, 15 tweets, 6 min read
My Authors
Read all threads
Pieni Iran-USA-ketju. Maan johto ei pystynyt salaamaan kenraali Suleimanin liikkeitä Bagdadissa, vaikka se tiesi "Suuren Saatanan" olevan kostoretkellä aiempien iskujen vuoksi. Dronen täsmäisku tappoi kenraalin suunnilleen lentokentän turvatarkastuksen jonosta. #fail 1/10.
Suleimanin hautajaisiin osallistui miljoona ihmistä, jotka itkivät, osa aidosti, osa ehkä varmuuden vuoksi. Ruuhkassa survoutui kuoliaaksi noin 50 ihmistä ja 200 loukkaantui. Hautajaisia lykättiin. Iran on vanha sivistysmaa, mutta tällaista sähläystä on vaikea ymmärtää. #fail 2.
Flashback: Kun islamilaisen tasavallan perustaja ajatolla Khomeini kuoli 1989, hänen hautajaisissaan väkijoukko kaappasi ruumiin turvamiehiltä ja riepotteli sitä sinne tänne. Kun kalmo saatiin hautaan, perään hyppäsi useita surijoita. Ryysiksessä kuoli 8 ihmistä. #fail 3.
Iran uhkasi verikostaa Suleimanin murhan iskemällä sinne missä tekee eniten kipeää. Isku tuli jo hautajaisten jälkeisenä yönä: ohjuksia USA:n tukikohtiin Irakissa. Iranin mukaan jopa 80 amerikkalaista sai surmansa, mutta USA:n ja muiden lähteiden mukaan ketään ei kuollut. #fail 4
Keskiviikkona Teheranista lähtenyt matkustajakone putosi kuin kivi, ja kaikki koneessa olleet 176 ihmistä kuolivat. Iranin mukaan syy oli moottorivika, USA-lähteiden mukaan kone ammuttiin alas ohjuksella, ilmeisesti vahingossa kuten MH-17. Syy ei ehkä selviä koskaan. #fail 5.
Alasammuttu (?) kone oli ukrainalainen Boeing 737-800, eli amerikkalaisvalmisteinen. Ukraina on USA:n henkinen liittolainen eli ehkä maali, mutta tahallisuus on epätodennäköistä. Sitä paitsi matkustajista suuri osa oli iranilaisia, ei amerikkalaisia. #salaliittoteoria #fail 6.
Mistä kaikki oikein alkoi? Shaahi Reza Pahlevia tukeneet joukot kaappasivat CIA:n tuella vallan demokraattisesti valitulta pääministeri Mohammad Mossadeghilta 1953. Shaahi oli ilkeä diktaattori, joka menetti itse valtansa Khomeinin islamilaisessa vallankumouksessa 1979. #fail 7.
Khomeini vihasi amerikkalaisia niin, että otatti panttivangiksi 52 USA:n Teheranin-suurlähetystön työntekijää. Heitä pidettiin vankina 444 päivää. USA yritti pelastaa heidät operaatiossa, joka meni täysin pieleen. Amerikkalaiset eivät ole unohtaneet nöyryytystä. #fail 8.
Islamilainen Iran on ärsyttänyt USA:ta alusta lähtien. Etenkin Trumpille Iran ja sen ydinohjelma ovat olleet pakkomielle. Hän sanoi 2018 irti Iranin ydinaseohjelmaa rajoittaneen sopimuksen, vaikka muiden maiden mukaan sopimus oli toiminut. Siitä alkoi uusi vihan kierre. #fail 9.
Konfliktin kärjistyminen osoittaa, että USA on yhä kaulaa myöten kiinni Lähi-idässä, vaikka Trump lupasi vetää joukot pois. USA alkaa olla öljyn ja kaasuntuottajana omavarainen, joten olisi luullut, ettei sen tarvitse enää päsmäröidä alueella. Kaikkea sitä luuleekin. #fail 10/10.
Ja lopuksi kysymys: kumpi selitys ukrainalaiskoneen putoamiselle on uskottavampi?
@threadreaderapp , please unroll.
Tiedot ohjuksesta alkoivat vahvistua torstai-iltana, samaan aikaan kun naputtelin tuota ketjua. Silminnäkijähavainnon mukaan kone putosi tulipallona. Iran teki siis ilmeisesti saman emämunauksen kuin venäläiset Itä-Ukrainassa 17.7.2014. Miksi näihin liittyy aina #Ukraina? #fail
Ja nyt ollaan tässä. Uskomatonta. Saa nähdä maksaako Iran korvauksia uhrien omaisille kuten USA teki pudotettuaan iranilaisen matkustajakoneen 1988. #Iran #USA #crash bbc.com/news/world-mid…
Korjaus edelliseen: syy selvisi parissa päivässä.
Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh.

Enjoying this thread?

Keep Current with Matti Virtanen

Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

Twitter may remove this content at anytime, convert it as a PDF, save and print for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video

1) Follow Thread Reader App on Twitter so you can easily mention us!

2) Go to a Twitter thread (series of Tweets by the same owner) and mention us with a keyword "unroll" @threadreaderapp unroll

You can practice here first or read more on our help page!

Follow Us on Twitter!

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just three indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3.00/month or $30.00/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!