Mitä pitäisi tehdä?

𝕏:ssä on viime aikoina keskusteltu mm. akselerationismista ja pienpuolueiden äänestämisestä systeemin muuttamiseksi.

Akselerationismin sinänsä kiehtova ajatus on siinä, että äänestämällä perinteisiä systeemipuolueita: Kokoomusta, Keskustaa tai SDP:tä saa käytännössä vain saattohoidon jatkoa kuihtuvan sosiaalidemokratian ”hengityskoneelle” → hidas, kivulias rappeutuminen, jossa zombitalous kitkuttelee eteenpäin, mutta ei koskaan nouse uuteen nousuun.

Sen sijaan äänestämällä Vasemmistoliittoa tai Vihreitä ”vedettäisiin tekohengityskoneen letkut irti” → talous ja hyvinvoinvaltion rahoituspohja romahtaisi nopeasti, jolla pakotetaan ulkopuolinen kriisinhallinta (”Troikka” eli IMF/EU-tyyppiset pakkouudistukset), minkä jälkeen voitaisiin aloittaa nopeammin puhtaalta pöydältä aidosti kasvua edistävällä linjalla.

Kuten täällä 𝕏:ssäkin ansiokkaasti osoitettiin, niin tämä romahdus ei käytännössä olisi nopea, vaan kestäisi vuosikausia. Tässä ajassa vasemmisto olisi jo ehtinyt betonoida vallan: exit-verot, marssi viimeistenkin instituutioiden (perustuslaki, tuomioistuimet, media, koulutus, poliisi) läpi, sananvapauden rajoitukset jne.

Seurauksena aivovuoto, pääomapako sekä peruuttamaton demografinen muutos, jolloin oikeisto-opposition rakentaminen vaikeutuu merkittävästi. Eikä IMF-troikkakaan ole luonut mitään paratiiseja, joten akselerationismi ei tule kysymykseen.

Toisena vaihtoehtona esitettiin "systeemin sisällä taistelemista" eli esim. pienpuolueiden äänestämistä. Tämäkään vaihtoehto ei ikävä kyllä toimi kovin hyvin, koska heti kun jokin varteenotettava vastavalta on nousemassa, ellei sitä ole jo kielletty, niin se kaapataan sisäisesti joko istuttamalla sinne sabotöörejä tai kompromentoituja status quon edustajia, jotka paljastuvat vasta saadessaan valtaa puhumattakaan kaatumista vallanhimoisten opportunistien sisäisiin riitoihin (Case Graniittipuolue).

Mutta on olemassa eräs vaihtoehto, joka ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa saanut juurikaan huomiota: äänestämättä jättäminen.

Oikeastaan Alex on ainut, joka on liputtanut näkyvästi tämän mekanismin puolesta ja seuraavaksi yritän selittää miksi ja miten se toimii sekä miksi se on oikea ratkaisu ongelmiimme.

Ensimmäinen argumentti äänestämättä jättämistä vastaan on yleensä se, että poliitikot eivät juurikaan välitä äänestysprosentista – tai jos välittävät niin se on vain osa näytelmää. Että he penetroituvat kabineteissa ja pyörittävät tätä sirkusta ja kuppauskoneistoa sinekuurivirkojensa ja hyvä veli/ hyvä sisko -verkostojensa varjossa riippumatta siitä mitä mieltä rahvas on. Tämä on tällä hetkellä totta, koska järjestelmän luonto ei ole noussut yleiseen tietoisuuteen (engl. Common Knowledge).

Mitä on yleinen tieto/tietoisuus eli Common Knowledge? Se on tietoa, jonka kaikki tietävät, että kaikki tietävät. Juuri tämän vuoksi perinnemedia on kaapattu ja kahlittu portinvartijoilla, koska demokratian ohjailu ja suostumuksen masinointi tapahtuu siellä yleisen tietoisuuden manipuloinnilla.

Poliitikot tarvitsevat yleisön. Ei siksi että he muka oikeasti välittäisivät siitä mitä heistä tai heidän ajamistaan asioista ollaan mieltä, vaan siksi, että ilman sitä he eivät saa luotua oikeutusta ja perusteita vallalleen. Ilman mandaattia ja illuusiota ”kansan tahdosta” koko show alkaa tutista. Äänestämättä jättäminen riisuu heiltä legitimiteetin kokonaan ja heidän on jopa vastentahtoisesti muutettava ajamiaan asioita saadakseen epätoivoisesti taas yhteyden yleisöön, jotta saisivat kammettua itsensä takaisin valtaistuimelle.

