My Authors
Read all threads
Liveseuranta Loldiersin väkivaltaisen mellakoinnin oikeuskäsittelystä tulee tämän twiitin alle. Syyte koskee SOO:n viime toukokuussa pidettyä marssia, jota Loldiersit häiriköivät ja kivittivät.
Yhtä syytetään väkivaltaisen mellakan johtamisesta (hän oli mm. kutsunut lisää väkeä paikalle ja jakanut SOO:n kulkueen sijaintitietoja), kahta muuta väkivaltaiseen mellakkaan osallistumisesta. Syytetyt kiistävät syytteen kaikilta osin. Myöntävät olleensa paikalla.
Aika eeppistä puolustusta. Yhdeltä löytyi perkele kiviäkin repusta, ja täällä puolustaudutaan väittäen, ettei muka edes tiedetty, että joku mielenilmaus on meneillään. Kiistävät kivien heittämistä yms., vaikka heidän itse kuvaamansa video näyttää sellaista touhua.
Ollikaisen lakimies kuvailee päämiehensä käytöstä sanoilla "ei niin järkevää huutelua". 😃
Aika noloa meininkiä. Ollaan muka kovasti fasismia vastustelemassa, mutta käräjillä sitten leikitään, ettei edes tiedetty jostain mielenilmauksesta. Hyvin heikkoa suorittamista. Syyttäjä selostaa tapahtumien kulkua, huutelua, kivien heittämistä jne..
Syyttäjän mukaan ei ole näyttöä, että mielenosoittajat (SOO) olisivat heittäneet kiviä tai muuta vastaavaa, vaan ovat vain huudelleet vastamielenosoittajille. Loldiers on syytteessä, koska he olivat väkivaltaa käyttänyt osapuoli.
Syyttäjä aikoo kuulla syytettyjä ja kolmea paikalla ollutta poliisia sekä näyttää tilanteesta kuvatun videon. Kukan lakimies väittää, että hänen asiakkaansa on ollut vain piknikillä ja osunut miekkaripaikalle. 🤦‍♀️
Kukan lakimies kiistää Kukan syyllistyneen mellakan johtamiseen. Kukalla oli repussa kiviä, ja lakimiehen pokkaa on ihailtava, kun hän vakavalla naamalla selittää, että Kukka oli vain ottanut kivet talteen että joku ei heittäisi niillä jotain. 😁
Tämä on musertavan myötähäpeällistä seurattavaa. Jos jäbät edes toteaisi suoraan, että totta helvetissä mellakoivat, koska eivät tykkää natseista, siinä olisi edes jotain aatteellista suoraselkäisyyttä, mutta nyt nämä jopa kiistävät olevansa fasisminvastustelijoita.
Lahtisen lakimies kuvailee asiakkaansa toimintaa niin, että tämä oli suunnittelematta ja hetken mielijohteesta lähtenyt huutamaan "lapsellisuuksia". Nämä jäbät ei kyllä taida olla antifan kovinta aatteellista ydintä, kun ovat valmiita pyörtämään puheitaan noin.
Nyt aletaan katsomaan videota. Videolla huudetaan sitä normaalia natsitvittuun-lässyä. Videolta tulee aika vahvasti se mielikuva, että mielentilatutkimus olisi sitä kuvanneelle Ollikaiselle paikallaan. Videon alussa hän remuaa sekavasti yksin SOO-kulkueelle ja uhoaa.
Videolla Ollikainen huutaa painuvittuun-juttua rannassa seisoville Odineille. Hän huutaa Odineille: "Perseet esille! Persekuva!".

Mt-tutkimukseen, sanoisin.
Videolla näkyy, että Ollikainen käy välillä Vasemmiston vaaliteltalla sanomassa: "natseja tulossa", joten ilmeisesti jotain hänen kavereitaan oli teltalla olevat tyypit. Vaikuttaa todella epätasapainoiselta. Taas huudetaan "persekuva". WTF?
Nyt Ollikaiselle tuli kaveri. Vähän huvittavaa, kun kaksi ihmistä huutaa ihan hysteerisenä: "koko Tampere vihaa natseja", ja ympärillä on ihan normaaleja ihmisiä kevätpäivää viettämässä ja ihmettelevät, että mitähän vittua tämä on.
