tavoitteitaan, tai että ne tulevat järkyttävän kalliilla hinnalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että yleensä alueluovutuksiin pakotetun valtion katsotaan hävinneen. Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. Eli toisin sanoen säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot.
Siksi neuvottelut sekä puheet tulitauoista ja turvatakuista. Koska Ukraina lähestyy pistettä, jossa se ei voi enää yksinkertaisesti jatkaa. Tuon pisteen lähestyminen nopeutui juuri huomattavasti USA:n pysäyttäessä aseapunsa, mutta sitä pistettä kohti on oltu matkalla jo pitkään. Olemme luvanneet tukea Ukrainaa ”mitä tahansa se vaatiikin” ja pyrkiä oikeudenmukaiseen rauhaan, joka kunnioittaa Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta. Kukaan ei ole kuitenkaan esittänyt konkreettista strategiaa siitä, kuinka näihin yleviin tavoitteisiin tosiasiassa päästäisiin. Ei ole ollut edes suunnitelmaa sen varalle, että Trump valitaan uudelleen ja päättää kiskoa ”piuhat irti”.
Ukraina on häviämässä sodan syistä, jotka ovat niin sen itsensä kuin sen liittolaistenkin aiheuttamia. On selvää, että USA ei toimi nyt liittolaisen tai ystävällismielisen valtion tavoin. Valkoisessa talossa istuu nyt ihmisiä, joiden tavoitteena ei ole Ukrainan tai Euroopan etu. Mutta syitä nykyiseen tilanteeseen löytyy myös niin aiemmasta USA:n presidentistä, muista Ukrainan liittolaisista ja tukijoista, Venäjästä, sekä tietenkin Ukrainasta itsestään. 1/
Ukraina on häviämässä sodan Venäjää vastaan, sillä se ei näillä näkymin tule saamaan menettämiään maa-alueitaan takaisin. Se että Venäjä ei välttämättä saavuta kaikkia tavoitteitaan, tai että ne tulevat järkyttävän kalliilla hinnalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että yleensä alueluovutuksiin pakotetun valtion katsotaan hävinneen. Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. Eli toisin sanoen säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot.
Siksi neuvottelut sekä puheet tulitauoista ja turvatakuista. Koska Ukraina lähestyy pistettä, jossa se ei voi enää yksinkertaisesti jatkaa. Tuon pisteen lähestyminen nopeutui juuri huomattavasti USA:n pysäyttäessä aseapunsa, mutta sitä pistettä kohti on oltu matkalla jo pitkään. Olemme luvanneet tukea Ukrainaa ”mitä tahansa se vaatiikin” ja pyrkiä oikeudenmukaiseen rauhaan, joka kunnioittaa Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta. Kukaan ei ole kuitenkaan esittänyt konkreettista strategiaa siitä, kuinka näihin yleviin tavoitteisiin tosiasiassa päästäisiin. Ei ole ollut edes suunnitelmaa sen varalle, että Trump valitaan uudelleen ja päättää kiskoa ”piuhat irti”.
Ukraina on häviämässä sodan syistä, jotka ovat niin sen itsensä kuin sen liittolaistenkin aiheuttamia. On selvää, että USA ei toimi nyt liittolaisen tai ystävällismielisen valtion tavoin. Valkoisessa talossa istuu nyt ihmisiä, joiden tavoitteena ei ole Ukrainan tai Euroopan etu. Mutta syitä nykyiseen tilanteeseen löytyy myös niin aiemmasta USA:n presidentistä, muista Ukrainan liittolaisista ja tukijoista, Venäjästä, sekä tietenkin Ukrainasta itsestään. 1/
Ukraina on häviämässä sodan koska sen liittolaisten tuki oli aluksi hidasta, sitten rajattua ja takertui todennäköisesti kohtuuttoman paljon eskalaationhallintaan ja ydinsodan pelkoon. Ukrainaa tukevilla valtioilla ei ollut realistista tilannekuvaa sodasta ja Venäjän kestokyvystä. Pelättiin Venäjän romahtamista, hajoamista ja ydineskalaatiota hetkillä, jolloin Ukrainalla olisi vielä ollut parhaimmat mahdollisuudet työntää venäläiset joukot alueeltaan (syksy ja talvi 2022-2023).
Samaan uskoon Venäjän heikkoudesta on sittemmin ripustauduttu tänne asti. On toivottu ja odotettu, että vuotavat pakotteet alkavat purra ja Venäjän talous sakkaisi totaalisesti. On odotettu ja toivottu että Venäjältä loppuisivat miehet, aseet, ammukset, ajoneuvot ja tahto. On selvää, että Venäjänkin resurssit ovat rajalliset, mutta päätöksen tekoa on hallinnut virheellinen tilannekuva, jossa ei ole otettu realistisesti huomioon Ukrainan kestävyyttä ja kyvykkyyksiä.
