My Authors
Read all threads
Oikeudenkäynti Junes & Ville Rantanen alkaa nyt. Olemme myöhässä, koska edellinen juttu venyi. Liveseuranta tulee tämän twiitin alle. Junesta syytetään kunnianloukkauksesta, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä ja laittomasta uhkauksesta, Rantasta pahoinpitelystä.
Tuomari kertoo, että Junes on saanut syytteen tiedoksi 27.1.. Kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ovat vanhentuneita. Rantanen ihmettelee asiaa, koska hän ei ymmärrä, miten vanhentuminen määritellään.
Rantanen luulee ilmeisesti, että vanhentuminen lasketaan rikosilmoituksen teosta, vaikka se lasketaan syytteen tiedoksiannosta syytetylle. Syyttäjä selittää Rantaselle, miten homma toimii ja lukee syyteen Rantasta vastaan pahoinpitelystä.
Junekselle luetaan syyte laittomasta uhkauksesta, sillä perusteella, että Junes on julkaissut Rantasen nimen ja auton rekisterinumeron ja sanonut, että Rantasen auton "voi polttaa".
Juneksen vaatimukset pahoinpitelyjutussa ovat samat kuin syyttäjällä ja katsoo, että Rantanen on syyllistynyt syrjintään. Syrjintä rikosoikeudellisesti on vanhentunut, mutta Junes vaatii vahingonkorvauksia, joita voidaan myöntää vanhenemisen jälkeenkin.
Lamberg (Juneksen lakimies) selittää syrjintävaateen teonkuvauksen. Rantanen on estänyt Lokkaa saapumasta paikalle ja tunnustanut tämän kuulustelussaan. Rantanen on ollut mielenilmauksessa valvojana, ja estänyt Lokan saapumisen ja ollut osallisena porukassa, joka töni Lokkaa.
Tuomari vaatii lisäperusteluja syrjintäjutulle eli tietää, mikä syrjintäperuste on liittynyt juttuun. Lamberg kertoo, että laiton syrjintäperuste on ollut Juneksen poliittiset mielipiteet.
Lamberg kertoo videoilta käyvän ilmi, että Rantanen kutsuu Lokkaa natsipelleksi, mikä osoittaa, että syrjintäperuste on ollut Junes Lokan poliittiset kannat.
Rantasen lakimies sanoo, että riidatonta on, että molemmat olivat paikalla, mutta Rantanen kiistää pahoinpitelyn teonkuvauksen. Rantanen vaatii valtiota korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. Rantanen kiistää korvausvaatimuksen.
Rantanen kiistää syyllistyneensä syrjintään ja kiistää korvausvaateen. Rantasen lakimies sanoo, että Rantanen pyrki sateenvarjolla estämään kasvojensa kuvaamisen. (Tosin kuulusteluissa Rantanen sanoi pyrkineensä estämään Juneksen saapumisen.)
Rantanen pyörtää kertomuksen, jonka hän kuulusteluissa antoi. Ei tee hyvää uskottavuudelle muuttaa tarinaa.
Rantanen vaatii yksityisoikeudellisesti korvauksia kunnianloukkauksesta 1500 euroa, laittomasta uhkauksesta 700 euroa ja rekisterikilven vaihtamisesta aiheutuneet kulut. Rantasen lakimies ei vaikuta kovin valmistautuneelta.
Lokka kiistää syyllistyneensä laittomaan uhkaukseen. On totta, että hän on kirjoittanut Ville Rantasen nimen chat-kirjoituksessa, ja Lokka ei ole julkaissut Rantasen auton rekisterinumeroa. Juttu auton polttamisesta on ollut vitsin kaltainen heitto, jolla pyrittiin ->
-> provosoimaan pahoinpitelyyn syyllistyneitä esille, jotta saataisiin tietää heidän nimensä rikosilmoitusta varten. Lokan kirjoitus ei ole laiton uhkaus, ja Rantasella ei ole ollut perusteltua syytä uskoa, että hänen henkeään tai omaisuuttaan uhattaisiin.
Lokan todisteena olevasta videosta käy ilmi Rantasen käytöksestä, että Rantanen ei pelkää Lokkaa. Lokka ei ole uhannut Rantasen omaisuutta eikä ole luvannut mitään tapporahoja. Laiton uhkaus kiistetään.