Video nro 2. Edellisen tarkoitus oli osoittaa huutelu ja se, että Ollikainen pyrki hankkimaan lisää väkeä riehumaan. Toinen video on siitä itse kahakkatilanteesta, jossa heiteltiin kiviä ja kananmunia.
Syyttäjä sanoo, että video osoittaa Ollikaisen hakeneen konfliktia SOO:n kanssa. Kukan lakimies sanoo Ollikaista kylähulluksi. Yhdyn mielipiteeseen.
"Siellä on perheitä piknikillä ja joku kylähullu tulee siihen huutaan", kuvaili Kukan lakimies Ollikaisen touhua. Täällä lentää aatteen lisäksi aatetoverit aika vilahdellen bussin alle.
Lahtisen lakimies sanoo, että ei ole osallistunut mellakkaan vaan vain huudellut. Lain mukaan väkivaltainen mellakka on osallistumista väkivaltaan syyllistyvän tai poliisin käskyjä noudattamattoman joukon kanssa. Nyt alkaa Lahtisen kuuleminen.
Lahtinen sanoo, että hän ei tarkoittanut kutsua lisää väkeä paikalle. Hän väittää, että SOO-kulkueen sijaintitietojen viestittely oli "ihmisten varoittamista vaarallisista natseista". Väittää, että vain osui samaan paikkaan muiden kanssa.
Syyttäjä kysyy, mistä Lahtinen tiesi olla paikalla. Lahtinen kertoo, että oli eurovaalikampanjoimassa torilla ja kuuli siellä joltain "asiaan kuulumattomalta ihmiseltä", että natseja on tulossa. Eli ilmeisesti Ollikainen sanoi vasemmiston teltalla SOO:sta, ja tämä kuuli siitä.
Lahtiselta kysyttiin, paljonko hänen ympärillään oli väkijoukkoa. Ei kuulemma tiedä, kun hänen katseensa oli "nauliutunut natseihin".
Lahtiselta kysytään, mitä Odinit huusivat. Huvittavaa, että tällainen ÄO80-antifantti yrittää lausunnossaan kyseenalaistaa Odinien järjenjuoksun. Hän ei osannut sanoa, mitä Odinit olisivat kyseisessä tilanteessa huutaneet. Sanoi, että toisessa kohtaa Odinit huusivat "tuu tänne".
Lahtiselta kysytään, paljonko ihmisiä kuuluu siihen Whatsapp-ryhmään, johon hän laittoi tietoa Odinien kulkueesta. Ei osaa sanoa sitäkään. Laskutaito ei ainakaan taida olla antifan vastuuksia. Tunnustaa huutaneensa natsitvittuun-hommaa.
Kysytään, huuteliko Lahtinen poliisille. Oli omien sanojensa mukaan sanonut poliisille: "ovatko poliisit fasisteja". Nyt sanoo, että natsit ryntäsivät väkijoukkoon. Mihin joukkoon? Nämähän kiistää, että mitään väkijoukkoa olisi ollut heidän puolellaan! Syyttäjä hoksasi mokan.
Lahtinen toistaa väitteensä, että SOO olisi "ryntäillyt väkijoukkoon". Pro tip: jos yrität väittää, ettet kuulunut mihinkään väkijoukkoon, älä samalla syytä vastapuolta väkijoukkoonne ryntäämisestä. 🤦‍♀️
Seuraavaksi todistaja Määttänen. Loldiers-Kukan kaveri. Kun käy ilmi, että todistajanpalkkio tulee veronmaksajien rahoista eikä päädy syytettävien maksettavaksi, Määttänen ottaa tietysti vastaan jonkun 26 euron päivärahan.
Määttäseltä kysytään, onko hänellä tapahtumapäivältä havaintoja Kukasta, ja mitä hän on nähnyt Kukan tekevän. Sanoo, että oli kuullut, että oli uusnatsien tapahtuma tulossa, ja päätti mennä paikan päälle katsomaan. Siellä hän "törmäsi Kukkaan".
