Thread by @jmkorhonen

Puhutaanpa hetki ilmastonmuutoksen torjunnan eli mitigaation filosofiasta. Koska tässä on ainakin kaksi selkeästi eroavaa ja erilaisiin toimenpidesuosituksiin johtavaa tapaa ajatella asiaa.

Tällä hetkellä selkeästi vallalla on ajatus torjunnasta *optimointina:* mikä olisi "paras" yhdistelmä lämpenemistä ja talouskasvua, eli mikä yhdistelmä tuottaisi mahdollisimman paljon nettohyötyä?

Tästä juontuu esimerkiksi nykyinen tapa suosia hitaasti nousevia päästömaksuja.

Optimointi ei ole sinänsä väärä tapa ajatella asiaa, mutta olisi syytä ymmärtää, millaisia oletuksia se on syönyt. Se olettaa mm. sen, että ymmärrämme todella planeettajärjestelmämme toiminnan niin hyvin, että kykenemme laskemaan jonkinlaisen "optimaalisen" vähennyspolun.

Se myös olettaa, että teknologian kehitys on päästöjen hinnan funktio: että kunhan hinta nousee, niin vaihtoehtoisia teknologioita kyllä kehittyy ikään kuin itsestään.

Ja se olettaa, että esim. yrityksillä ei ole hinnan noustessa muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa teknologiaa.

Se olettaa, että ilmastokriisin hyvin moninaiset haittavaikutukset ja talouskasvun hyvin monenlaiset hyöty- ja haittavaikutukset voidaan mitata yhdellä mittarilla, eli rahalla.

Ja lopuksi, tätä tapaa käyttävät yleensä olettavat, että tulevaisuus on nykyisyyttä rikkaampi.

Avaamalla nämä oletukset, ymmärrämme ongelman.

Emme ymmärrä järjestelmän toimintaa kovinkaan hyvin; teknologian kehitys ei toimi näin yksinkertaisesti; yritykset voivat myös esim. lobata hinnan korotusta vastaan; asiat eivät ole yhteismitallisia; ja tulevaisuus on tuntematon.

Toinen tapa ajatella on lähestyä ilmastokriisin torjuntaa optimoinnin sijasta riskien hallintana. Tässä lähdetään siitä, että jos sinulla on niinsanottu tehtäväkriittinen järjestelmä, eli jota ilman koko homma menee plörinäksi, niin sitä ei kannattaisi sorkkia turhaan.

Insinööreille tämä ajattelutapa on tuttu. Tästä seuraavat turvamarginaalit ja varmuuskertoimet, sekä sanonta "three is two, two is one, one is none."

Jos meillä on tulevaisuutemme kannalta kriittinen järjestelmä, sille pitäisi jättää varmuuskerrointa eikä yrittää "optimoida".

Jos insinööri ei sovella säädettyjä varmuuskertoimia ihmisen terveyteen potentiaalisesti vaikuttavissa mitoituksissa, ja jotain sattuu, niin insinööri on kusessa.

On erikoista, että ainoan elossapitojärjestelmämme ollessa kyseessä emme edes kysele varmuuskertoimista.

Optimointilähestyminen, ja siihen liittyvä ajatus luonnosta pelkkänä hyödynnettävänä resurssina, on johtanut tähän tilanteeseen. Sen sijaan, että yrittäisimme välttää vaaralliselle alueelle joutumisen, kiistelemme siitä, pitäisikö meidän käydä vielä vähän lähempänä kuilun reunaa.

Toinen tapa hahmottaa riskienhallintanäkökulma on miettiä ympäristönsuojelua vakuutuksena: sitä ei välttämättä tarvita ja siitä tinkimällä voi säästää, mutta jos riski realisoituu, ilman vakuutusta kustannukset voivat olla murskaavia.

Jos ilmastokriisin torjuntaa katsottaisiin riskienhallinnan näkökulmasta, esimerkiksi päästömaksut strukturoitaisiin toisin: ne olisivat ensiksi hyvin korkeita, ja laskisivat ajan myötä. Sivumennen sanoen, tämä myös potkisi tekniikan kehitystä eteenpäin nykyistä tehokkaammin.

Itse kannatan vahvasti riskienhallinnan näkökulmaa, sillä me emme yksinkertaisesti tunne planeettaamme niin hyvin, että uskaltaisimme optimoida ainoan elossapitojärjestelmämme toimintaa. On lähes varmaa, että yllätyksiä on luvassa - jotkut positiivisia, jotkut negatiivisia.

Jos tämä aihe ja implikaatiot päästömaksuille kiinnostavat enemmän, tässä on hyvä artikkeli aiheesta. Kannattaa lukea.

earther.gizmodo.com/we-may-have-be…

PS. riskienhallintanäkökulmasta strukturoitu, aluksi korkea päästömaksu johtaisi akuuttiin kriisiin. Mutta tämä voisi olla erittäin hyvä asia: muutamien vuosien kriisimobilisaatiolla homma saataisiin hyvälle alulle, ja tulevaisuus kiittäisi.

Tähän verrattuna hitaasti vuosikymmenien saatossa nouseva päästömaksu on poliittisesti erittäin epävarma hanke. En tiedä, kykenemmekö jatkamaan tällaista hitaan hivutuksen politiikkaa koskaan riittävän pitkään käytännössä, vaikka se olisi miten tehokas teoriassa.