Suomen epidemia 17.12.2021: tartuntojen kasvu kiihtyy uskomatonta vauhtia. Tartuntatautirekisterin lukujen perusteella laskettu koko maan 7 päivän ilmaantuvuus nousi tänään 11.7 prosenttia = 28x kuukaudessa. Omicron-ennuste nousee.
1/x
Tänään THL ilmoitti 2079 tartuntaa, poisti 0, ja raportoinnin viive kasvoi 34 tartunnalla. Muuttumattomalla viiveellä laskettu uusien tartuntojen määrä on 2079+0+34 = 2113 (punainen viiva).
2/x
Positiivisten osuus on 6.12. jälkeen noussut keskimäärin 3.4 prosenttia päivässä = 2.7x kuukaudessa.
3/x
Positiivisten osuus on kilpajuoksua tartuntojen kasvun ja testauksen kasvun välillä. Massiivisen Omicron-kasvun myötä tarvitaan todennäköisesti uusia toimia, mikäli halutaan saada pidettyä positiivisten osuus hallinnassa.
4/x
Suomi pysyy tukevasti EU:n toiseksi viimeisellä sijalla 3. rokotuksissa. Määrät ovat hieman nousseet, mutta muut maat menevät karkuun yhä nopeammin. Veikkaan että Suomessa alle 60-vuotiaiden kuolemien määrä nousee 3. rokotusten puuttumisen myötä kohti Euroopan kärkeä.
5/x
Rokotusten määrä on noussut, mutta tahti on edelleen pateettinen: tällä vauhdilla (31755 rokotusta päivässä) kaikki suomen yli 12-vuotiaat on rokotettu (4.84m-0.64m)/0.0318m = 132 päivässä = ensi vappuna. Omicron on jyrännyt Suomen jo moneen kertaan ennen sitä.
6/x
Tässä on käymässä juuri niin kuin THL on sanonutkin. Tarkoitus on, että vain osa väestöstä saa 3. rokotuksen. Niille, jotka eivät ehdi saada 3. rokotetta, on tarjolla "luonnon uudelleen kohtaamista" eli sairastettua laumasuojaa.
7/x
Suomen Omicron-ennuste on muuttumaton. HUS:n alueella Omicronin osuus nousi tänään 50 prosenttiin eli juuri ennusteen mukaisesti. Jyrkkä kasvu on alkanut myös muualla Suomessa. Arvioin koko maan tulevan 2 päivää HUS:n jäljessä.
8/x
Tässä on yhteenveto Tanskan tilanteesta. Noin 1.7-2.1 prosenttia joutuu sairaalaan (= hospitalisation) noin 5-6 päivän kuluttua siitä, kun tartunta todettiin testaamalla.
9/x
Päijät-Hämeessä sairaanhoidossa olevien määrä on lähtenyt nopeaan nousuun. Viimeisen kahden päivän kasvuvauhti on 9.5 prosenttia päivässä = 15x kuukaudessa. Teho-osastolla on tähänastisen epidemian maksimimäärä potilaita (4), ja Omicron-epidemia ei ole kunnolla edes alkanut.
10/x
Kuolemien määrä Päijät-Hämeessä on kiihtynyt jokaisen aallon aikana, rokotuksista huolimatta. Vaikka meille viestitään että epidemia on lievempi, niin sitä ei näistä luvuista kyllä huomaa.
11/x
Tanskassa arviolta 1.7-2.1 prosenttia tartunnan saaneista joutuu sairaalahoitoon. Arvioin määrän olevan Suomessa noin 2.1-kertainen (3.6-4.5 prosenttia sairastuneista). Syitä on kolme.
12/x
Ensimmäinen syy on se, että Suomessa sairaanhoidossa olevien määrä on noussut noin 2.1-kertaiseksi Tanskaan verrattuna, sen jälkeen, kun Suomen koronastrategiaa muutettiin 6. syyskuuta. Arvioin, että tämä ero Tanskaan säilyy myös Omicron-epidemian aikana.
13/x
#koronafi
Toinen syy on se, että Tanska on huomattavasti paremmin valmistautunut ottamaan vastaan uuden epidemian. Tanskassa testien määrä 6-kertaistettiin sen jälkeen, kun 2. rokotusten vanhentumisesta johtuva aalto alkoi lokakuussa, ja piilotartuntojen määrä on selvästi pienempi.