Lamberg: Lokka kiistää loukanneensa Rantasen kunniaa. Lokka on kirjoittanut, että Rantasen harrastuksiin kuuluu sateenvarjolla huiteleminen ja pääsyn estäminen julkisiin tiloihin, mikä osoitetaan videollakin todeksi.
Junes on puhunut sateenvarjohomosta, mutta hän ei ole yhdistänyt tätä nimeä Rantaseen. Rantasen puolustus on yhdistellyt useita eri kirjoituksia luodakseen yhteyden nimityksen sateenvarjohomo ja Ville Rantasen välille.
Kun Junes on puhunut Tampereen keskustorin kommareista, tässäkään ei ole mitenkään eritelty Ville Rantasta, vaan on puhuttu väkijoukosta. Junes kiistää kunnianloukkauksen ja siihen liittyvän korvausvaateen.
Syyttäjä aloittaa pahoinpitelyjutun selostamisen. Junes Lokkaan käytiin tapahtumapäivänä käsiksi, ja hänet työnnettiin ajotielle. Lokka lähti itse selvittämään tekijöiden henkilöllisyyksiä ja sai selville, että Rantanen oli yksi tekijöistä. Tästä tuli sitten nettikirjoituksia.
Sitten syyttäjä lukee syytteen Junesta vastaan laittomasta uhkauksesta. Muut syytekohdat putosivat jo vanhentuneina.
Lamberg sanoo Rantasen kertoneen olleensa valvojana mielenilmauksessa ja estäneensä Junes Lokkaa seuraamasta tapahtumaa. Pääsyn estämisen syynä on ollut vain Junes Lokan poliittiset mielipiteet.
Lamberg kertoo, että poliisin esitutkintapöytäkirjassa on välillä tunnistettu väärä ihminen Rantaseksi. (Rantanen kuvailtiin pipopäiseksi mustan repun kanssa, mutta se tyyppi oli eri tyyppi, eli poliisi on jotenkin sotkenut henkilöt).
Lambergin mukaan on erityisen paheksuttavaa, että Rantanen on toiminut kuvatulla tavalla, koska hän on ollut valvojana tapahtumassa. Videolta näkyy, miten Rantanen yrittää peittää kasvojaan.
Lambergin mukaan on loukannut Lokkaa, että häntä syrjittiin poliittisen mielipiteen perusteella. Lamberg tarkistelee välillä syrjintäpykälien yksityiskohtia korvausvaateeseen liittyen.
Rantasen lakimies kertoo, että Rantanen antaa myöhemmin todistuksen, jossa hän selittää toimensa tapahtumapäivänä ja miksi hän peitteli kasvojaan. Rantasen lakimies yrittää pyörtää Rantasen puheita poliisikuulustelussa siitä, että hän yritti estää Junesta tulemasta miekkariin.
Rantasen lakimies vetoaa siihen, että Rantanen ei ollut siinä kohdassa tönimässä, missä Junes työnnettiin ajoradalle. Lakimies sanoo, että Lokka poistettiin "jonkun porukan toimesta", vaikka hänen oma asiakkaansa sanoi kuulusteluissa tehneensä sen itse.
Rantasen lakimies sanoo, että Junes on tarjonnut tapporahaa Rantasesta. Rantasen lakimiehen mielestä juttujen järjestys on mennyt jotenkin väärin päin. Hän ilmeisesti yrittää esittää, että Juneksen tekemä rikosilmoitus olisi joku kosto, vaikka asia on juuri toisin päin.
Rantasen lakimiehen mukaan Rantasella on ollut perusteltu syy pelätä turvallisuutensa ja läheistensä turvallisuuden puolesta. Rantasen todisteena uhkauksesta on Piffiltä otettuja kuvakaappauksia. Hän ei itse ole mitään uhkausta nähnyt.
Rantanen on pelännyt, että hänen autonsa voidaan hetkenä minä hyvänsä polttaa. Aika pelokkaaksi poikaseksi paljastuu tuollainenkin uhoaja.
Nyt selvitellään todisteita. Rantasen lakimies toimittaa piffin kuvakaappeja, joista osa on sensuroitu niin, ettei niistä näe, mitä niissä on lukenut. Junes toimittaa todisteeksi videon tapahtumista.