Kolme vuotta Ukraina on projisoinut muulle maailmalle voimaa, rohkeutta, itsevarmuutta, sisukkuutta ja päättäväisyyttä. Se on korostanut propagandassaan venäläisille aiheutettuja tappioita, korostanut omia vahvuuksiaan ja Venäjän heikkouksia. Sodan ensimmäisinä kuukausina propagandalle oli selvä tarve: vakuutta maailma siitä, että Ukraina kykenee puolustautumaan ja sille annettu apu voi tuottaa tuloksia. Valitettavasti propaganda on myös estänyt länttä ja sekä Ukrainan poliittista eliittiä että kotirintamaa näkemästä tilannetta realistisesti. On keskitytty Venäjään, sen epäonnistumisiin, haasteisiin ja karmeisiin tappioihin, mutta samalla ei ole hahmotettu kuinka laajoja ja vakavia Ukrainan omat ongelmat ovat. Ja nyt nuo realiteetit tulevat ryminällä vastaan ja heräämme epämiellyttävään todellisuuteen. 2/
Samaan uskoon Venäjän heikkoudesta on sittemmin ripustauduttu tänne asti. On toivottu ja odotettu, että vuotavat pakotteet alkavat purra ja Venäjän talous sakkaisi totaalisesti. On odotettu ja toivottu että Venäjältä loppuisivat miehet, aseet, ammukset, ajoneuvot ja tahto. On selvää, että Venäjänkin resurssit ovat rajalliset, mutta päätöksen tekoa on hallinnut virheellinen tilannekuva, jossa ei ole otettu realistisesti huomioon Ukrainan kestävyyttä ja kyvykkyyksiä.
Kolme vuotta Ukraina on projisoinut muulle maailmalle voimaa, rohkeutta, itsevarmuutta, sisukkuutta ja päättäväisyyttä. Se on korostanut propagandassaan venäläisille aiheutettuja tappioita, korostanut omia vahvuuksiaan ja Venäjän heikkouksia. Sodan ensimmäisinä kuukausina propagandalle oli selvä tarve: vakuutta maailma siitä, että Ukraina kykenee puolustautumaan ja sille annettu apu voi tuottaa tuloksia. Valitettavasti propaganda on myös estänyt länttä ja sekä Ukrainan poliittista eliittiä että kotirintamaa näkemästä tilannetta realistisesti. On keskitytty Venäjään, sen epäonnistumisiin, haasteisiin ja karmeisiin tappioihin, mutta samalla ei ole hahmotettu kuinka laajoja ja vakavia Ukrainan omat ongelmat ovat. Ja nyt nuo realiteetit tulevat ryminällä vastaan ja heräämme epämiellyttävään todellisuuteen. 2/
Missä Ukraina on tehnyt virheitä ja mitkä ovat olleet sen heikkoudet:
Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan. Ukrainalla ei ole ollut muuta voiton teoriaa tai strategiaa. On uskottu siihen, että Venäjä uhraa miehiä ja materiaalia sietämättömissä suhteissa ja kuviteltu, että ukrainalaiset joukot eivät kärsisi vastaavia tappioita. Näin ei kuitenkaan ole ollut. Ukrainan viime aikoina julkaisemat tappioluvut kertovat tappiosuhteiden olevat todennäköisesti jossain noin 1:2 tai 1:3 välillä, kun esimerkiksi Bakhmutin katkerien taisteluiden aikoihin laaja yleisö uskoi melko kritiikittä väitteet 1:6 tai jopa 1:10 tappiosuhteista. Ja nuo epärealistiset mielikuvat ovat eläneet voimakkaasti näihin päiviin asti. On mahdollista, että myös päättäjien ja ylempien sotilasjohtajien keskuudessa on tehty päätöksiä vääristyneiden mielikuvien pohjalta.
Ukraina ei ole kyennyt korvaamaan tappioitaan riittävästi. Ukrainan täydennysjärjestelmää ja joukkotuotantoa ovat vaivanneet lukuisat ongelmat. Maan poliittinen johto on viivytellyt katastrofaalisen pitkään liikekannallepanon suhteen. Sodan alkupuolella Ukraina kykeni vielä nojaamaan hyvin vahvasti vapaaehtoisiin, mutta käytännössä syksyllä 2022 alkaen Ukrainan olisi pitänyt päättäväisesti ja tehokkaasti alkaa määräämään suurempia määriä ihmisiä asepalvelukseen ja etenkin jalkaväkeen. Kesän 2023 vastahyökkäysten epäonnistuttua ensimmäisten viikkojen aikana, ne olisi pitänyt ymmärtää lopettaa aiemmin, eikä uhrata tuhansia sotilaita tuloksettomien hyökkäysten jatkamiseen usean kuukauden ajan. Samanaikaisesti olisi tarvittu nopeita päätöksiä tappioiden korvaamisesta ja tätä ehdotti tuolloin muun muassa asevoimien ylipäällikkö Zaluzhnyi.
Zaluzhnyi sai kuitenkin lähteä ja hänen tilalleen nostettiin Syrskyi joka lupasi poliitikoille kykenevänsä jatkamaan taistelua etsimällä tarvittavat täydennykset asevoimien sisältä. Toisin sanoen ottamalla henkilöstöä esimerkiksi ilmavoimista, ilmantorjunnasta, lääkintähuollosta ja muista aselajeista ja siirtämällä nämä jalkaväen täydennyksiksi, usein käytännössä ilman asianmukaista uudelleenkoulutusta. Kun keväällä / alkukesästä 2024 vihdoin päätettiin liikekannallepanon laajentamisesta, oli jo aivan liian myöhäistä. 3/
Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan. Ukrainalla ei ole ollut muuta voiton teoriaa tai strategiaa. On uskottu siihen, että Venäjä uhraa miehiä ja materiaalia sietämättömissä suhteissa ja kuviteltu, että ukrainalaiset joukot eivät kärsisi vastaavia tappioita. Näin ei kuitenkaan ole ollut. Ukrainan viime aikoina julkaisemat tappioluvut kertovat tappiosuhteiden olevat todennäköisesti jossain noin 1:2 tai 1:3 välillä, kun esimerkiksi Bakhmutin katkerien taisteluiden aikoihin laaja yleisö uskoi melko kritiikittä väitteet 1:6 tai jopa 1:10 tappiosuhteista. Ja nuo epärealistiset mielikuvat ovat eläneet voimakkaasti näihin päiviin asti. On mahdollista, että myös päättäjien ja ylempien sotilasjohtajien keskuudessa on tehty päätöksiä vääristyneiden mielikuvien pohjalta.
