Suomen epidemia 7.1.2022: 1) 30.12. noin 10200 tartuntaa, kun testauksen viive otetaan huomioon; 2) tartuntojen kasvu on noussut noin 13.5 prosenttiin päivässä = 45x kuukaudessa; 3) viivellä korjattu positiivisten osuus noin 42% ja nousussa.
1/x
Muutin kuvaa siten, että nyt palkit kuvaavat viiveellä korjattuja tartuntoja. Tartunnat ovat nyt melko hyvin tiedossa 30.12. asti. Tartuntojen kasvu on kiihtynyt edelleen ja nousi 30.12. noin 13.5 prosenttiin päivässä = 45x kuukaudessa.
2/x
THL:n raportoimat tartunnat on piirretty mustalla viivalla. Niitä ja sairaanhoitopiirien raportoimia tartuntoja on siis siirretty viiveen verran vasemmalle.
3/x
THL ilmoitti tänään 9921 tartuntaa (punainen). Jollei testauksen viivettä oteta huomioon, niin tästä saa liian positiivisen kuvan tilanteen kehittymisestä.
4/x
THL raportoi tänään vain 7600 testiä. THL on raportoinut testit käytännössä 4.1. asti.
5/x
Testauksen määrä on noussut lähes elokuun lopun tasolle. Sairaanhoitopiirien ja THL:n välillä on noin puolentoista viikon viive testien määrän raportoinnissa.
6/x
Kun positiivisten osuus lasketaan siten, että tartuntoja aikaistetaan testauksen viiveen verran, kuva positiivisten osuuden kehityksestä muuttuu. Positiivisten osuus on noin 40 prosentin tasolla ja nousussa.
7/x
HUS:n osuus tämän päivän 9921 tartunnasta on noin 68 prosenttia. Osuus koko maan tartunnoista ehti jo laskea välillä, mutta on ruvennut nousemaan uudelleen.
8/x
#koronafi
Rokotusten määrät ovat vihdoin ruvenneet nousemaan.
9/x
En tiedä voiko tätä kutsua merkkipaaluksi, mutta Suomi on ohittanut Ruotsin. Ruotsalaisilla on kuitenkin kolme päivää kuroa etumatka kiinni.
10/x
3. rokotusten painopiste on siirtynyt 60-74 -vuotiaisiin. Myös tätä nuorempien ikäryhmien saamien rokotusten määrät nousevat nopeasti.
11/x
3. rokotuskierros alkoi 19.9.2021. Siitä on jo niin paljon aikaa (lähes 4 kuukautta), ja rokotukset ovat edenneet niin hitaasti, että jo annettuja yli 60-vuotiaiden rokotuksia on ruvennut vanhenemaan (eli ne ovat yli 90 päivää vanhoja).
12/x
Totta se on. Suomessa on jo 26000 ihmistä, joiden saamat 3. rokotteet ovat vanhentuneet, jos lasketaan THL:n käyttämällä 3 tai 5 kuukauden annosvälillä. Määrä kasvaa noin 1300 hengellä päivässä.
13/x
12.12.2021 Omicron-aalto korvasi koulujen syyslomien jälkeen alkaneen Delta-aallon, joka alkoi siitä, kun oppilaat palasivat syyslomien jälkeen kouluihin ilman maskeja, ja kolminkertaisti päivittäisten tartuntojen määrän.
14/x
Ikäryhmäkohtaisessa datassa käänne tapahtui 5 päivää aikaisemmin (6.12.2021). Ylivoimaisesti korkein ilmaantuvuus oli pääosin rokottamattomilla kouluikäisillä.
15/x
Ennen joulua Omicron-epidemia levisi ennen kaikkea 20-29 -vuotiaiden keskuudessa. Koulujen joululomat vaikuttivat voimakkaasti tartuntoja alentavasti koko maassa: kun koulusta ei enää tullut tartuntoja koteihin, kaikkien ikäryhmien ilmaantuvuus väheni.
16/x
Joululomien aikana koululaisten ilmaantuvuus on noussut suhteessa pienintä vauhtia, ja tartuntojen kasvu on siirtynyt 20-29 -vuotiaisiin. Olisimme paljon pahemmassa tilanteessa ilman koulujen joululomia.
17/x
#koronafi
Ministeri Krista Kiuru eilen 7.1.2021: terveydenhoidon kantokyky on nyt vaarassa, Siksi rajoitukset ovat välttämättömiä.