Syyttäjä haluaa, että videotodistetta ei hyväksytä. Tuomari sanoo, ettei hyväksy kolmen tunnin striimitallennetta, vaan tallenteen pitää olla rajattu. Junes huomauttaa, että tallenne on koko ajan ollut myös syyttäjän saatavilla.
Lamberg esittää todisteeksi 27 minuutin mittaista videota. Syyttäjä haluaa tarkemmat tiedot siitä, mitä videolla on tarkoitus todistaa. Jos hänen asiakastaan on tässä loukattu, miksi hän ei halua videota tilannesta oikeuteen?
Tuomari esittää, että lakimiehet menevät keskenään neuvotteluhuoneeseen, sopivat videotallenteiden käytöstä ja katsovat ne yhdessä, ja oikeudenkäyntiä jatketaan sen jälkeen.
Nyt odotellaan, että videotodisteista päästään yksimielisyyteen. Juneksen tukijoukkoja paikalla tusinan verran ihmisiä, antifa-jäbällä nolla. Rantanen alkoi tauon alkaessa öyhöttämään ja syyttämään Junesta maalittamisesta
Lamberg luettelee kohdat videotallenteelta, jotka ovat jutun kannalta olennaisia. Hän viittaa kohtiin, joissa näkyy, että Rantanen seurasi Lokkaa tapahtuman jälkeen usean tunnin ajan, mikä ei viittaisi siihen, että hän pelkää Lokkaa.
Tuomarin mukaan laittoman uhkauksen kohdalla videota ei voi käyttää todisteena, koska se on kuvattu ennen väitetyn uhkauksen tekoa, mutta video hyväksytään syrjintäasiassa todisteeksi.
Rantasen lakimies listaa todisteensa. Tuomari kysyy, mistä todiste on peräisin. Lakimies: "Kuvakaappaus on tammikuulta 2018". Ei ihme, ettei hän halua kertoa tarkemmin kuvakaapin alkuperää. Piffiltähän se on.
Rantasen lakimies listaa toisen kuvakaapin, ja sanoo Junes Lokan kutsuneen siinä Rantasta vajakiksi. Tuomari on todella tiukka täti molempia osapuolia kohtaan ja huomauttaa, että moista todistetta ei aiemmin ole listattu. Hän vaatii lakimiestä kertomaan, mitä todisteella haetaan.
Rantasen lakimiehen mukaan Lokka on aiheuttanut kärsimystä. Huvittavia nämä antifantit. Mieletön uho päällä, kun ovat porukassa, ja sitten jälkikäteen heittäydytään ihan itkupilleiksi ja nillitetään, kuinka kovasti Junes Lokka pelottaa ja kuinka vajakiksi sanominen loukkasi.
Syyttäjä esittää oman videotodisteensa. Videolla näkyy, miten Junesta ja Veli Vihtaa tönitääön Tampereen keskustorilla. Seuraavaksi minut tönitään heidän viereensä.
Lamberg sanoo videon osoittavan, että Rantanen kuului tönijöiden joukkoon ja että Lokka ja puolisonsa eivät provosoineet millään tavalla. Rantasen lakimies sanoo, että Rantanen ei tehnyt mitään. Seuraavaksi Juneksen videotallenne.
Nyt Juneksen video, jossa näkyy myös tapahtumat ennen syyttäjän videota.
Videolla näkyy, miten Rantanen käy välillä kauempana ja palaa sohimaan Junesta sateenvarjolla. Junes kysyy toiselta antifantilta videolla: "Miksi sä juot kaljaa, kello ei ole vielä puoltapäivää"
Lamberg selittää videon tarkoitusta, eli että Rantanen oli mukana Junesta tönineessä joukossa ja jatkoi Juneksen liikkumisen estämistä tilaisuuden valvojana sen alkuperäisen kahakan jälkeenkin.
Lamberg: "Lokka itse toimii täysin asiallisesti, eikä yritä väkivalloin murtautua paikalle." Rantasesta hän sanoo, että hän pyörii koko ajan siinä nurkalla ja tulee sitten sateenvarjolla estämään näkyvyyttä ja sanoo Lokalle, että painu vittuun.
