How to get URL link on X (Twitter) App
https://twitter.com/akknasoP/status/1342512114355892226Tyttäreni 8v. käy teit äidin astumaa, kun hän kiinnitti huomioni Monopolipelin erikoiseen historiaan. Avautui tarina, joka ei ainakaan minulle ollut aiemmin tuttu.
Siksi, uudestaan ja uudestaan Tuomaanpäivän ja loppiaisen välillä maailma on erilainen. Aika seisoo, portit ovat auki ja outous virtaa toisesta maailmasta tähän.
Pyydän kuvittelemaan Barbadoksen 1800-luvun alkupuolella. Ette ehkä voi. Moni sinne tullut ulkopuolinen sanoi, että jos maanpäällä on helvetti sen täytyy olla Barbadoksella.
Ja kun ajatte pitkin tietä, joka kulkee läpi Boulia Shiren. ja miksette ajaisi, leviää ympärillenne maa, johon katoatte kuin muurahainen.
Heidän joukossaan istui Angelique Cottin, 14-vuotias tyttö, jota kuvattiin seuraavalla tavalla: ”Hän oli lyhyt, mutta vankkarakenteinen, vahva tyttö. Hän oli kuitenkin fyysisesti ja henkisesti erittäin apaattinen”.
Hollantilainen kuljetusalus Ourang Medan oli Malaccan salmessa, joka sijaitsee Sumatran ja Indonesian välissä. – Ja alus oli pulassa, vaikka emme tänäkään päivänä tiedä millaisessa.
Kuusikymmentäluvulla Tunnelbanalla otettiin käyttöön vaunu, joka ei varsinaisesti kuulunut millekään reitille, vaan jolla saatettiin koejaa reittejä. ja jota voitiin käyttää varavaununa, kun joku vaunu meni rikki.