My Authors
Read all threads
Ketju! Tuoreimmat viralliset tilastot päättyvät sopivasti vuoden 2019 loppuun, eli voimme rekonstruoida ajan, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Aloitetaan maantiekuljetuksista - ne kasvoivat peräti 20% edellisvuoden Q4:stä. Hanaa! 1/20 #koronavirus findikaattori.fi/fi/54
Varmaan muistatte, että väestöpyramidi alkoi huojua heikon syntyvyyden vuoksi. Vuoden 2021 alussa syntyvät koronavauvat estävät toivottavasti koko hökkeliä kaatumasta. 2/20 findikaattori.fi/fi/14
Yhteiskunnan pahin vihollinen, #työttömyys, saatiin vihdoin painettua melko lähelle siedettävää rakennetyöttömyyttä, 6%:n kieppeille. Laiha lohtu tosin, koska #työllisyysaste parani liian hitaasti. 3/20 findikaattori.fi/fi/34
Vaikeasti työllistettävien suomalaisten, etenkin pitkäaikaistyöttömien määrä putosi 2016-2019, mutta suotuisa trendi jumittui paikalleen tarkastelujakson lopulla. Jännä nähdä, mitä tapahtuu 2020. 4/20 findikaattori.fi/fi/37
Varushenkilöpalveluksen suorittaneiden määrä pysyi suunnilleen ennallaan 2010-luvulla, osittain kiitos naisten, jotka korvasivat osan palveluksen keskeyttäneistä miehistä. Ehkä tänä vuonna reserviläisetkin pääsevät tositoimiin esim. tiesuluille? 5/20 findikaattori.fi/fi/99
Kansantuote asukasta kohden palasi vihdoin finanssikriisiä edeltäneelle tasolle 2018 ja jatkoi nousuaan viime vuonna. Tänä vuonna voidaan pitää hyvänä, jos päästään edes kauhuvuosien 2009, 2014 ja 2015 tasolle. 6/20 findikaattori.fi/fi/2
Henkirikostilasto onkin pituuden puolesta kiitettävä. Vuodet 1809 ja 1918 kiinnittävät huomiota, mutta 2019 oli myönteistä kehitystä: naispuolisten uhrien määrä alimmillaan yli 100 vuoteen. (Miehistä viis.) 7/20 findikaattori.fi/fi/97
Inflaatiotilasto on sekavaa ja kauheaa katseltavaa: ensin liian nopeaa, sitten liian hidasta. Jos hallitus ja Suomen (eduskunnan) pankki lisäävät nyt rahabittien määrää tileillä, niin varmasti saadaan hinnat nousuun jossain vaiheessa. 8/20 findikaattori.fi/fi/1
Ja nyt tärkeä EMU- eli kestävyyskriteeri eli julkisten kokonaismenojen suhde kansantuotteeseen. Melko varma veikkaus: #Tilastokeskus joutuu pidentämään graafin pystyakselia yläpäästä tänä vuonna. 9/20 findikaattori.fi/fi/19
Rauhanturvaamisen pieni suurvalta oli viime vuosikymmenellä vain varjo entisestään. Alkavalla vuosikymmenellä kansainväliset konfliktit tulevat väistämättä lisääntymään, joten lienee viisainta varautua. 10/20 findikaattori.fi/fi/100
Kansantalouden sektoreiden osuudet bkt:stä ovat pysyneet suunnilleen ennallaan viime aikoina, mutta koronalaman vuoksi julkisen sektorin osuus noussee 5%-yksikköä, kuten 90-luvun alussa. 11/20 findikaattori.fi/fi/120
Suhdannetilanne 2020 alussa on lohdullinen: pahin on ohi, tuontanto pitää yllä hyvinvointia. Koronamerkit viittaavat kuitenkin siihen, että edessä on samanlainen pudotus kuin 2008-2009: kymmenesosa tuotannosta poistuu. 12/20 findikaattori.fi/fi/39
Kasvihuonekaasupäästöt ovat polkeneet paikallaan vuodesta 2015. Odotellan OL3:n käyttöönottoa. Se lienee ainoa tästä käppyrästä silmällä erottuva leikkauskeino. 13/20 findikaattori.fi/fi/87
Ja sitten varsinainen kauhukäyrä: konkurssit. Katsokaapa 90-lukua. Koronalama aiheuttaa samanlaisen tuhon, ja siitä selviämiseen menee ainakin 5 vuotta. 14/20 findikaattori.fi/fi/24
Ja sitten käyrästö, jonka kommentoinnin jätän värisokeana muille. Kotitalouksien kulutusmenojen osuus kuitenkin muuttunee. Kun tulot pienenevät, elintarvikkeiden osuus kulutuksesta kasvaa. 15/20 findikaattori.fi/fi/23
Reaalitulot. Kiva hyppyrin nokka just takanapäin, tuoreesta sopimuskierroksesta vielä hyvää nostetta ilmalentoon, mutta sen jälkeen odotettavissa Matti Nykäsen muistoa kunnioittaen pitkä liuku vähintään vuoden 2011 tasolle. 16/20 findikaattori.fi/fi/114
Onneksi on muutama tonni säästössä. Vai onko? Ja mihin se muka riittää? Kotitaloudet saavat rangaistuksen, kun eivät ole kuunnelleet Liikasta ja Rehniä. Kaikki menee. Polttopuiden merkitys arvon säilyttäjänä nousee. 17/20 findikaattori.fi/fi/115
Luottamusindeksin tuoreimmat luvut ovat helmikuulta 2020, ja niissä saattaa jo näkyä koronatartuntaa. #Tilastokeskus joutuu korjaamaan myös tämän graafin y-akselia, tosin alaspäin. 18/20 findikaattori.fi/fi/104
Täydellinen mysteeri. Yllätyn, jos kotihoidotukisysteemi on Suomessa vielä olemassa tämän vuoden jälkeen. Tai sitten se on monien lapsiperheiden ainoa tulolähde. 19/20 findikaattori.fi/fi/111
EVVK tässä vaiheessa, palataan asiaan 2030. 20/20 findikaattori.fi/fi/66
@threadreaderapp please unroll
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Matti Virtanen

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!