Ukraina ei ole kyennyt korvaamaan tappioitaan riittävästi. Ukrainan täydennysjärjestelmää ja joukkotuotantoa ovat vaivanneet lukuisat ongelmat. Maan poliittinen johto on viivytellyt katastrofaalisen pitkään liikekannallepanon suhteen. Sodan alkupuolella Ukraina kykeni vielä nojaamaan hyvin vahvasti vapaaehtoisiin, mutta käytännössä syksyllä 2022 alkaen Ukrainan olisi pitänyt päättäväisesti ja tehokkaasti alkaa määräämään suurempia määriä ihmisiä asepalvelukseen ja etenkin jalkaväkeen. Kesän 2023 vastahyökkäysten epäonnistuttua ensimmäisten viikkojen aikana, ne olisi pitänyt ymmärtää lopettaa aiemmin, eikä uhrata tuhansia sotilaita tuloksettomien hyökkäysten jatkamiseen usean kuukauden ajan. Samanaikaisesti olisi tarvittu nopeita päätöksiä tappioiden korvaamisesta ja tätä ehdotti tuolloin muun muassa asevoimien ylipäällikkö Zaluzhnyi.
Zaluzhnyi sai kuitenkin lähteä ja hänen tilalleen nostettiin Syrskyi joka lupasi poliitikoille kykenevänsä jatkamaan taistelua etsimällä tarvittavat täydennykset asevoimien sisältä. Toisin sanoen ottamalla henkilöstöä esimerkiksi ilmavoimista, ilmantorjunnasta, lääkintähuollosta ja muista aselajeista ja siirtämällä nämä jalkaväen täydennyksiksi, usein käytännössä ilman asianmukaista uudelleenkoulutusta. Kun keväällä / alkukesästä 2024 vihdoin päätettiin liikekannallepanon laajentamisesta, oli jo aivan liian myöhäistä. 3/
Ukrainalaisten jalkaväkisotilaiden kouluttaminen on monin paikoin nopeutettu vain kuukausien, joskus jopa vain viikkojenkin mittaiseksi. On selvää, että jalkaväen yleinen osaamistaso on romahtanut. Romahtanut on myös alempien upseerien osaamistaso. Uusista osaavista joukkueenjohtajista on huutava pula ja pikakurssitetut johtajat eivät käytännössä kykene toteuttamaan tehtäviään. Tällä on entisestään murskaava vaikutus jalkaväkitäydennysten taistelutahtoon. Keskiverto ukrainalainen aseisiin määrätty sotilas voi olla hyvinkin motivoitunut taistelemaan, mutta ei kuolemaan typerästi vain siksi että pikakoulutettu joukkueen johtaja ei osaa lukea karttaa tai ymmärrä kompassia. Puhumattakaan jalkaväen perustaistelutekniikoista ja taktiikoista, joiden opiskeluun ei varmasti jää aikaa muutaman kuukauden pikakursseilla.
Pulaa on myös osaavista ja kokeneista esikuntaupseereista. Ukrainan asevoimat ovat laajentuneet voimakkaasti sodan edetessä ja organisaation moninkertaistaessa kokonsa, on luonnollista, ettei osaavia ja päteviä esikuntaupseereita yksinkertaisesti riitä kattamaan kasvanutta tarvetta. Ylentämällä nopeutetusti upseereita alemmilta johtoportailta johtamaan komppanioita, pataljoonia ja yhtymiä taas entisestään pahennetaan edellä mainittua pulaa kyvykkäistä joukkueenjohtajista. Ukraina on joutunut nojaamaan paljon vanhempiin 80-, 90- ja 2000 lukujen aikana koulunsa käyneisiin reservistä kutsuttuihin upseereihin, joiden johtamistyyliä on usein kuvailtu ”neuvostotyyliseksi”.
Ukrainan johtamiskulttuurissa ja johtamisjärjestelmässä onkin huomattavia ongelmia. Ukrainalaiset yksiköt ovat valittaneet toistuvasti kuluneiden vuosien aikana seuraavista ongelmista: Tieto ei kulje horisontaalisesti rintamalla olevien yksiköiden välillä. Ne eivät usein tiedä, missä heidän naapurinsa ovat tai mikä niiden tehtävä tai tilanne on. Tieto ei kulje tehokkaasti myöskään vertikaalisesti alajohtoportailta ylemmille. Vallalla on syyllisiä etsivä ja rankaiseva ilmapiiri, jossa joukkueen, komppanian ja pataljoonien johtajat voivat kohdata syytteitä asemien luovuttamisesta ilman käskyjä, mutta samanaikaisesti oikeiden tahojen suojauksessa olevia ylempiä upseereja ei saada vastaamaan ilmiselvistä laiminlyönneistään. Ja on nähty myös räikeää mikromanagerointia jossa esimerkiksi asevoimien ylipäällikkö Syrskyi ylpeänä kertoo käskyttäneensä henkilökohtaisesti rintamalla olevia yksittäisiä pataljoonia.