Rantasen lakimiehen mukaan Rantanen "käyskentelee kuin kuka tahansa muukin, kerran hän avaa sateenvarjonsa ja sitten sulkee sen". Nyt menee epätoivoiseksi. Edelleen: Rantanen tunnusti poliisikuulustelussa estäneensä Juneksen liikkumista.
Syyttäjä esittää kirjalliset todisteet laittomaan uhkaukseen liittyen: etsintäkuulutusvideo, twiitti, jossa Junes sanoo "verkko kiristyy", sekä piffin kuvakaappaus, josta ei näe, mistä siinä oikeastaan puhutaan, kun kuvaa on sensuroitu.
Tuomari kysyy, onko mustatuissa kohdissa lukenut Rantasen nimi. Rantanen sanoo, että on, vaikka oikeasti hän ei voi asiaa tietää. Hän ei ole koskaan nähnyt alkuperäistä. Mutta siihenkin päästään sitten henkilötodistelussa.
Lamberg sanoo, että Lokkaan on kohdistunut rikos, joten on ihan oikeutettua tarjota palkkio tekijöiden kiinniottoon johtavista tiedoista. Lambergin mukaan siinä ei ole mitään loukkaavaa, että Rantasen sanotaan huitovan sateenvarjolla, koska se käytös näkyy videollakin.
Lamberg: Seuraavien todistetwiittien kohteena ollut henkilö ei ollut Ville Rantanen, kuten twiiteistä näkyy (kuvissa toinen henkilö), joten niillä ei Rantasta uhata tai loukata. Chat-viestit ovat verrattavissa arkiseen keskusteluun ja ovat lyhytaikaisesti näkyvissä.
Lamberg: Rantanen ei ole koskaan nähnyt, mikä rek.nro kuvakaappauksessa on oikeasti ollut, ja kuvassa ei ollut Rantasen rekkari. "Auton voi polttaa" ei ole laiton uhkaus, koska Junes ei uhkaa siinä tehdä mitään.
Lamberg: "Kummallakaan sivulla [Youtube-chatin kuvakaappaus 1] ei edes mainita Rantasen nimeä. Se, mitä siinä on alunperin lukenut, selviää sitten Lokan kuulemisessa.
Rantasen lakimies jatkaa sellaisten juttujen kiistämistä, jotka Rantanen on kertaalleen tunnustanut esitutkinnassa, ja sanoo, ettei Rantanen ole estänyt pääsyä julkiseen tapahtumaan. Rantasen lakimiehen mukaan "verkko kiristyy" on laiton uhkaus.
Rantasen lakimies kertoo, ettei Rantasen auto ollut hänen omistuksessaan. Joten mitenköhän Junes olisi voinut selvittää rekkarin nimen perusteella ja sen julkaista?
Rantasen lakimiehen mukaan "palkkio" on myös laiton uhkaus. Eli ilmeisesti kaikki rikoksen selvittämiseen johtavista tiedoista palkkiota tarjoavat ovatkin laittomia uhkauksia.
Lamberg selittää, että palkkiossa on vain kyse pahoinpitelijöiden nimien selvittämisestä, ei mistään tapporahoista. Seuraavaksi aloitetaan henkilötodistelu, ja se alkaa Juneksen lausunnosta.
Junes kertoo tulleensa Tampereelle Oulusta kuvaamaan täällä järjestettäviä tapahtumia. Hän meni Keskustorille siinä uskossa, että siellä on vihreiden ja vasemmiston poliittinen keskustelutilaisuus, ja hän halusi kuvata tapahtuman, kuten hän on kuvannut muitakin tapahtumia.
Junes: "Jostain syystä kun olin menossa nauhoittamaan puheita, minut työnnettiin pois sieltä. Kun kysyin syytä, tuli vain solvauksia. Menin uudestaan sinne, ja sitten minut työnnetään uudelleen autotielle asti. Tummaihoinen henkilö iskee kameraani niin, että jalusta hajoaa."
"Yritän selvittää tilannetta, kuten videolta kuuluu, mutta saan vain solvauksia, kuten natsipelle. Sanoin poliisille tapahtuneesta, ja he kehottivat tekemään rikosilmoituksen Oulussa. Tein niin, ja myöhemmin Tampereen poliisi ilmoitti että tutkinta keskeytetään."
