Ilkka Kärrylä Profile picture
Political economic historian. Postdoc, @helsinkiuni. Political and economic thought, macro, labor market, democracy. Current project: https://t.co/Fej364RFNY
Jun 19, 2023 5 tweets 1 min read
Hallitusohjelman työelämäuudistuksia väitetään pohjoismaisen linjan mukaisiksi. Kun katsotaan kokonaisuuksia, huomataan kuitenkin, että palkansaajan asema tulisi Suomessa uudistusten jälkeen olemaan monessa suhteessa Pohjoismaiden heikoin. 1/ Moni yksittäinen uudistus on toki suunnilleen olemassa jossain toisessakin Pohjoismaassa, mutta mikään niistä ei kaikissa. Suomessa tulisi olemaan Pohjolan heikoin palkansaajien osallistuminen yritysten päätöksentekoon, heikoin ansioturva ja toiseksi heikoin irtisanomissuoja. 2/
Nov 30, 2022 7 tweets 2 min read
Eilinen twiittini oli yllättävän suosittu. Joillekin oli vaikea uskoa, että julkisten menojen kasvu johtuisi lähinnä eläkkeistä, joten tehdään vielä erillinen tarkastelu valtionhallinnosta ja paikallishallinnosta, jotka eivät maksa paljoa eläkkeitä. Tässä valtio, jonka kokonaismenojen BKT-suhde on *laskenut* 1,3%-yksikköä vuodesta 1990. Kasvua kuitenkin jonkin verran kategoriassa yleinen julkishallinto.
Nov 29, 2022 6 tweets 1 min read
Julkisen sektorin paisumisesta puhutaan paljon, mutta silti ollaan yllättävän tietämättömiä, mistä kohdista se on paisunut. Tein Tilastokeskuksen aineiston pohjalta graafin päämenoluokkien kehityksestä vuodesta 1990 alkaen (valitettavasti pidempää aikasarjaa ei saanut). Tästäkin näkee silti suunnilleen lamaa edeltäneen tilanteen ja sen jälkeisen kehityksen. Menojen BKT-osuus on kasvanut merkittävästi sosiaaliturvassa ja hieman terveydenhuollossa sekä yleisessä julkishallinnossa. Muualla osuus on pysynyt ennallaan tai laskenut.
Dec 2, 2020 11 tweets 2 min read
Nettoveronmaksaja on mielenkiintoinen käsite, joka tulee usein vastaan populaarissa talouskeskustelussa mutta harvemmin tutkimuksessa. Vaikka sen käyttäjät eivät näin tarkoittaisi, käsite rakentaa yhteiskunnallista hierarkiaa tuottavien yksilöiden ja "rasitteiden" välille. 1/ Tiedetään, että Suomessa pitää olla suuren osan elämästään suurituloinen päästäkseen nettoveronmaksajaksi. Kallista sairaalahoitoa vaativia vaivoja tai pienituloisuusjaksoja ei parane hankkia ainakaan kovin paljoa. Nettoveronmaksajuus on siis paljolti tuurista kiinni. 2/
Sep 3, 2020 11 tweets 2 min read
Elämme globaalin pandemian aiheuttamassa taantumassa ja keskustelu työllisyydestä, kilpailukyvystä ja kasvusta käy sakeana. Yritetäänpä hieman selventää keinoja näiden parantamiseksi ja talouden syy-seuraussuhteita sekä tulevaisuutta ylipäänsä. Ketju 1/ KASVU on hiipunut, koska pandemia on tukahduttanut kysyntää globaalisti, joillakin aloilla kuten matkailussa jopa lähelle nollaa. Päästäksemme entiseen kasvuun, pitäisi saada pandemia kuriin tai korvata menetettyä taloudellista toimeliaisuutta jopa täysin uusilla toimialoilla 2/
Feb 26, 2020 9 tweets 2 min read
FT’s review of Piketty’s Capital and Ideology shows that the market liberal worldview is based on a number of, if not outright false, at least highly questionable interpretations of contemporary history. I now comment some. 1/7. If the main driver of 20th century societal change was technological development and not ideology, why in the capitalist Nordic countries a majority of the people has supported the welfare state, while in the capitalist USA a majority has usually rejected it as socialism?