Joukkoja käsketään jatkuvasti toteuttamaan tehtäviä, johon niillä ei tosiasiallisesti ole kykyä tai resursseja. Tilannekuva ei välity todenmukaisesti läpi johtamisorganisaation ja paikalliset kriisit saavat yleensä kehittyä ja laajentua äärimmäisen vakaviksi, ennen kuin niihin herätään reagoimaan ylemmillä johtoportailla. 4/
Pulaa on myös osaavista ja kokeneista esikuntaupseereista. Ukrainan asevoimat ovat laajentuneet voimakkaasti sodan edetessä ja organisaation moninkertaistaessa kokonsa, on luonnollista, ettei osaavia ja päteviä esikuntaupseereita yksinkertaisesti riitä kattamaan kasvanutta tarvetta. Ylentämällä nopeutetusti upseereita alemmilta johtoportailta johtamaan komppanioita, pataljoonia ja yhtymiä taas entisestään pahennetaan edellä mainittua pulaa kyvykkäistä joukkueenjohtajista. Ukraina on joutunut nojaamaan paljon vanhempiin 80-, 90- ja 2000 lukujen aikana koulunsa käyneisiin reservistä kutsuttuihin upseereihin, joiden johtamistyyliä on usein kuvailtu ”neuvostotyyliseksi”.
Ukrainan johtamiskulttuurissa ja johtamisjärjestelmässä onkin huomattavia ongelmia. Ukrainalaiset yksiköt ovat valittaneet toistuvasti kuluneiden vuosien aikana seuraavista ongelmista: Tieto ei kulje horisontaalisesti rintamalla olevien yksiköiden välillä. Ne eivät usein tiedä, missä heidän naapurinsa ovat tai mikä niiden tehtävä tai tilanne on. Tieto ei kulje tehokkaasti myöskään vertikaalisesti alajohtoportailta ylemmille. Vallalla on syyllisiä etsivä ja rankaiseva ilmapiiri, jossa joukkueen, komppanian ja pataljoonien johtajat voivat kohdata syytteitä asemien luovuttamisesta ilman käskyjä, mutta samanaikaisesti oikeiden tahojen suojauksessa olevia ylempiä upseereja ei saada vastaamaan ilmiselvistä laiminlyönneistään. Ja on nähty myös räikeää mikromanagerointia jossa esimerkiksi asevoimien ylipäällikkö Syrskyi ylpeänä kertoo käskyttäneensä henkilökohtaisesti rintamalla olevia yksittäisiä pataljoonia.
Joukkoja käsketään jatkuvasti toteuttamaan tehtäviä, johon niillä ei tosiasiallisesti ole kykyä tai resursseja. Tilannekuva ei välity todenmukaisesti läpi johtamisorganisaation ja paikalliset kriisit saavat yleensä kehittyä ja laajentua äärimmäisen vakaviksi, ennen kuin niihin herätään reagoimaan ylemmillä johtoportailla. 4/
Ukrainalaisten operaatiotaidossa ja kyvyssä on huomattavia puutteita. Ukraina puolustaa alueitaan jääräpäisesti tarrautuen jokaiseen maaperänsä metriin. Alueiden luovuttamiseen ja vetäytymiskäskyihin ei yleensä saada lupaa ennen kuin on jo liian myöhäistä. Kuluneen puolen vuoden aikana nähtiin useita tilanteita, joissa ukrainalaisia joukkoja jäi motteihin, jossa ne joko tuhottiin tai josta ne murtautuivat ulos raskaita tappioita kärsien (Vuhledar, Hannivka, Velyka Novosilka, Ulakly). Ukrainalaiset päätyvät myös jatkuvasti taistelemaan erittäin epäedullisissa kielekkeissä tai pullistumissa, joissa Venäjä etenee hitaasti mutta tasaisesti pullistuman sivuistoilla kiristäen sen suuta hitaasti kiinni samalla kun Ukraina käyttää yhä enemmän ja enemmän rajallisia joukkojaan epäedullisesta asemasta kiinni pitääkseen (Bakhmut, Avdiivka, Kurakhove, Kursk).
Ukrainalaisten joukkojen kyky hyökätä on heikompi kuin venäläisten. Ukrainalaiset eivät ole kykene taistelemaan muutamaa komppaniaa suuremmissa kokonaisuuksissa, kuten nähtiin kesällä 2023 jolloin kesäoffensiivin varatut joukot käytännössä syötettiin kuukausien aikana tipoittain venäjän puolustuksen hampaisiin komppania ja joukkue kerrallaan. Kesän 2024 Kurskin offensiivin avaushetkillä kyettiin jo muutaman vuorokauden ajan käymään useiden pataljoonien yhteistä kaikkien aselajien taistelua, mutta tämänkin hyökkäyksen tehokas vaihe luhistui varsin pian yksittäisten joukkueiden ja komppanioiden kahakoinniksi, kun ensimmäisten vuorokausien suunnitelmat alkoivat luisua raiteiltaan. Ukrainalaiset yksiköt eivät kyenneet reagoimaan Venäjän sitkeimpien vastarintapesäkkeiden aiheuttamiin ongelmiin riittävän nopeasti, vaan koko offensiivi kuivui lopulta kasaan muutamissa päivissä.