14/x
Kolmas syy on se, että Tanska on 3. rokotuksissa Euroopan kärkipäässä, mutta Suomi on viimeisenä. Suomen takana on ainoastaan Bulgaria, jossa on tällä hetkellä eniten koronaan kuolleita maailmassa (suhteessa väestöön).
15/x
Suomi oli pitkään Bulgarian tiellä. Tässä THL valaisee suunnitelmaa, joka toteutuessaan olisi johtanut siihen, että Suomessa ja Bulgariassa olisi nyt suunnilleen sama 3. annoksen rokotuskattavuus.
16/x
Sanon tämä toisen kohdan vielä uudestaan. Tanskassa tehdään lähes 10 kertaa niin paljon testejä suhteessa väestöön kuin Suomessa. Omicronia seuraavat variantit leviävät todennäköisesti vielä nopeammin, eli testaukselle on tarvetta myös jatkossa.
17/x
Tartuntojen ennuste on noussut kahdessa viikossa noin kaksinkertaiseksi. Ennusteen mukaan nyt 7-35 prosenttia väestöstä saa tartunnan. Ennuste tulee nousemaan sitä mukaa kun Omicron nostaa kasvuvauhtia.
18/x
#koronafi
Omicron on tähän mennessä pääasiassa korvannut Delta-tartuntoja, ja tartuntojen kokonaismäärän kasvuvahti ei ole todella merkittävästi kasvanut - vielä. Jos mitään ei tehdä, niin todetut Omicron-tartunnat kasvavat noin 35 prosenttia päivässä = 8x viikossa (punainen viiva).
19/x
Omicronin kasvu on Suomessa noudattanut hämmästyttävän hyvin UK Health Security Agency:n ennustetta (35% päivässä). Suomi tulee noin 1.5 päivän viiveellä ennusteeseen nähden. Nykyisellä vauhdilla 100 prosentin positiivisten osuus saavutetaan 28.12.
20/x
Saatujen Omicron-tartuntojen kasvu (keltainen viiva) on ylittänyt koko epidemian todettujen tartuntojen määrän viime torstaina (16.12.). Kun tartuntojen määrä 8-kertaistuu viikossa, yhtään ylimääräistä päivää ei kannata tuhlata miettimiseen. Seuraavat päivät ovat kriittisiä.
21/x
Tanska, missä Omicron on edennyt hieman hitaammin kuin Suomessa, ja missä 3. rokotuksia on annettu 2 kertaa enemmän kuin Suomessa, tuo uudet rajoitukset voimaan tänään 19.12.2021.
22/x
web.archive.org/web/2021121907…
reuters.com/world/europe/d…
Jos päätösten kanssa odotellaan ja tartuntojen nykyinen kasvu jatkuu, käy näin. Näistä noin 4 prosenttia on sairaalassa 10 päivää myöhemmin. Eli uuden vuoden aattona tartunnan saaneista noin 9400 henkeä on sairaalassa 10.1.2022, eli 30x nykyinen määrä (319).
23/x
Miksi Suomessa arviolta 4 prosenttia Omicron-tartunnan saaneista tulee oleman sairaanhoidossa? Kaksi syytä:
- Tanskassa on sairaanhoidossa noin 2 prosenttia tartunnan saaneista
24/x
Toinen syy on se, että Suomen tilanne on jo valmiiksi selvästi huonompi kuin Tanskassa. Esimerkki: koronan vuoksi Suomessa on sairaalassa kaksi kertaa enemmän väkeä jo nyt. Miten se tilanne yhtäkkiä paranisi ?
25/x
Sairaanhoidossa olevien määrän putoaminen nykyiseltä 22 prosentin tasolta 4 prosentin tasolle vastaa ln(22/4)/ln(1.35)= 5.68 = kuuden päivän tartuntojen kasvua. Sen jälkeen sairaanhoito kasvaa samaa vauhtia kuin tartunnat (8x viikossa). Minusta tämä ei kuulosta lievältä.
26/x
Tämä YLE:n uutinen lievästä taudista tulee jäämään historiaan.
27/x
YLE on kyllä sikäli oikeassa, että lukujen valossa tauti on henkilökohtaisella tasolla keskimäärin lievä. Vaikutus yhteiskuntaan tulee tartuntojen massiivisen määrän kautta. Koko yhteiskunnan tasolla tauti ei siis ole lievä.
28/x
Share this Scrolly Tale with your friends.
A Scrolly Tale is a new way to read Twitter threads with a more visually immersive experience.
Discover more beautiful Scrolly Tales like this.