Määttäseltä kysytään, mitä kirjaston puistossa tapahtui. Hän sanoo, että sinne "kokoontui ihmisiä ilmaisemaan, ettei SOO:n läsnäoloa kaivata". Kysytään, tunteeko hän Kukan entuudestaan. Sanoo, että ovat tuttuja. Määttänen väittää, että heidän kimppuunsa hyökättiin jokirannasta.
Määttäseltä kysytään, mitä hän näki Kukan tekevän. Sanoo, että Kukka oli huudellut. Väittää, ettei nähnyt kivien lentävän. Ilmeisesti huono näkö, kun videolla sen näkee ihan selvästi. Sanoo, että olisi vastapuolen taholta tullut ilmi, jos kiviä olisi heitelty - sehän tuli!
Määttänen ei ollut salissa, kun syyttäjä näytti videoita, ja videoilla SOO-miekkarin osanottajat nimenomaan huomioivat lentävät kivet ja nainen kertoo jotain heitetyn kivellä päähän.
"Kun oli Odinien hyökkäys meidän kimppuun". Ja mitähän ne "me" ovat, jos tämä jäbä oli siellä omin päin eikä osana mitään väkijoukkoa? Mitään Odinien hyökkäystä ei näkynyt millään videolla tilanteesta.
Syyttäjä kysyy, oliko Kukka joukkion kärjessä vai vaihteliko tilanne. Määttänen kiertää kysymyksen ja sanoo, että ei ollut staattinen tilanne. Sitten kysytään Ollikaisen roolista. Määttänen sanoo, että Ollikainen oli eturivissä kännykän kanssa kuvaamassa ja huuteli.
Kysytään, oliko Odineilla johtaja. Määttänen sanoo, että Mika Ranta johti Odinien toimintaa Koskipuistossa. Kysytään, neuvotteliko Loldiers-tyypit poliisin kanssa. Sanotaan, että ei heillä ollut järjestäjätahoa, jonka kanssa olisi voinut poliisi neuvotella.
Kysytään, tietääkö Määttänen, kuka on Rotvalli.ninja-sivuston takana. No Ollikainen varmaan ainakin tietää, koska hänen kuvaamansa video päätyi Rotvallin Youtube-kanavalle.
Määttänen väittää, että Ollikaisen huutelussa ei ollut yllytystä väkivaltaan. Määttänen kun ei tosiaan ollut salissa kun se Ollikaisen video soitettiin, missä kuului, miten hän yritti yllyttää Odineja tappelemaan kanssaan.
Määttäsellä on huima payday, kun hän saa tuomarilta kela-goldin, jolle on ladattu 27 euroa. Eli saa varmaan tuplana päivärahat tälle päivää. 💰
Seuraavaksi todistaa poliisi Knuutinen. Knuutinen kertoo olleensa taktinen neuvottelija eli käytännössä dialogipoliisi. Hänen hommansa oli sopia tilanteen pelisäännöt Odinien kanssa, oli sovittu esim. kulkueen reitistä, miten liikenteessä tulee toimia jne..
Knuutinen kertoo lähteneensä Koskipuistoon katsomaan, onko siellä, ihmisiä, jotka voisivat pahoittaa mielensä Odinien marssista eli selkokielellä antifaa, joka voisi alkaa riehumaan. Kertoo, että yhdeltä oli takavarikoitu puukko konfliktitilanteessa.
Knuutinen sanoo, että oli nähnyt, että jotain konfliktia on, ja kun hän oli nähnyt Odinien juoksevan mäkeä ylös. Hän oli sanonut Odineille "omat takaisin" (oli siis siviilivaatteissa), ja he tottelivat. Hän oli käskenyt Odinien jatkaa matkaa, jotta tilanne ei eskaloidu.
Sitten alkoi lentää tavaraa Loldiersin puolelta. Sanoo, että ainakin jotain kovaa heitettiin äänestä päätellen, ja kananmunia. Loldierseja oli noin 20, ja tämä joukko oli sumppuuntunut Odin-marssin kanssa. Molemminpuolista huutelua oli siinä tilanteessa. Käskyjä oli toteltu.
Poliisi: "Järki loppuu kun periaate alkaa. Sanoisinko, että molemmilla puolilla oli tämä periaate päällä." Poliisi oli kysynyt Odineilta, oliko tullut vammoja kivityksestä. Sanoo, että Odinien joukosta oli sanottu, että jotain oli osunut jalkaan.