Junes: "Poliisi ei ollut löytänyt epäiltyjä. Tein itse etsintäkuulutuksen. He kopeloivat naisystävääni, tummaihoinen koski hänen rintoihin. Yritin heti paikan päällä selvittää asian ja se näkyy videolla, että käyn sanomassa poliisille tapahtuneesta. Noudatin poliisin ohjeita."
Etsintäkuulutusvideolla ei ollut mitään uhkausta, siinä vain pyydettiin havaintoja. Jos se on uhkaamista, sitten kaikki poliisi-tv:t on uhkauksia, joissa etsitään jonkun rikoksen tekijää. Rantanen käyttäytyi uhkaavasti. Minusta on harmillista, että ihmiset eivät osaa käyttäytyä.
Junes: "Rantanen väittää, että hän oli valvomassa tilaisuutta. En ole nähnyt, että oikeat järjestyksenvalvojat liikkuisivat tämmöisen naamioituneen jengin kanssa työntämässä ihmisiä pois."
Lamberg: "Miksi luulet, että Rantanen halusi poistaa sinut paikalta."

Junes: "Siinä on selvästi jonkinlainen syrjintä. En tunne näitä ihmisiä, mutta heillä on jotain minua vastaan."
Junekselta kysytään, mitä hän tietää Rantasen näkemyksistä. Junes kertoo nähneensä striimin, jolla Rantanen pitää puhetta "anarkismista", ja päättelee siitä, että Rantanen on kommunisti, koska sitä anarkistiksi itseään kutsuvat yleensä ovat.
Junes sanoo, että hänelle ei tullut pahoinpitelystä kipuja, mutta on harmittavaa että hänet poistettiin tilaisuudesta. Junes sanoo, että jalankulkijoille oli punaiset valot, ja oli muutamista sekunneista kiinni, ettei hän jäänyt auton alle. Juneksen mielestä häntä syrjittiin.
Junes sanoo kohdanneensa halveksuntaa Rantasen ja muiden antifanttien toimien takia. Haluaisin tietää, miltä Rantasesta tuntuisi jos tulisin jonkun kaveriporukan kanssa tönimään häntä ja hajottamaan hänen tavaroitaan.
Rantanen naureskelee. Ei vaikuta hirveän hyvältä jos samalla yrittää esittää pelkäävänsä Junesta.
Seuraavaksi kysytään kuvatodisteista Junekselta. Junes selittää, että kuva on Imgurista, joka ei ole keskustelu- vaan kuva-alusta, jonne joku on ladannut kuvakaappauksen Youtuben livechatistä.
Seuraavaksi kysytään, oliko alkuperäisessä viestissä Rantasen rekisterinumero. Junes sanoo, että ei. Junes sanoo, että Rantanen ei ole nähnyt alkuperäistä myöskään, eikä niin ollen tiedä, mitä siinä on lukenut.
Junekselta kysytään, oliko siinä Rantasen rekisterinumero ja nimi. Junes sanoo, että ei muista rekisterinumerosta, mutta nimi varmaan oli.
Seuraavaksi kysytään Juneksen VK-julkaisusta, että onko se hänen ja uhataanko siinä laittomasti. Junes sanoo, että ei. Että kyseessä on vain rikoksesta epäiltyjen henkilöllisyyksien selvittäminen.
Junekselta kysytään, onko toinen kuvakaappi, joka esittää Youtuben livechattiä, Juneksen kirjoittama. Junes sanoo, että ei. Ensimmäisessä kuvakaapissa on Junes itse, toisessa joku Juneksena esiintyvä valetili.
Rantanen yrittää esittää sitä laittomana uhkauksena itseään vastaan, että Junes on julkaissut kuvan Jonas Mithikusta saatteella: "verkko kiristyy". Se, miten tämä Rantasen mielestä liittyy häneen, onkin vähän hämärää.
Syyttäjä kysyy Junekselta: miten todennäköisenä piditte sitä, että kirjoittamanne tekstit tulevat myös Rantaselle itselleen tietoon? Junes sanoo, ettei osaa arvioida.