Kykenemättömyys tehokkaisiin paikallisiin vastahyökkäyksiin on näkynyt rintamatilanteen kehityksessä jo vuosia. Toki ukrainalaiset myös toisinaan onnistuvat ja esimerkiksi viime viikkoina on nähty muutamia onnistuneita vastahyökkäyksiä Pokrovskin ja Toretskin suunnilla. Mutta aivan liian usein Ukrainan vastahyökkäykset tuntuvat kohdistuvan suoraan etenevän venäläisen kärjen päätä kohti, eikä esimerkiksi pienempiä motteja joko kyetä luomaan, tai niihin ei edes pyritä. Esimerkiksi Oskil joelle Pishchanesta Senkoven suuntaan työntynyttä kapeaa venäläisten kielekettä ei missään vaiheessa kyetty vakavasti uhkaamaan saarrostamisella ja kärjen tuhoamisella. 5/
Ukrainalaisten joukkojen kyky hyökätä on heikompi kuin venäläisten. Ukrainalaiset eivät ole kykene taistelemaan muutamaa komppaniaa suuremmissa kokonaisuuksissa, kuten nähtiin kesällä 2023 jolloin kesäoffensiivin varatut joukot käytännössä syötettiin kuukausien aikana tipoittain venäjän puolustuksen hampaisiin komppania ja joukkue kerrallaan. Kesän 2024 Kurskin offensiivin avaushetkillä kyettiin jo muutaman vuorokauden ajan käymään useiden pataljoonien yhteistä kaikkien aselajien taistelua, mutta tämänkin hyökkäyksen tehokas vaihe luhistui varsin pian yksittäisten joukkueiden ja komppanioiden kahakoinniksi, kun ensimmäisten vuorokausien suunnitelmat alkoivat luisua raiteiltaan. Ukrainalaiset yksiköt eivät kyenneet reagoimaan Venäjän sitkeimpien vastarintapesäkkeiden aiheuttamiin ongelmiin riittävän nopeasti, vaan koko offensiivi kuivui lopulta kasaan muutamissa päivissä.
Kykenemättömyys tehokkaisiin paikallisiin vastahyökkäyksiin on näkynyt rintamatilanteen kehityksessä jo vuosia. Toki ukrainalaiset myös toisinaan onnistuvat ja esimerkiksi viime viikkoina on nähty muutamia onnistuneita vastahyökkäyksiä Pokrovskin ja Toretskin suunnilla. Mutta aivan liian usein Ukrainan vastahyökkäykset tuntuvat kohdistuvan suoraan etenevän venäläisen kärjen päätä kohti, eikä esimerkiksi pienempiä motteja joko kyetä luomaan, tai niihin ei edes pyritä. Esimerkiksi Oskil joelle Pishchanesta Senkoven suuntaan työntynyttä kapeaa venäläisten kielekettä ei missään vaiheessa kyetty vakavasti uhkaamaan saarrostamisella ja kärjen tuhoamisella. 5/
Ukrainan sodanjohto on tehnyt lukuisia kyseenalaisia päätöksiä reservien käytöstä vuosien 2023 ja 2024 aikana. Kesällä 2023 rajalliset hyökkäyskykyiset joukot hajautettiin kolmelle erilliselle operaatiosuunnalle, jossa ne eivät kyenneet tukemaan toisiaan. Myös päätös käyttää hyökkäykseen tuoreita, kokemattomia joukkoja kokeneiden prikaatien sijaan oli todennäköisesti osatekijä hyökkäysten epäonnistumiseen. Päätös kohdistaa päähyökkäyssuunta Venäjän vahvimmin linnoitettua rintamalohkoa vastaan ei sekään osoittautunut erityisen järkeväksi.
Vuonna 2024 Ukraina sitoi kohtuuttoman paljon reservejään torjumaan Harkovan suunnalla Venäjän toukokuista hyökkäystä. Hyökkäys saatiin toki pysähtymään aivan rajan pintaan ja sille aiheutettiin valtavia tappioita, mutta saman aikaisesti reservien puute alkoi vaikuttamaan koko itärintaman tilanteeseen vakavasti. Kurskin elokuun offensiiviin vedettiin joukkoja itärintamalta jopa kesken aktiivisten taisteluiden ja muodostuneen pullistuman pitäminen on vaatinut Ukrainalta koko ajan enemmän ja enemmän joukkoja. Reservejä ei käytännössä ole juuri jäljellä.
Ukraina on paikannut reservien puutetta irrottamalla prikaateistaan erillisiä komppanian tai pataljoonantaisteluosastoja, joita on lähetetty paikkaamaan tilannetta pahimmilla kriisisuunnilla. Tämä on vuosien varrella johtanut tilanteeseen, jossa hyvin harva ukrainalainen prikaati tai rykmentti kykenee käymään taistelua yhtenäisenä kokonaisuutena.