Kuten aikaisemminkin täällä totesin. He ovat kuin lahjakas Herra Ripley. Psykopaatteja. Sosiopaatteja. Kameleontteja. Ei heillä ole mitään omia ajatuksia, vaan he ratsastavat keskimääräisen zeitgeistin aallonharjalla, joka on usein median sosiaalisen manipuloinnin ja ohjailun seurausta. Mutta kun tämä välipalikka otetaan pois ja käännetään itseään vastaan, niin silloin alkaa muutos.

https://x.com/TeemuSintonen/status/2042966494024221090

Otetaan esimerkiksi seniili Biden. Ennen tätä kuuluisaa 2024 "debattia" lähes kaikki eliitti, media ja osa kansastakin tiesi yksityisesti, että Bidenin kognitiivinen kyky oli merkittävästi heikentynyt (raportit, videot, sisäpiirin huhut). Mutta se että mies oli täysi kasvis ei ollut vielä valunut yleiseen tietoisuuteen – jokainen ajatteli omalla tahollaan, että “toiset eivät ehkä tiedä” tai “jos sanon tämän ääneen, minut leimataan äärioikeistoksi”.

Media ja puolue suojelivat narratiivia: “Biden on edelleen terävä”. Kuitenkin heti tämän debatin jälkeen pvm 27.6.2024 miljoonille katsojille kävi ilmi suorassa live-lähetyksessä Bidenin hapuilu, lauseiden keskeytymiset ja sekavuus. Se teki asiasta yleistä tietoa: “Kaikki tiesivät, että kaikki tiesivät, että Biden ei enää kykene presidentin tehtävään.”

Seurauksena oli puolueen sisäinen paniikki, sponsorit vetäytyivät, Biden joutui vetäytymään vaaleista. Ei riittänyt, että “joku tiesi” – tarvittiin julkinen hetki, jossa illuusio murskaantui kaikkien silmien edessä (kuten Keisarin uudet vaatteet -sadussa).

"Ei toimi Suomessa!"

Fair enough. Otetaan kotimaan esimerkki.

Mika Aaltolan nousu, uho ja tuho. Aaltola nousi hieman yllättäen puskista median kultapojaksi “Ukraina-asiantuntijana” ja sota-analyytikkona. TV-haastattelut, some ja presidenttikampanja tekivät hänestä näkyvän hahmon. Moni kuitenkin ajatteli yksityisesti omassa päässään, että "kylläpäs vaikuttaa taas hieman groomatulta vaihtoehdolta" ja hänen tyylinsä oli vahvaa uhoa (ylioptimistisia ennustuksia Venäjän täydellisestä romahduksesta, sodan nopeasta lopusta jne.), mutta media ja yleisö antoivat sille tilaa.

Kun videot itseriittoisista kommenteista ja kriittiset näkökulmat alkoivat leviämään kulovalkean lailla netissä, niin perinnemediakin joutui tekemään täyskäännöksen. Yhtäkkiä hänen ennustuksensa ja mediaviestinsä nähtiin liiallisena uhoamisena ja ylimielisyytenä. Siitä tuli yleistä tietoa: “Kaikki tiesivät, että kaikki tiesivät, että Aaltola oli mediassa rakennettu hahmo, jonka ennustukset eivät pitäneet.”

Tämän seurauksena Aaltola pudotettiin “jokapäiväisen kommentaattorin” paikalta, pressakampanja hiipui, ja hän päätyi häntä koipien välissä lopulta Kokoomuksen listalta MEP:ksi – aikamoinen downgreidaus.

Poliitikot ovat kuin teinityttöjä, jotka janoavat huomiota kaikin tavoin mutta eivät halua, että heitä tuijotetaan suoraan.
He vaativat alitajuisesti sivusilmällä katsekontaktin ja sen, että heidät huomataan, ja jos olet rennosti ihmisvilinässä ja annat katseen eksyä, niin he saavat haluamansa ja voivat näytellä ärsyyntynyttä, mutta jos et välitä heistä alkuunkaan ja kohtelet heitä kuin ilmaa, niin he eivät yksinkertaisesti edes tiedä miten päin olla ja heidän on pakko kävellä sinua päin tai jotenkin pakottaa reaktio ulos sinusta.

Juuri tähän perustuu äänestämättä jättäminen ja common knowledge.

"Helpoin tapa kukistaa gambiitti on kieltäytyä siitä".

Kun äänestysprosentti tippuu systemaattisesti ja tieto muuttuu yleiseksi – ”kaikki tietävät, että kaikki tietävät, että systeemi on mätä ja äänestämällä ei voi vaikuttaa” – he eivät voi enää esittää keisaria uusissa vaatteissa. He joutuvat reagoimaan, vaikka eivät haluaisi. Muuten oma etu- ja valtakoneisto on vaakalaudalla.

Tämä on hiljainen ja rauhanomainen vastavallankumous. Ei odoteta feeniksiä raunioista, vaan lakataan yksinkertaisesti osallistumasta sirkukseen. Samalla rakennetaan rinnakkaisrakenteita – yksityiskouluja, kotiopetusta, kansalaisjournalismia 𝕏:ssä ja YouTubessa – joissa kasvaa sukupolvi, joka ei enää palvo systeemiuskovaisena valtiokoneiston ylipapistoa eikä suostu olemaan osa tätä korruptoitunutta koneistoa.

Keisarilla ei ole vaatteita.