Heikki Vestman Profile picture
Uudenmaan kansanedustaja (kok). Lakimies. Perheenisä. Järjen käyttö on pääasia.
Nov 2, 2024 9 tweets 1 min read
Tänään on hyvä päivä muistaa:

Suomen perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäivillä kokoontunut eduskunta (PL 2.1 §).

Ketju. 1/x PL 2.1 § ilmaisee yhden valtiojärjestyksemme perustan: kansansuvereniteettiperiaatteen.

Sen on katsottu liittyvän käsitykseen, että oikeusjärjestyksen voimassaolo ja kaikki julkinen vallankäyttö johdetaan viime kädessä kansalaistahdosta.

Tätä tahtoa edustaa eduskunta. 2/x
May 12, 2024 4 tweets 1 min read
Euroviisujen henkinen voittaja on Israel: Vasemmistopropagandasta huolimatta Israel sai äänivyöryn yleisöäänissä. Suomessa eniten ääniä.

Eikä ihme: upea kappale ja esitys.

Kulttuuriväen raadit jättivät silti Israelin pisteissään hännille. Näin viisut politisoitiin rumasti. 1/4 Juuri massiivinen ero yleisön ja ”asiantuntijaraatien” pisteiden välillä osoittaa, että raatien (vasemmistolainen) kulttuurieliitti teki puhdasta politiikkaa.

Suomen raati jätti Israelin kokonaan pisteittä. Tässä kokonaistilanteessa raadin tulisi kertoa motiivi ratkaisulleen.2/4
Apr 23, 2024 15 tweets 2 min read
Oikeusvaltion tilasta kohkanneista moni näyttää ymmärtävän heikosti demokraattista oikeusvaltiota. Absurdeinta on, että pidättyväinen suhtautuminen perustuslain muuttamiseen - joka on muuten PeVinkin vakiintunut lähtökohta - on käännetty ”oikeusvaltion rapauttamiseksi”. 1/x Oikeusvaltiota puolustaa se, joka puolustaa perustuslakia ja sen keskeisiä rakenteita. Mahdollinen PLn muuttaminen on aina merkittävä, ennen muuta poliittinen kysymys. Se kuuluu viime kädessä perustuslainsäätäjälle ja vaatii tuekseen laajan parlamentaarisen enemmistön. 2/x
Nov 27, 2023 11 tweets 2 min read
Väite, ettei koko itärajaa voitaisi missään tilanteessa rajalain 16 §llä sulkea, on väärä ja turvallisuudelle haitallinen.

Perustuslakivaliokunta piti nimenomaisesti oikeudellisesti mahdollisena ”rajan täyssulkua” rajapykälällä kriteerien täyttyessä. 1/x
demokraatti.fi/vihrealta-poli… Suomessa lakien perustuslainmukaisuudesta ja suhteesta kv ihmisoikeusvelvoitteisiin päättää perustuslakivaliokunta.

PeV:n kanta sitoo eduskuntaa oikeudellisesti. Myöskään tuomioistuimet ja laillisuusvalvojat eivät tee PeV:n nimenomaisen kannan vastaisia ratkaisuja. 2/x
Dec 18, 2022 5 tweets 1 min read
Esitykseni nopeaksi sähkön hintakatoksi ilman miljardilaskua:

Toimitusvelvollisuuspykälään väliaikainen hintakatto. Määritetään keskimääräisten tuotannon kustannusten mukaan, esim 14–19 snt/kWh.

Toimitusvelvollisen myytävä hintakatolla ihmisille. 1/x
is.fi/politiikka/art… Valtaosan suomalaisen sähköntuotannon kustannukset eivät ole nousseet, vaikka hinnat ovat kohonneet tähtitieteellisiksi.

Sähköyhtiöiden ei ole mikään pakko myydä omaa tuotantoon ensin sähköpörssiin ja ostaa sieltä kalliilla konsernin sähkönmyyntiyhtiöön.

Myyköön suoraan.2/x
Dec 17, 2022 4 tweets 1 min read
Arvostan ekonomisteja. Sähkölämmittäjän todellisuutta teoriarouvat ja -herrat näyttävät silti ymmärtävän puutteellisesti. Sähkön hinta on hyvä konsultti vain tiettyyn rajaan. Jos hintakatto olisi 15-20 snt/kWh, hinta olisi yhä kolminkertainen aiempaan. Sähköä säästettäisiin. 1/x Valtaosa suomalaista on säästänyt sähköä koko syksyn. Enempää ei voida.

”Kaikki mahdollinen on tehty, eikä ole enää mitään, mistä säästää. Siitä huolimatta joulukuun sähkölasku tulee olemaan nelin- tai viisinkertainen verrattuna viime talven laskuihin 2/x
hs.fi/kotimaa/art-20…
Dec 16, 2022 8 tweets 1 min read
Sähkön hintakaton ei tarvitse maksaa veronmaksajille miljardeja. Varsinainen hintakatto ei ole valtion kompensaatio vaan hintasääntely: sähkön tuottaja velvoitetaan myymään sähkö kattohinnalla myyjille, jotka myyvät kuluttajille ja yrityksille. Mallia Viron yleispalvelusähkö. 1/x Miten yleispalvelusähkö toimii?

Virossa viranomainen määrittää sähkön kattohinnan tuottajan tuotantokustannusten perusteella plus kohtuullinen tuotto. Hinta pysyy kohtuullisena eikä tuottaja joudu myymään tappiolla. Viron hinta pohjaa öljyliuskesähköön ollen n 19 snt/kWh. 2/x