Ukraina on pyrkinyt luomaan kymmeniä uusia prikaateja samalla kun sen täydennysjärjestelmä ei ole kyennyt pitämään rintamalla jo olevia joukkoja määrävahvuisina. Rintamalla vuosia taistelleet kokeneet yksiköt on vuodatettu kuiviin ja niiden pataljoonien jalkaväkivahvuudet alkavat monin paikon lähennellä olematonta: joukkue tai kaksi per pataljoona. Uusien prikaatien luontia on perusteltu sillä, että niitä tarvittaisiin rintamalla olevin joukkojen kierrättämiseen, mutta herää kysymys olisiko kuitenkin ollut järkevämpää syöttää olemassa oleviin prikaateihin riittäviä täydennyksiä, jotta prikaatien sisällä voitaisiin kierrättää joukkoja levon ja rintaman välillä. Tällöin joukko välttäisi loppuun kulumisen ja säilyttäisi suuremman osan kertyneestä taistelukokemuksesta.
Perustamalla uusia prikaateja valtaosa rekrytoidusta miesvoimasta on mennyt uusien prikaatien tukevien osien perustamiseen (tykistö, huolto, lennokit, esikunnat jne.) jolloin rajallisten miesvoimaresurssien käyttö on epätehokasta. Ja kun jalkaväestä sitten kuitenkin on ollut kriittinen pula, on tätä uusien prikaatien tukevien aselajien henkilöstöä kuitenkin päädytty lähettämään jalkaväeksi rintamalle.
Ukrainan asevoimien yleinen rakenne on sekin itsessään ongelmallinen. Toisin kuin useimmissa valtioissa tai kuten esimerkiksi Suomessa, Ukrainan asevoimat eivät koostu vain maavoimista, ilmavoimista ja merivoimista, vaan itsenäisiä sekä keskenään resursseista kilpailevia puolustushaaroja ovat myös ilmarynnäkköjoukot, merijalkaväki, kansalliskaarti, paikallispuolustusjoukot, erikoisjoukot ja miehittämättömien järjestelmien joukot. Näiden puolustushaarojen joukot toteuttavat kuitenkin taistelukentällä käytännössä samanlaisia tehtäviä ja rooleja eivätkä esimerkiksi ilmarynnäkköjoukot kykene tosiasiallisesti toteuttamaan nimensä mukaisia tehtäviä. 6/
Vuonna 2024 Ukraina sitoi kohtuuttoman paljon reservejään torjumaan Harkovan suunnalla Venäjän toukokuista hyökkäystä. Hyökkäys saatiin toki pysähtymään aivan rajan pintaan ja sille aiheutettiin valtavia tappioita, mutta saman aikaisesti reservien puute alkoi vaikuttamaan koko itärintaman tilanteeseen vakavasti. Kurskin elokuun offensiiviin vedettiin joukkoja itärintamalta jopa kesken aktiivisten taisteluiden ja muodostuneen pullistuman pitäminen on vaatinut Ukrainalta koko ajan enemmän ja enemmän joukkoja. Reservejä ei käytännössä ole juuri jäljellä.
Ukraina on paikannut reservien puutetta irrottamalla prikaateistaan erillisiä komppanian tai pataljoonantaisteluosastoja, joita on lähetetty paikkaamaan tilannetta pahimmilla kriisisuunnilla. Tämä on vuosien varrella johtanut tilanteeseen, jossa hyvin harva ukrainalainen prikaati tai rykmentti kykenee käymään taistelua yhtenäisenä kokonaisuutena.
Ukraina on pyrkinyt luomaan kymmeniä uusia prikaateja samalla kun sen täydennysjärjestelmä ei ole kyennyt pitämään rintamalla jo olevia joukkoja määrävahvuisina. Rintamalla vuosia taistelleet kokeneet yksiköt on vuodatettu kuiviin ja niiden pataljoonien jalkaväkivahvuudet alkavat monin paikon lähennellä olematonta: joukkue tai kaksi per pataljoona. Uusien prikaatien luontia on perusteltu sillä, että niitä tarvittaisiin rintamalla olevin joukkojen kierrättämiseen, mutta herää kysymys olisiko kuitenkin ollut järkevämpää syöttää olemassa oleviin prikaateihin riittäviä täydennyksiä, jotta prikaatien sisällä voitaisiin kierrättää joukkoja levon ja rintaman välillä. Tällöin joukko välttäisi loppuun kulumisen ja säilyttäisi suuremman osan kertyneestä taistelukokemuksesta.
Perustamalla uusia prikaateja valtaosa rekrytoidusta miesvoimasta on mennyt uusien prikaatien tukevien osien perustamiseen (tykistö, huolto, lennokit, esikunnat jne.) jolloin rajallisten miesvoimaresurssien käyttö on epätehokasta. Ja kun jalkaväestä sitten kuitenkin on ollut kriittinen pula, on tätä uusien prikaatien tukevien aselajien henkilöstöä kuitenkin päädytty lähettämään jalkaväeksi rintamalle.
Ukrainan asevoimien yleinen rakenne on sekin itsessään ongelmallinen. Toisin kuin useimmissa valtioissa tai kuten esimerkiksi Suomessa, Ukrainan asevoimat eivät koostu vain maavoimista, ilmavoimista ja merivoimista, vaan itsenäisiä sekä keskenään resursseista kilpailevia puolustushaaroja ovat myös ilmarynnäkköjoukot, merijalkaväki, kansalliskaarti, paikallispuolustusjoukot, erikoisjoukot ja miehittämättömien järjestelmien joukot. Näiden puolustushaarojen joukot toteuttavat kuitenkin taistelukentällä käytännössä samanlaisia tehtäviä ja rooleja eivätkä esimerkiksi ilmarynnäkköjoukot kykene tosiasiallisesti toteuttamaan nimensä mukaisia tehtäviä. 6/
Miksi Venäjä on pärjännyt paremmin kuin monet ehkä luulivat?
