Kirja merkityksestä, ei sen vähempää. Merkityksestä ihmisen, työntekijän ja yrityksen näkökulmasta.
Koska millään ei ole merkitystä, paitsi jos on. Ja se on päätettävä ihan itse.
#merkitys #arvot #johtaminen
@kirsipiha
”En kuulu niihin jotka lässyttävät, että kuolinvuoteella ihminen katuu, että tuli oltua liikaa töissä. Työllä voi olla ihmisen elämälle iso merkitys, turha vähätellä toisen kokemusta. Miksi meidän on vaikea hyväksyä, jos itsellemme merkitys löytyy jostain muualta?”
@kirsipiha
”Ihminen kokee merkityksellisyyttä suhteessa toisiin. Organisaatioiden seuraava vuosikymmen keskittyy ihmissuhteisiin. Ja hyvä niin.”
@kirsipiha
Juutuin näköjään esipuheeseen 😅 Tästä voi tulla pitkä reissu. Ja hyvä niin.
#kirjat2022
… ja myös pohtimaan sitä, mikä on oma merkitykseni muille ja millaisen jäljen jätän kulkiessani …
Ei ihan pieniä ajatuksia maanantaiaamuun.
#merkitys
Hei ping @Nonnatweeting täältä löytyy myös
⬇️⬇️⬇️⬇️⬇️
Elämän tarkoitus on rakkaus - ei mitään vaaleanpunaista, vaan lähtökohtana suuntautua itsen ulkopuolelle, muodostaa yhteys.
#tarkoitus #yhteys #Nowena
”… jotta työn voi kokea merkitykselliseksi, se vaatii myös omaa asennetta ja panosta. Paraskaan työnantaja ei voi luoda merkitystä puolestasi.”
#työ #merkityksellisyys #asenne
@kirsipiha
Ja olipa eräs ystäväsi pragmaattisen viisas @kirsipiha kun totesi, että
- on hyvä tietää, mitä haluaa tehdä, lopulta kuitenkin on päätettävä haluta sitä, mitä tekee.
Elämän tarkoitus ja merkitys ei kolahda kohtalona taivaalta kenenkään päähän.
#elämä #asenne
”On hieman hurskastelevaa kellahtaa miljoonien päälle kuin Roope Ankka ja saarnata ihmisille sitä, että kannattaa ottaa rennosti, elämän tarkoitus ei ole tehdä rahaa.”
Sun tapa sanoa on vain niin ❤️
@kirsipiha
#elämä #tarkoitus #myytit
Ajatus sisäsyntyisen tarkoituksen löytymisestä ajaa hulluuden partaalle. Kiiruhdamme retriitteihin - toivoen, että jonain päivänä löytyy sisällämme oleva Daavid.
Mitä jos tarkoitus ei olekaan se kivenmurikan sisällä oleva patsas vaan talo joka pitää rakentaa?
@kirsipiha
”Ajatus siitä että elämässä olisi vain yksi tarkoitus, joka on meille luotu, asettaa valtavan taakan harteille: löydänkö sen, täytänkö sen, missä se on?”
#elämä #tarkoitus #armollisuus #konteksti #muutos
@kirsipiha
”Aika ei ole kalenterissa, vaan pään sisällä. Aika ja sen vähyys voivat vaikuttaa monella tavalla ihmisen ajatukseen elämän merkityksestä.”
@kirsipiha
- Ei kannata uskoa kaikkeen siihen, mitä ajattelet, opetti mua viisaasti tänä vuonna myös @Nonnatweeting
#ajatukset #asenne
Isot innovaatiot eivät synny vastauksista vaan kysymyksistä. Uteliaisuus mahdollistaa paremman päätöksenteon ja voi toimia epäonnistumisen pelon vastalääkkeenä. Uteliaisuus, kokeilu ja leikki sytyttävät.
Selvästi työelämän supervoima. Kuinka kaikesta sitten tuli niin vakavaa?
Ikinä ihmetellyt, miksi reissusta ostettu kirjava vaate jäi sitten kotona käyttämättä? Loksahdit loman jälkeen takaisin persoonallisuusvankilaasi, johon ei röyhelöt sovi.
Tutulta kuulosti tästä näkökulmasta Pariisin kielikurssimatkasi, muuten @kirsipiha
Millaisia tarinoita sinä kerrot elämästäsi? Miten reagoit, kun elämäsi juoni tekee äkkikäännöksen, jota et valinnut ja jota et voinut ennustaa?
Huom. Kun tekee, ei jos.
#elämä #tarina #merkitys
@kirsipiha
Älä oleta. Ikinä.
Kysy, puhu. Oletukset kertovat lopulta oikeastaan vain sinusta itsestäsi.
#yhteys #kommunikointi #ihmisyys
Hahaa, pari aamusivua johdatti tänä aamuna tällaisen äärelle. Tätäpä täytyy tutkia lisää, illemmalla 😅
#vitutusmaximus #tunteet
hs.fi/kotimaa/turku/…
Firman olemassaolon tarkoitus?Miksi, miten, kenelle?
Näin korvauspalveluihmisenä ”miksi” ja ”kenelle” ovat selkeinä arjessa läsnä. Miten on silloin ratkaiseva. Koska organisaation ”miten” voi tappaa vahvankin olemassaolon tarkoituksen - @kirsipiha
#purpose #why #asiakaskokemus
”Lisääntyvässä etätyössä hävitetään paljon hiljaista tietoa, mutta myös yhteisiä tarinoita, jotka luovat yhteisön”, tuumaa @kirsipiha
Mitä sä tuumaat?