18/x
Tänä aamuna HUS:n Lasse Lehtonen totesi faktat: viiveiden vuoksi pikatestejä ei saada kouluihin vielä vähään aikaan. Näyttää siltä, että ennen vaaleja tullaan saamaan aikaan vain sellaisia toimia, joilla tartuntojen kasvu vain hieman hidastuu.
19/x
Koulujen testauksen viiveet näyttävät niin pitkiltä, että kuten @lasleh sanoi tänä aamuna - epidemia rupeaa olemaan jo ohi (ja koululaiset saaneet tartunnan) siinä vaiheessa kun testit saadaan jakeluun. Eikä 2 pikatestiä per viikko riitä.
20/x
Tässä on hyvä kuvaus sairaanhoidon vakavasta tilanteesta.
21/x
Rokotuksissa ruvettiin taas jäämään jälkeen. Emme ole edes tasolla, millä koko väestö saataisiin pidettyä tuoreissa rokotuksissa (keltainen viiva, uudet rokotteet 3 ja 5 kuukauden välein) puhumattakaan mistään pikarokotusohjelmasta.
22/x
Tänään 8.1. yhteensä 1229 kansalaisen jo saatu 3. rokote meni vanhaksi. Yhteensä noin 27000 ihmisen saama 3. rokote on nyt vanhentunut.
23/x
Koronan sairastaneet lapset saavat koronan lähes 3 kertaa useammin kuin terveet. Riski on suurin alle 12-vuotiailla. En muista että CDC olisi kertaakaan aikaisemmin varoittanut lasten koronasta.
24/x
thx @akiniemi ja @teroterotero
web.archive.org/web/2022010801…
nytimes.com/2022/01/07/hea…
Tässä itse tutkimus. Jokainen voi itse valita, haluaako lapselleen diabeteksen. Noin 10% Euroopan väestöstä sairastaa diabetesta, ja koronan sairastaneilla lapsilla riski saada tauti on 2.6x.
25/x
cdc.gov/mmwr/volumes/7…
cdc.gov/mmwr/volumes/7…
web.archive.org/web/2022010718…
WHO:n mukaan yli 25-vuotiaista naisista 9.6 prosenttia ja yli 25-vuotiaista miehistä 10.3 prosenttia sairastaa diabetesta.
26/x
web.archive.org/web/2021120323…
euro.who.int/en/health-topi…
Sitten jos olet sairastanut koronan, saanut diabeteksen ja sitten sairastut uudelleen koronaan, niin riski sairastua vakavasti, saada Long Covid ja kuolla on selvästi koholla.
27/x
web.archive.org/web/2022010914…
thelancet.com/journals/lanep…
Eli
- jos tällä hetkellä 10 % väestöstä saa diabeteksen
- koronan sairastaneilla riski saada diabetes on 2.6x
- jos altistus koronalle jatkuu (päiväkoti, koulu, opinnot)
niin jos laskin oikein niin jopa 1/4 heistä saa diabeteksen. Uusi kansantauti.
28/x
Nyt sitten THL:n rooliin. THL, kuten eräät muutkin valtion organisaatiot, saa merkittävän osan rahoituksestaan yksityiseltä puolelta. Sehän on ihan hyvä tavoite, noin periaatteessa.
29/x
web.archive.org/web/2022010914…
thl.fi/fi/thl/talous
Viime vuosina THL:n budjetti on ollut musertavien leikkausten kohteena. Rahan tulo on vähentynyt 25 prosenttia. Se on tarkoittanut leikkauksia, irtisanomisia ja huonoa henkeä työpaikalla.
30/x
web.archive.org/web/2022010914…
julkari.fi/bitstream/hand…
Valtion vähenevän rahoituksen tilalle on tullut yksityinen rahoitus. THL:sta on nopeasti tullut täysin riippuvainen esimerkiksi lääkeyhtiöiden maksamista projekteista: THL:n oma toiminta on vuodesta 2019 alkaen ollut selvästi tappiollista.
31/x
THL:n täydellinen riippuvuus ulkopuolisesta rahoituksesta saattaa selittää puheet luonnon viruksesta. Jotta lääkeyhtiöiden testit onnistuisivat, maassa pitää olla riittävästi tartunnan saaneita, sairaalaan joutuneita ja kuolleita. Pätee myös lapsiin.