Venäjällä on ollut Ukrainaan nähden huomattavia rakenteellisia ja järjestelmällisiä etuja. Toisin sanoen se on kyennyt luomaan kulutussodankäynnin tarpeisiin riittävän tehokkaan liukuhihnan, jolla uusia sopimuksen kirjoittaneita 40-60 vuotiaita ”peräkylän poikia” saadaan työnnettyä nopeasti ja riittävän tasaisesti rintamalle kattamaan rynnäkköjoukkojen kärsimät tappiot samalla kun asevoimien muut osat säästyvät kulutussodankäynnin pahimmilta tuhoilta. Venäjän asevoimien tehtävänjako rynnäkköjoukkojen ja linjajoukkojen välillä on melko selvä. Rynnäkköjoukoilla tiedustellaan, kulutetaan ja luodaan jatkuvaa painetta, kun asevoimien loput osat eli niin sanotut linjajoukot vastaavasti keskittyvät vallattujen alueiden puhdistamiseen, varmistamiseen, pitämiseen ja rynnäkköjoukkojen tukemiseen.
Samanaikaisesti Venäjän asevoimat ovat koko ajan kehittyneet rinta rinnan Ukrainalaisten joukkojen kanssa muun muassa droonisodankäynnissä ja epäsuoran tulen käytössä. Venäläiset eivät enää pääsääntöisesti ammu summittaisia tykistökeskityksiä, vaan tulta johdetaan kaikilla tasoilla tehokkaasti ja tarkasti lennokeilla sekä tiedustelu ja tulenjohto osastoilla.
Kumpikaan osapuoli ei ole monin tavoin kyennyt ratkaisemaan lennokkien tuottamia haasteita: Venäläisten FPV tai pommittaja droonit saalistavat ja tappavat aivan yhtä säälimättömästi ukrainalaisia sotilaita siinä missä ukrainalaisten lennokit tekevät samaa venäläisille. Mekanisoitujen hyökkäyksien taktiikat ovat pelkistyneet molemmin puolin lähinnä siihen, että miinojen kyllästämän taistelutantereen läpi ajetaan nopeasti ajoneuvojen letkalla toivoen, että kärkiajoneuvo pääsee raivaamaan tien läpi miinoitteista ja jalkaväki pääsee jalkautumaan käytännössä aivan vihollisen asemien vieressä. Nopeudesta ja suoraviivaisuudesta haetaan suojaa lennokkeja, panssarintorjuntaohjuksia ja tykistöä vastaan, mutta hyökkäyksiin ei yleensä saada liitettyä oikea-aikaista tulenkäyttöä (tulta ja liikettä), jolla vastustaja saataisiin lamautettua. Yleensä kummankin osapuolen mekanisoidut hyökkäykset kärsivätkin nopeasti raskaista tappioista. Tappioista joihin Ukrainalla on vähemmän varaa kuin Venäjällä. 7/
Venäjällä on ollut Ukrainaan nähden huomattavia rakenteellisia ja järjestelmällisiä etuja. Toisin sanoen se on kyennyt luomaan kulutussodankäynnin tarpeisiin riittävän tehokkaan liukuhihnan, jolla uusia sopimuksen kirjoittaneita 40-60 vuotiaita ”peräkylän poikia” saadaan työnnettyä nopeasti ja riittävän tasaisesti rintamalle kattamaan rynnäkköjoukkojen kärsimät tappiot samalla kun asevoimien muut osat säästyvät kulutussodankäynnin pahimmilta tuhoilta. Venäjän asevoimien tehtävänjako rynnäkköjoukkojen ja linjajoukkojen välillä on melko selvä. Rynnäkköjoukoilla tiedustellaan, kulutetaan ja luodaan jatkuvaa painetta, kun asevoimien loput osat eli niin sanotut linjajoukot vastaavasti keskittyvät vallattujen alueiden puhdistamiseen, varmistamiseen, pitämiseen ja rynnäkköjoukkojen tukemiseen.
Samanaikaisesti Venäjän asevoimat ovat koko ajan kehittyneet rinta rinnan Ukrainalaisten joukkojen kanssa muun muassa droonisodankäynnissä ja epäsuoran tulen käytössä. Venäläiset eivät enää pääsääntöisesti ammu summittaisia tykistökeskityksiä, vaan tulta johdetaan kaikilla tasoilla tehokkaasti ja tarkasti lennokeilla sekä tiedustelu ja tulenjohto osastoilla.
