Erikoinen kulma tässä LVM:n viestinnässä ja jopa lausuntokierrokselle menneessä hallituksen esityksessä kevytautoista. Yritetään kaataa EU:n syyksi, vaikka todellisuudessa @lvmfi’llä meni lainvalmistelu totaalisen vihkoon. Prof Raitio kummasteli jo aiemmin yle.fi/uutiset/3-1099…
LVM antaa ymmärtää, että Suomi olisi säätänyt lain ja että komissio olisi vasta tarkempia säädöksiä laadittaessa vuonna 2019 puuttunut ajokorttidirektiivin vastaisuuten. Komissio antoi todellisuudessa huomautuksen jo lain notifiointimenettelyssä 24.9.2018., jota ei noudatettu.
”[Julkisoikeuden prof. Janne] Salminen sanoo, että komission kanta ei näytä jyrkentyneen. Hänen mukaansa linja oli sama jo vuosi sitten, kun komissio huomautti edellistä hallitusta ristiriidoista EU-oikeuden kanssa, ennen lain hyväksymistä eduskunnassa.”
Perusteluissa on outoja väitteitä. Esimerkiksi ei kerrota, että komissio huomautti jo lakia säädettäessä, että laki rikkoo ajokorttidirektiiviä. Nyt saa käsityksen, että komissio puuttui vasta lain vahvistamisen jälkeen kun tarkempia määräyksiä tehtiin. lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Pa…
Niin ikään luodaan kuva, että komissio olisi lakia säädettäessä luvannut sallia ajokorttidirektiivistä poikkeamisen, ja että sen jälkeen kanta olisi tiukentunut. Tätähän ei vuoden 2018 huomautuksessa sanota lainkaan.
Joko päivystävä tutkijatohtori @MattiMuukkonen on ehtinyt kurkata lausuntokierroksella olevan kevytautolain kumoamisen läpi? Tuntuu, että LVM:n virkamieskunta yrittää vierittää vastuun EU:lle tässä kotimaassa poliittisesti lämpimässä asiassa, jonka valmistelussa kompastelivat.
13-sivuisen hallituksen esityksessä on n. 2,5 sivun verran selostettu kuka soitti kenellekin ja kuka oli missäkin videoneuvottelussa. Halutaan piirtää aktiivinen kuva ministeriöstä, mutta kyllähän tämä selittelyltä maistuu. Ei muuta tosiasiaa, että lainvalmistelussa tyrittiin.
• • •
Missing some Tweet in this thread? You can try to
force a refresh
Euroopan komissio tyrmäsi @STM_Uutiset'n väitteet #etämyynti'kiellosta EU-oikeuden vastaisena joulun alla ja uhkaa Suomea oikeustoimilla.
Mitä tarkalleen ottaen komissio toteaa lausunnossaan? Ota kuppi kahvia, sillä se selviää nyt! 🧵/1
Vaikka komission kannanotto koskee periaatteessa vain ilmoitettua kotimaista toimitusmyyntiä, komissio aloittaa heti ilmaisemalla huolen myös vähittäismyyntiluvasta. Komission mukaan kumpaakin lupaa nähtävästi sovellettaisiin toisen jäsenvaltion verkkomyyjiin. /2
Samassa kohdassa on selkeä kannanotto siitä, mitä komissio katsoo etämyynniksi: Suomessa asuva kuluttaja ostaa verkosta alkoholijuomia, jotka kuljetusliike kuljettaa muiden jäsenvaltioiden toiminnanharjoittajien puolesta kuluttajalle Suomeen. (Myyjä ei siis kuljeta itse) /3
Verohallinto on nähtävästi muutellut alkoholijuomien nettitilauksia koskevia verotuspäätöksiään siten, että aiemmin etäostoksi tulkitut tilanteet ovatkin nyt etämyyntiä. Ostajien maksamat verot ja veronkorotukset palautetaan. Taustalla lienee valmisteverotuslain tuleva muutos. /1
Valmisteverotuslain muutoksen myötä etämyyjän ennakkoilmoituksen tekemättä jättäminen sanktioidaan. Verohallinto voi jatkossa lätkäistä myyjälle 2000 €:n rapsut per maahan saapuva paketti. Tällä jos millä saadaan sisämarkkinoilla tavaroiden liikkuvuus Kekkosen ajan tasolle. /2
Markkinoille on ilmaantunut kuljetusliikkeitä, jotka tarjoavat etäosto-mahdollisuutta suomalaisille kuluttajille. Etäostoa ei tietenkään ollut koskaan tarkoitus voida tehdä, vaan koko mallli on keksitty, jotta voitaisiin EU:n suuntaan väittää tavaroiden kulkevan vapaasti. /3
Suomi on saamassa ankarasti pataan #etämyynti’ä koskevassa EU Pilot -menettelyssä. Nyt onkin mukava hetki tutustua Ruotsin rikkomusmenettelyyn, jonka lopputuloksena Ruotsi joutui laillistamaan sekä etäoston että etämyynnin.