#etätyö #hybridityö #yhteisö #tarinat #merkitys
Meistä tulee työelämässä helposti kukasta kukkaan hyppiviä optimoijia, joiden mielestä ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka tosiasiassa se on vihreämpää siellä vain siksi, että sitä jaksetaan itse myös hoitaa.
@kirsipiha
#työelämä #vastuullisuus #yhteisö
Klassikko ”There’s no I in team.”
ONPAS! Jokainen yksilö on osa kollektiivia ja tuo siihen uniikin kokonaisuuden ajatuksia, tapoja, arvoja, näkemyksiä, logiikkaa, osaamista, intohimoa, ennakkoluuloja, taakkoja, defenssejä, kommunikaatiota, merkityksiä.
#yhteisö
@kirsipiha
Hankalointi avartaa @annaperho Epämukavuus tuottaa myös uutta @kirsipiha
➡️ Mutta älä nyt jää sinne epämukavuuteen narisemaan, vaan lähde toimimaan. Paremman ja merkityksellisemmän työn puolesta. Melko isoon osaan siitä sulla on yleensä valtaa.
#oppiminen #työelämä #merkitys
Uskalla vähän enemmän!
@kirsipiha
”Työpaikkamme ovat keskeytysten, hälyn ja sälän kultakaivoksia. Osin me olemme siihen itse syypäitä. Olemme erityisen taitavia väistämään, lykkäämään ja hajauttamaan huomiotamme milloin minkäkin syyn takia.”
#multitasking #focus #itsensäjohtaminen
@kirsipiha
Olemme muodostaneet lähes huomaamatta työvirran, joka pyörii jatkuvan keskustelun ympärillä ja jonka käyttövoimana on epämuodollinen ja suunnittelematon viestintä digitaalisilla kommunikaatiovälineillä.
Palkkasitko timanttisen ajattelijan vastailemaan viesteihin päivät pitkät?
”Meillä on kaikki syyt vaatia merkityksellistä työtä. Meillä on myös velvollisuus vaatia itseltämme kurinpalautusta.” @kirsipiha
Kun tämä päivä on se kuuluisa lupausten ja ruotuun laittamisen äiti, isoäiti ja ehkä vaarikin, niin mitä sinä laitat kuntoon?
#NewYearsResolutions
Jos haluaa tehdä maailman mittakaavassa hämmästyttäviä asioita, sitä ei tehdä puhelimen välityksellä johtamisella. Se tehdään yhteisössä. Ihminen on jotain yhdessä muiden kanssa. Muiden katse vaikuttaa käsitykseemme omasta merkityksestämme, halusit tai et.
#yhteisö
@kirsipiha
Sen sijaan että käskytämme ihmisiä sinne tänne, inhimillinen vuorovaikutus on kiinnitettävä osaksi organisaation arvopohjaa. Näin kysymys etä-, läsnä- tai hybridityöstä ei ole kysymys paikasta, jossa töitä tehdään, vaan siitä, mikä on paras tapa vaalia ihmissuhteita.
@kirsipiha
Mitä enemmän arvostaa muita ja näiden osaamista, erityisominaisuuksia ja kummallisuuksia, sitä enemmän käyttäytyy arvostavasti ja sitä enemmän voi saada samaa takaisin. Syntyy arvostuksen kierre: sen voi jokainen katkaista ja käynnistää. Jokainen.
#tiimi #arvostus
@kirsipiha
”Siiloissa saadaan hommat hoidettua, mutta yhdessä tehdään ihmeitä.” @AmyCEdmondson
#tiimi #yhteisö #luottamus
ted.com/talks/amy_edmo…
Tietämisen tila on oppimisen este. Samoin se voi estää psykologisen turvallisuuden syntymisen, jolle ei ole synny tilaa ilman uskallusta tunnustaa, että meillä kaikilla on opittavaa.
Tilannenöyryys on hyvä käsite @kirsipiha
#oppiminen #uteliaisuus #kulttuuri
”Tärkeämpää kuin se, mitä tekee, on se, kenen kanssa sitä tekee. Elämässä on rajattu määrä seikkailuja ja sillä on väliä, kenen kanssa matkaa tekee.” @MikaSuti
Vanha viisaus sanoo jotain myös siitä, kuinka seura tekee kaltaisekseen. Vahvempi voittaa. Valitse siis viisaasti.
Jos kuitenkin kierrämme kaiken epämukavuuden, emmekä ota merkityksellisiä tehtäviä vastaan, saattaa olla, että sisäinen häpeä lopulta kuihduttaa meitä. Vaikkei kukaan kukaan ulkopuolella tietäisikään, että sanoit ei.
@kirsipiha
#merkitys #oppiminen #rohkeus
Toivot @kirsipiha kirjan lopuksi, että kirjasi on siihen suunnatun katseen ja ajan arvoinen.
On se.
Mielestäni kirjasi on hyvin sanoitettua ja osuvaa pohdiskelua monesta asiasta. Siitä saa ammennettua varmasti enemmän kuin juuri tässä ja nyt ehkä oivaltaakaan.
Kiitos ❤️
@threadreaderapp unroll
Share this Scrolly Tale with your friends.
A Scrolly Tale is a new way to read Twitter threads with a more visually immersive experience.
Discover more beautiful Scrolly Tales like this.