Kumpikaan osapuoli ei ole monin tavoin kyennyt ratkaisemaan lennokkien tuottamia haasteita: Venäläisten FPV tai pommittaja droonit saalistavat ja tappavat aivan yhtä säälimättömästi ukrainalaisia sotilaita siinä missä ukrainalaisten lennokit tekevät samaa venäläisille. Mekanisoitujen hyökkäyksien taktiikat ovat pelkistyneet molemmin puolin lähinnä siihen, että miinojen kyllästämän taistelutantereen läpi ajetaan nopeasti ajoneuvojen letkalla toivoen, että kärkiajoneuvo pääsee raivaamaan tien läpi miinoitteista ja jalkaväki pääsee jalkautumaan käytännössä aivan vihollisen asemien vieressä. Nopeudesta ja suoraviivaisuudesta haetaan suojaa lennokkeja, panssarintorjuntaohjuksia ja tykistöä vastaan, mutta hyökkäyksiin ei yleensä saada liitettyä oikea-aikaista tulenkäyttöä (tulta ja liikettä), jolla vastustaja saataisiin lamautettua. Yleensä kummankin osapuolen mekanisoidut hyökkäykset kärsivätkin nopeasti raskaista tappioista. Tappioista joihin Ukrainalla on vähemmän varaa kuin Venäjällä. 7/
Venäjä on toki kuluttanut valtavan osan kalustovarastoistaan ja on selvää, että nykyisellä tahdilla Venäjä joutuu ennen pitkään säännöstelemään kaluston kulutusta. Mutta se kykenee kuitenkin jatkuvasti ylläpitämään kahta päällekkäistä uhkaa: rynnäkköjalkaväen pienillä iskuosastoilla pyritään jatkuvasti soluttautumaan Ukrainan tähystyksen ja valvonnan ohi ukrainalaisten ryhmityksiin tai niiden sivustoille. Saman aikaisesti ukrainalaisten joukkojen on jatkuvasti oltava valmiina vastaanottamaan ja torjumaan keskittyjä, pataljoonankin kokoisia mekanisoituja hyökkäyksiä.
Voimia, kykyä tai halua syviin, ratkaiseviin läpimurtoihin ei Venäjällä ole ollut viimeiseen kahteen vuoteen. Keskimääräisen ukrainalaisen jalkaväkipataljoonan huvetessa muutaman joukkueen vahvuiseksi, tulee ennen pitkään vastaan piste, jossa rintama voi yksinkertaisesti murtua kuten nähtiin esimerkiksi viime syksynä Vuhledarin kaatumisen jälkimainingeissa, vaikka Venäjä ei edes varsinaisesti pyrkisi työntymään suoraan syvälle vastustajan syvyyteen. Koska venäjä kuitenkin käytännössä varaa jatkuvasti huomattavan osan asevoimistaan lähinnä tukemaan rynnäkköjoukkojen taistelua, on sillä kuitenkin käyttämättömiä voimia sitä hetkeä varten, kun ukrainalaisia joukkoja kohtaa laajempi romahdus. 8/
Voimia, kykyä tai halua syviin, ratkaiseviin läpimurtoihin ei Venäjällä ole ollut viimeiseen kahteen vuoteen. Keskimääräisen ukrainalaisen jalkaväkipataljoonan huvetessa muutaman joukkueen vahvuiseksi, tulee ennen pitkään vastaan piste, jossa rintama voi yksinkertaisesti murtua kuten nähtiin esimerkiksi viime syksynä Vuhledarin kaatumisen jälkimainingeissa, vaikka Venäjä ei edes varsinaisesti pyrkisi työntymään suoraan syvälle vastustajan syvyyteen. Koska venäjä kuitenkin käytännössä varaa jatkuvasti huomattavan osan asevoimistaan lähinnä tukemaan rynnäkköjoukkojen taistelua, on sillä kuitenkin käyttämättömiä voimia sitä hetkeä varten, kun ukrainalaisia joukkoja kohtaa laajempi romahdus. 8/
Romahdus, joka voi nyt saapua nopeammin USA:n lopetettua aseapunsa. Ukraina on monin tavoin tekemättömässä paikassa. Yhtäällä taistelua ei voida jatkaa näin enää kovin pitkään. On melko varmaa, että Ukrainan jalkaväkeen ei tulla saamaan riittävästi, riittävän laadukkaita täydennyksiä riittävän nopeasti, jotta sillä olisi enää ratkaisevaa vaikutusta tulevan kevään ja kesän taisteluihin. Joko ukrainalaiset vielä heräävät ymmärtämään, että valtion, kansan ja kulttuurin kohtalon hetket ovat käsillä ja koko valtion itsenäisyys sekä tulevaisuus ovat hiuskarvan varassa, tai jossain pisteessä ukrainalaiset yksiköt alkavat taas luhistumaan. Rintamalinja liikkui kuluneen kuukauden aikana vain noin 230 neliö kilometriä, mikä oli vähiten sitten viime heinäkuun. Kun kelit alkavat kesää kohden kuivumaan on käytännössä täysin varmaa, että Venäjä tulee käynnistämään uudelleen hyökkäyksensä ja hakemaan Ukrainan täydellistä romahdusta tai antautumista. 9/9
Jos jaksoit tänne asti lukea niin kiitos vain. Antakaa ystävällisesti palautetta mikäli teksti oli tässä julkaisunmuodossa vaikealukuinen, koska en ole ennen tällä alustalla näin pitkiä kirjoituksia julkaissut. Ja tietenkin kommentoikaa ja kritisoikaa (asiallisesti) jos herää ajatuksia tai vasta-argumentteja. Tälle megathreadille pitänee vielä kirjoittaa jonkin jatko-osa jossa käsittelisin enemmän noita turvatakuita ja neuvotteluja ja sitä onko tässä nyt mitenkään mahdollista saavuttaa edes tulitaukoa.
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