Rantanen kysyy, saako kommentoida. Tuomari: ette saa kommentoida, vasta loppulausunnossa saatte. Onkohan tämä tuomari aina näin kireä, vai alkaako pitkä päivä tuntua?
Nyt alkaa Ville Rantasen lausunto. Syyttäjä kysyy, tiesikö hän Junes Lokan entuudestaan. Rantanen sanoo, että tiesi. Rantanen kiistää tehneensä Junes Lokalle väkivaltaa. Rantanen ei mielestään ollut osallinen Juneksen tönimiseen.
Rantaselta kysytään, mistä kuvakaappaukset väitetyistä uhkauksista tulivat hänen tietoonsa. Hän kertoi saaneensa kaverilta tiedon, että piffillä on tällaisia kuvakaappauksia. "Tiedättekö oliko näissä peitetyissä osioissa henkilön nimeä?"
"Kyllä, minun nimeni ja autoni rek.nro."
Rantasen mielestä Junes pyrkii luomaan pelon ilmapiiriä ja turvattomuutta. Aika värikästä kokemista tyypiltä, joka itse häiriköi muita väkivaltaisesti. Rantasen mukaan Junes on tulenjohtaja, jonka antamien koordinaattien perusteella fasistit toimivat. Menee todella lennokkaaksi.
Rantanen alkaa höpöttää jotain Jessikka ja Pipsa Arosta. Tuomari keskeyttää ja sanoo, että täällä ei käydä mitenkään yleisellä tasolla näitä asioita läpi, vaan nyt pitää pysyä asiassa.
Rantaselle kuulemma syntyi suurta huolta läheistensä jaksamisesta ja turvallisuudesta suurta huolta.

Minulla taas on huoli heistä, kun he joutuvat olemaan tuollaisen arvaamattoman öykkärin läheisyydessä. Välittäkää rouva Rantaselle turvakodin numero.
Rantanen kertoo vaihtaneensa auton rekisterikilvet ja hankkineensa turvakiellon. Eli kovan öykkäröinnin alta paljastuikin pelokas reppana. Voi poikaa.
Rantanen: "Mielestäni on tärkeää hahmottaa fasistien metodit eli tämä maalittaminen. Junes Lokka sanoo, ettei hän tiedä mitä maalittaminen on. Junes Lokka antaa koordinaatit ja mahdollisuuden. Hän on tulenjohtaja, ja toiminta jää muiden öyhöjen harteille, joita täälläkin on."
Eli Rantanen alkaa jo syyttää käräjäoikeuden yleisöä vainosta. Tuomari keskeyttää ja käskee pysymään asiassa. Rantasen mukaan häntä dehumanisoitiin.
Rantaselta kysytään, miten kuvakaappaukset Youtube-chatistä ovat päätyneet imguriin. Rantanen ei tiedä. Hänhän ei ole nähnyt mitään chattiä, hän vain luottaa siihen, mitä piffillä sanotaan chatistä.
Rantasen lakimies yrittää esittää asiakkaalleen laveita kysymyksiä, kuten "mitä mieltä olette väkivallasta". Rantanen väittää, ettei väkivalta kuulu hänen tapoihinsa. Aika jännää ottaen huomioon, että hän kuuluu sen käyttäjiin.
Rantanen väittää tunkeneensa sateenvarjoa kohti Junesta, ettei hänen kasvonsa päätyisi nauhalle. Tosin hän itse palasi Juneksen luo tekemään tämän. Jos hän olisi pysynyt kauempana, ei hän mihinkään videolle olisi päätynyt. Rantanen tunnustaa, että yritti estää Junesta kuvaamasta.
Lamberg kysyy, eikö sateenvarjon avaaminen kasvojen peittämiseksi ole ihan turhaa, kun hän itse juuri käveli kameran eteen. Rantasen mukaan sateenvarjon avaaminen oli refleksimäistä. Rantasen mukaan Lokka on tehnyt paljon rasismin ja fasismin edistämistä Suomessa.
Kysyttäessä Rantanen väittää, että hän ei tunnista videon muita antifantteja. "Miksi olet kertonut, että olet ollut valvomassa tilaisuutta?" -Koska olin valvomassa, ettei rumpuryhmän kasvoja kuvata, jos paikalle tulee natsimaalittajia.