32/x
Jos Suomi haluaa tarjota lääkefirmoille hyvän testausympäristön, niin meidän pitää olla vähän niin kuin Etelä-Afrikka. Eli
- taudin pitää antaa levitä
- ei saa olla liikaa rokotettuja
- pitää olla kuolleita
- pitää luottaa luonnon antamaan suojaan
33/x
Tässä esimerkki epäonnistuneesta lääketutkimuksesta. Johtopäätökset:
- pitää olla riittävän suuri otos
- noin 50% rokotettuja
- tutkimusryhmässä pitää olla vakavasti sairastuneita ja kuolleita, jotta rokotteiden teho vakavaa sairautta ja kuolemaa vastaan saadaan laskettua
34/x
Yllä oleva riippuvuus ulkopuolisesta rahoituksesta saattaa selittää, miksi THL on ollut poikkeuksellisen haluton kiirehtimään 3. rokotuskierrosta ja lasten rokotuksia.
35/x
Tässä kuvattu tilanne, missä osa rokotetaan ja osa jätetään rokottamatta ("luonnonsuoja"), tarjoaa ideaalisen ympäristön, missä rokotteita ja lääkkeitä voidaan testata jatkossakin. THL:n taloudellinen tulos on siis todennäköisesti turvattu.
36/x
Eli minäkin haluaisin vastauksen tähän kysymykseen. Hidasteleeko THL rokotusten kanssa, ja onko THL koulujen etäopetusta vastaan sen vuoksi, että ne uhkaavat lääketutkimuksia ja siten THL:n kannattavuutta ?
37/x
thx @riikka_kevo !
THL:n toiminnan eettisyys on ennenkin ollut @oikeuskansleri tutkimusten kohteena. Tällä kertaa pelissä ovat ehkä vähän suuremmat asiat.
38/x
#koronafi
web.archive.org/web/2022010920…
yle.fi/uutiset/3-1030…
Viimeksi Ilta-Sanomien artikkeli THL:n toiminnasta oli se syy, joka sai oikeuskanslerinviraston ryhtymään toimiin.
39/x
web.archive.org/web/2021121822…
is.fi/kotimaa/art-20…
Tässä (Nro 24) piti tietysti sanoa diabeteksen eikä koronan.
Koronan sairastaneet lapset saavat **diabeteksen** lähes 3x useammin kuin terveet. Riski on suurin alle 12v. En muista että CDC olisi kertaakaan aikaisemmin varoittanut lasten koronasta.
40/x
Koska yli 100 prosenttia THL:n tuloksesta tulee lääkefirmoilta, niin näyttää siltä ettei THL:n päätehtävä enää ole kansalaisten suojelu, vaan platformin tarjoaminen lääkefirmoille. Vielä pitää tarkistaa, määräytyvätkö johdon tulospalkkiot voiton mukaan.
41/x
Lisäksi päättelen, että rokotefirman perustamiseen liittyvät vaikeudet saattavat liittyä siihen, että sen myötä THL:lle jäisi vain se kannattamaton toiminta, ja THL:n irtisanomiskierre alkaisi siis uudestaan.
42/x
Pohjois-Pohjanmaalla Omicron-aalto on lähtenyt kasvamaan 24.12. lähtien. Ilmaantuvuus on kasvanut 25.12. lähtien yli 15-vuotiaiden ikäryhmissä. Joululomalla olevien alle 15-vuotiaiden ilmaantuvuus vähenee kuitenkin edelleen.
43/x
Tässä on sama kuva Pohjois-Pohjanmaalta, mutta nyt ilman koululaisia (eli 0-19 -vuotiaita). Aikuisten ikäryhmissä tartuntojen kasvu on jo nyt yhtä kovaa kuin ennen joulua pahimmillaan.
44/x
#koronafi
Joululomalla olevien alle 15-vuotiaiden ilmaantuvuus on vähentynyt koko ajan Pohjois-Pohjanmaalla. Joululomat ovat paras epidemiatyökalu mitä meillä on. Alle 15-vuotiaiden Omicron-aalto on todennäköisesti alkanut 3. tammikuuta.
45/x
Ilmankostuttimet kouluihin ja koteihin on ehkä kaikkein kustannustehokkain tapa vähentää viruksen määriä. Viruksen määrä väheni puoleen, kun suhteellinen ilmankosteus nousi 12 prosenttia.
46/x
Vaikka Etelä-Afrikassa Omicron on laskenut yhtä nopeasti kuin oli noussutkin, niin ainakaan Lontoossa epidemia ei ole lähtenyt Etelä-Afrikan tyyliseen nopeaan laskuun. Voi siis olla, että Omicron on täällä vielä pitkäänkin.
47/x
thx @enjoyingthewind
Share this Scrolly Tale with your friends.
A Scrolly Tale is a new way to read Twitter threads with a more visually immersive experience.
Discover more beautiful Scrolly Tales like this.