Komission lähettämässä virallisessa huomautuksessa 25.10.2002 todettiin, että Ruotsin tuolloinen laki esti viinintuottajaa lähettämästä juomia kuluttajalle Ruotsiin (etämyynti), eikä kuluttaja edes voinut itse hankkia näille juomille kuljetusta (etäosto).
Perustellussa lausunnossaan 17.10.2003 komissio toisti kantansa, jonka mukaan kielto estää sekä etäoston että etämyynnin. Komissio ei hyväksynyt Ruotsin perustelua siitä, että kiellolla torjutaan veronvälttelyä ja että maahantuonnin hoitaa kummassakin tapauksessa Systembolaget.
Minulta oli mennyt ohi 9.11. tullut EU-tuomioistuimen ratkaisu C‑376/22 Google Ireland. Tässä sulaa @STM_Uutiset’n alkoholijuomien #etämyynti’kielto verkkokaupan osalta ihan lopullisesti. Yleisluontoista kansallista kieltoa ei ole mahdollista asettaa. 1/6curia.europa.eu/juris/document…
Asiaan liittyy tietoyhteiskunnan palvelut (joihin tavaroiden myynti verkossa lukeutuu), joita sääntelee sähkökauppadirektiivi 2000/31/EY. Direktiivin alkuperämaaperiaatteen mukaan toimintaan sovelletaan MYYJÄN eikä ostajan sijoittautumisvaltion lainsäädäntöä. 2/6
Alkuperämaaperiaatteesta voi poiketa, jos jäsenvaltio on ennakkoon ilmoittanut TIETTYÄ tietoyhteiskunnan palvelua koskevasta poikkeamasta. Google -tapauksessa tuomioistuin pohti, ovatko tiettyä palvelukategoriaa koskevat abstraktit rajoitukset ilmoitusmenettelyn alaisia. 3/6
Kas, @Alko_Oy laittoi juristit asialle vuonna 2019, jotta toisen yhtiön rekisteröintihakemus tavaramerkille ”Välivesi” kumottaisiin. Perusteluina oli mm. termin yleisluontoisuus ja aiempi käyttö. Alkon mukaan #välivesi ei ole kelpoinen tavaramerkiksi - ei siis Alkollekaan! 1/4
Termin aiemman käytön todisteeksi Alkon palkkaamat Roschierin juristit muun muassa kaivoivat esille @TuomasEnbuske’n twiitin vuodelta 2012, jossa termiä ”välivesi” on käytetty tavaramerkin hakijan tarkoittamassa asiayhteydessä yleisluontoisesti. 2/4
PRH kumosi rekisteröinnin. ’Välivesi’ ei ole kelvollinen tavaramerkiksi, koska sillä ei ole erottamiskykyä. Tämä koskee nyt asiaa Alkon kannalta - hekään eivät voi kieltää muita käyttämästä vesipulloissa nimitystä ’välivesi’ tai markkinoimasta tuotteita sillä nimityksellä. 3/4
Viikko käyntiin klassikolla vuodelta 2007: Tuotevalvontakeskus tiedotteli Rainer Pätsin keksimästä #etämyynti’kiellosta. ”Logiikka” oli tässä se, että kun etämyynnistä ja etäostosta maksetaan verot Suomeen, mutta matkustajatuonnista ei, vain matkustajatuonti on sallittua. 🧵1/6
Apulaisoikeusasiamies Jääskeläinen piti tulkintaa virheellisenä, sillä virasto kytki valmisteverovelvollisuuden osaksi alkoholilain tulkintaa edellyttäessään sekä etäostossa että etämyynnissä lupaa. Tästä ei EY-tuomioistuimen ratkaisussa ollut kyse. oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut… 2/6
Jääskeläinen laittoi Tuotevalvontakeskuksen seuraajan tekemään nykyiset ohjeet alkoholin nettikauppaan. Kuten @ValviraAlkoholi’n toimenpideilmoituksessa ja työryhmän asettamispäätöksessä todetaan, nettikauppaa arvioitiin sekä etämyynnin (kaukomyynti) että etäoston valossa. 3/6