Eli Rantanen puhuu jo toistamiseen ristiin itsensä kanssa. Esitutkinnassa hän tunnusti Juneksen kuvaamisen estämisen, hänen lakimiehensä oikeudessa kiisti sen, ja nyt hän taas tunnusti sen.
Nyt tulee enää loppulausunnot.
Syyttäjä sanoo Rantasen syytteen kohdalla vetoavansa videoon ja Lokan lausuntoon, ja hänestä Rantasen osuus tapahtumien kulkuun on tullut toteen näytetyksi. Rantanen on tehnyt Lokalle ruumiillista väkivaltaa tarttumalla vaatteista ja työntämällä. Rantaselle vaaditaan sakkoa.
Juneksen syytteiden osalta syyttäjä vetoaa Youtube-chat-ketjuun. Rantanen on mainittu nimeltä ja hänen autonsa rekisterinumero on mainittu. Rantanen on kokenut viestit uhkaavina ja erilaisia turvallisuuteen tähtääviä toimia.
Nyt Lambergin loppulausunto. Junes ei ole kirjoittanut kuvakaappauksen lausumaa tapporahasta, eikä kuvakaappauksesta ilmene lainkaan, mistä teksti edes olisi peräisin. Kuka tahansa voi sellaisen kuvan tehtailla.
"Mistään muista todisteista ei käy ilmi, että Lokka olisi lupaillut mitään tapporahoja, vaan hän on vain halunnut saada tietää pahoinpitelijöidensä nimet. Se ei ole mitään laitonta, ei ainakaan laitonta uhkausta."
Kävi ilmi, että mainittu auto ei ollut Rantasen käytössä, eikä kukaan salissa tiedä, mikä rekisterinumero kuvakaappauksesta oli peitetty, jos joku. Ei ole osoitettu, että Rantanen olisi vaihtanut mitään rekisterikilpiä. Lokka katsoo, ettei hän ole syyllistynyt uhkaukseen.
Lamberg: "videoilta näkyy, miten Rantanen valvoo mielenilmausta ja miten hän on mukana väkijoukossa, joka poisti Lokan ja hänen vaimonsa mielenilmauksesta, ja osa henkilöistä on käpälöinyt Lokan vaimoa. Tilanteessa oli mahdollista, että Lokka olisi jäänyt auton alle ajoradalla."
"On puututtu perustavanlaatuisiin oikeuksiin, kun Lokka on pahoinpidellen poistettu, kun hän on toimittajana kuvannut tapahtumia tuhansille katsojille. On harmillista, miten asiassa on Lokan aktiivisuudesta huolimatta vitkuteltu niin, että syrjintä ei ehtinyt oikeuteen ajoissa."
Rantasen lakimies yrittää kiistää Rantasen osallistuneen pahoinpitelyyn. Hän sanoo, että Rantanen on ollut paikalla ja soittanut suutaan mutta ei töninyt. Hänen mielestään Rantasen syyllisyydestä jää varteenotettava epäilys.
Rantasen lakimies menee ihan inkoherentiksi selitellessään, että syrjintää ei tapahtunut. "Siellä on ihmisiä, mutta ei Rantanen sieltä loikkaa loukkaamaan Lokan perusoikeuksia". Lakimies joko ei ymmärrä syrjintää tai sitten hän vain yrittää hapuilla jotain.
Rantasen lakimiehen mukaan uhkaus on uskottava, koska se on esitetty julkisella keskustelualustalla. Sehän siit juuri tekee epäuskottavan. Ei kukaan oikeasti väkivaltaa hautova huutele suunnitelmistaan netissä.
Rantanen ei halua sanoa tulojaan ääneen salissa, ja hänellä on täysi oikeusapupäätös, eli taitaa olla pelkät päivärahatulot.
Ratkaisu annetaan kansliapäätöksenä 17.2..
Rantanen selvästi on niin kuplautunut, ettei hän tajunnut, ettei tuomarille tuollaista kannata alkaa selittämään. Tuomari kun ei ole todennäköisesti mikään aktivisti, niin suvakkiskenen syvimmän ytimen lingo kuulostaa tavan tallaajalle aivan kylähullun horinalta.
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Tiina Wiik 🇫🇮

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!