Knuutinen kertoo, että Kukan liikkeistä tilanteessa hän ei osaa sanoa. Ollikaisen liikkeistä sanoo, että on törmännyt Ollikaiseen muissakin mielenilmauksissa. Sanoo, että tilanne meni "värikkäästi mutta asiallisesti".
Knuutiselta kysytään, tietääkö hän, miten Loldiersit ryhmittyivät, että kutsuiko joku heidät. Hän sanoo, että ei tiedä, koska tuli tilanteeseen sen ollessa kesken. Sanoo, että tilanne oli tulenarka molemmin puolin. Sanoi, että molemmin puolin toteltiin sanaa.
Knuutiselta kysyttiin, antoiko hän hajaantumiskäskyä. Knuutinen sanoo että ei. Hän oli yksin, eikä hän olisi pystynyt edes huutamaan riittävän kovaa väkijoukolle sitä varten. Kysytään, näkikö hän syytettyjä. Sanoo, ettei Kukkaa, mutta Ollikainen oli ison osan ajasta näköpiirissä.
Ollikaisen lakimies kysyy, yllyttikö Ollikainen muita väkivaltaan. Knuutinen sanoo, että tilanteessa ei kaikki sanotut asiat voineet tarttua korvaan. Seuraavakin todistaja taitaa olla poliisi.
Poliisitodistaja 2 kutsuttiin paikalle siinä kohtaa, kun konfliktia oli tullut Odinien ja Loldiersien välille. Herjaamista oli huudeltu puolin ja toisin. Sanoo, että tilanne oli räjähdysherkkä. Poliisi kertoo, että Loldiersien puolelta heiteltiin kiviä.
Poliisi kertoo kuulleensa kiinniottoja tehneiltä poliiseilta, että heitetyt kivet oli teräväreunaisia kiuaskiviä, samoja kuin mitä löytyi Kukan hallusta. Kukka siis ilmeisesti väittää löytäneensä kiuaskiviä puistosta. 😂
Poliisi kertoo, että käskivät Odinit liikkeelle. Vastamielenosoittajat seurasivat, kunnes poliisi esti sillalla. Poliisi sanoo, että Loldiersin porukalle annettiin useita hajaantumiskäskyjä. Kysytään olivatko Ollikainen ja Kukka johtohahmoja. Poliisi ei osaa sanoa.
Poliisi sanoo, että Odineille annettiin käsky jatkaa marssiaan, ja vastamielenosoittajille käskyt hajaantua. Oli sanottu, ettei saa lähteä seuraamaan Odineita. Kun poliisi kuuli radiosta Odinien olevan turvallisen matkan päästä, he lähtivät sillalta, johon antifat oli pysäytetty.
Ollikaisen lakimies kysyy, miksi poliisi ei ole puhunut hajaantumiskäskyistä kuulusteluissa. Hän sanoo, ettei niistä kysytty. On kuulemma itsestäänselvää, että sellaisessa tilanteessa annetaan hajaantumiskäsky, niin ei katsonut tarpeelliseksi erikseen sanoa.
Kysytään, kumpi porukka oli suurempi. Poliisi arvioi, että odinit. Vastapuolta noin 40 henkeä, odineita 60. Vielä yksi poliisitodistaja. Nyt tulee vissiin sitten se Kukan kiinnioton tehnyt poliisi, joka löysi häneltä kiuaskivet repusta.
Kolmannelta poliisitodistajalta kysytään hänen havainnoistaan patosillalta eli siis paikasta, johon antifantit pysäytettiin. Kysytään, oliko esineiden heittämistä, väkivallalla uhkaamista tms.. Poliisin mukana tilanne oli intensiivinen ja räjähdysherkkä.
Poliisin mukaan voi varmuudella sanoa, että esineitä lensi ilmassa odinien suuntaan heitä vastustaneiden ihmisten joukosta. Poliisi sanoo, ettei muista tarkalleen kaikkea, mitä huudettiin, mutta ainakin "natsit vittuun Tampereelta" olisi toistettu.
Poliisin mukaan ei osaa sanoa tuntomerkkejä yksittäisistä henkilöistä, mitä käsirysyihin tulee. Kysytään, onko hän havainnut, että joku olisi johtanut vastamielenosoittajia. Poliisi sanoo, että voi esittää tulkintansa, että toiminta vaikutti järjestäytyneeltä.
Poliisi sanoo, että vastamielenosoittajien toiminta näytti järjestäytyneeltä, koska kymmeniä ihmisiä kokoontui paikalle hyvin nopeasti, ja se, että sellaista tapahtuisi sattumalta, olisi epätodennäköistä.
Kysytään, muistaako poliisin Kukan ja Ollikaisen tekemisiä. Sanoo, ettei voi muistaa väkijoukosta yksittäisten ihmisten tekemisiä.
Välissä oli tauko, nyt tulee loppulausunnot.
Syyttäjän mukaan on uhattu väkivallalla ja ainakin Kukka on riittävän todistetusti heitellyt niitä, kun hänellä oli kiviä repussaan. Lisäksi hän on kerännyt väkijoukkoa paikalle. Ollikaisen kohdalla puhutaan mahdollisesta uhkaamisesta ja mellakoivan väkijoukon johtamisesta.
Syyttäjän mukaan käsirysyt osoittavat, että väkijoukon toiminta on ollut väkivaltaista. Ensisijainen syytekohta Ollikaiselle väkivaltaisen mellakan johtaminen, toissijainen sellaiseen osallistuminen.
Syyttäjän mukaan syytetyt olivat jättäneet noudattamatta poliisin hajaantumiskäskyn. Syyttäjä vaatii väkivaltaisen mellakan johtamisen osalta 60 päivän vankeusrangaistusta, lievempien rikosnimikkeiden täyttyessä sakkorangaistusta.
Kukan lakimies vaatii, että kaikki syytteet hylätään, ja että veronmaksaja pistetään maksamaan kiuaskivijäbän kulut. Kukka kieltäytyi aiemmin henkilötodistelusta, mikä nyt on toki ymmärrettävää. Paha se on vastailla kysymyksiin, mitä olet tehnyt piknikillä kiuaskiviä repussa.
Kiuaskivijäbän lakimies: "Se, että Kukalla on ollut näitä kiviä hallussaan, ei osoita että hän on heittänyt niitä."

Niin juu, siellä varmaan on ollut monta ihmistä kiuaskivet mukana. Ei saamari nämä on pellejä. 😁
Kukan lakimies yrittää höpistä jotain, että jutussa todistanut poliisi olisi ollut peloissaan kokemattomuuttaan. "Kukka on käyttänyt lain suomaa sananvapauttaan".
Ollikaisen puolustus vetoaa siihen, että on epäselvää, mitä laki tarkoittaa väkijoukolla. Ollikaisen lakimies leikkii, että kivien heittämistä ja käsirysyjä ei tapahtunut, ja että olisi tapahtunut vain huutelua, vaikka väkivalta näkyi videolla.
Ollikaisen lakimiehen mukaan Ollikainen ei tarkoittanut aiheuttaa väkivaltaa eikä liity mitenkään kivien heittäjiin. Eli sama teema jatkuu: kaikki pesevät kätensä touhusta ja syyttävät muita.
Tähän mennessä Kukan puolustus oli, että hän ei ollut fasismia vastustelemassa vaan piknikillä, ja Ollikainen on kylähullu, joka ei liity häneen mitenkään. Ollikaisen mukaan taas kivien heittäjä eli Kukka ei liity häneen mitenkään. Kaikki syyttävät vieruskaveria.
Oikeasti, tämä näiden antifanttien esiintyminen oikeudessa on paljon pahempaa heille kuin se, että olisivat vain ottaneet maksimissaan pari kuukautta ehdollista tunnustamalla. Ainakaan silloin ei jää elinikäistä pelkurin ja raukan leimaa, kuten tästä syyttelynäytelmästä jää.
Myös Ollikaisen lakimies vaatii syytteiden hylkäämistä perusteella että ei Ollikainen vaan ne muut antifantit. Lahtisen lakimies vaatii myös syytteiden hylkäämistä. Lahtinenkaan ei mielestään liity mitenkään muiden toimintaan eikä tuntenut ketään.
Tuomio tulee klo 14 perjantaina.
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Tiina Wiik 🇫🇮

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!