Ohessa 102 twiittiä, jotka poimin viime yönä suomeksi postaavalta tililtä, jonka omistaja on hyvin suurella todennäköisyydellä altistunut Q-#joukkoharha:lle. Twiitit aikaväliltä 10.8.-14.10.2020.

Näistä voi tehdä joitakin kiinnostavia havaintoja.

Avaan niitä tässä ketjussa. ->
Tässä korkearesoluutioversiot molemmista kuvista:

Kollaasi 1: i.imgur.com/RZVIpY9.jpg (49 kpl, 9.-14.10.2020)

Kollaasi 2: i.imgur.com/AxTFgOu.jpg (53 kpl, 10.8.-9.10.2020)

2/n
Osa twiitistä näyttää olevan samaa materiaalia mitä Q-#joukkoharha:n tileissä levitään kansainvälisesti. Kiinnitin näissä myös huomiota siihen, että toisin kuin muissa twiiteissä, näissä ei ole saatetta.

3/n
Suomenkielistä visuaalista tuontantoa löytyi vaan muutamasta twiitistä. Mutta se mielestäni kertoo jo paljon, että tällaista on tehty. Ilmiöön liittynee se, että sille altistuneet alkavat tuottaa omaan kulttuuriinsa ja viitekehykseensä istuvaa #joukkoharha-materiaalia.

4/n
Myös ulkomailta tulleessa tiedossa näkyy se, että #joukkoharha iskee erityisesti oikeistopopulistisiin puolueisiin.

Todella merkittävä osa twiiteistä liittyi suoraan @persut-puolueeseen. Vielä enemmän, jos ottaisi Hommaforumin mukaan. Noin 50%. @MatiasTurkkila huom.

5/n
Tässä kuvassa aikajana menee väärin päin. Uudemmat twiitit ovat vasemmalla ja vanhemmat oikealla. Sijoittelua on hieman muutettu, mutta pääasiassa näin.

Tästä voidaan joka tapauksessa nähdä, että COVID-19-disinformaation painotus on noussut viikon sisällä suhteessa muuhun.

6/n
Kotimaiset vale-/vastamediat näkyivät myös #joukkoharha-materiaalia jakavan tilin twiiteissä.

Näitä olivat Blokkimedia, UMV-Lehti sekä Valtamedia. Ymmärtääkseni "Valtamedian" takana on samoja tahoja, jotka aikoinaan pyörittivät MV-lehteä ja nykyään myös "Toimittajaliittoa".

7/n
Mielenkiintoista on se, että merkittävä osa viesteistä käsittelee puhtaasti Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaita. Tämä tuntuu Suomen konktekstissa vähän hassulta.

Vaikka aihe on vakava, myönnän että huvituin näistä:
"Tietääkö Biden elävänsä?"
"Hänen sähköpostinsa"

Miksi? 🤷‍♂️

8/n
Havaitsin myös, että itse Q-ilmiön käsittelyä ei juurikaan näkynyt elokuun ja syyskuun aikana. Mutta viimeiseltä viikolta sitä on alkanut näkyä näissä paljon.

Lisäksi tämä altistuneelta vaikuttava henkilö/tili kirjoitti näin:
"Nää qanonit on vaan 'salaliittohörhöjä'."

🤔

9/n
Tehdään tässä vaiheessa vielä selväksi, miten paljon @persut liittyvää sisältöä Q-#joukkoharha-tilin twiiteissä oli 10.8-9.10. välillä.

Erittelin Hommaforumin, mutta koen sen olevan keskeisesti sidoksissa "persusfääriin", sillä sieltä PS nykymuodossaan on paljolti noussut.

10/n
#joukkoharha:lle altistunut tili oli jakanut tämän "Pepe Cue"-tilin twiittejä. Kävin katsomassa tiliä ja löysin keskusteluketjun joka käsitteli minua.

Pepe oli paha suustaan:
- "blokkaa kaikki"
- "tarvitsee Ryskyä mielipiteeseen"
- "mielenterveysongelmainen"

11/n
Edellisessä twiitissä mainitun minua käsittelevän keskusteluketjun viimeiset viestit oli jo uhkaavia.

Tämä on suoraan #joukkoharha:n "kaanonia". Siinä "patriootit taistelevat 'pedofiilieliittiä' vastaan".

Tässä saatetaan myös viitata Q-liikkeen apokalyptiseen teemaan.

12/n
#joukkoharha:lle altistunut käyttäjä oli myös nostanut @JariTaponen twiiteissään.

En perkaa tätä sen enempää, kuin että heitän virtuaaliset yläfemmat Jarille pääsystä samaan kollaasiin.

Fun fact: Sekä minusta, että Jarista on tehty tehty saman artistin toimesta pilakuvat.

13/n
Yksi #joukkoharha:lle altistuneen käyttäjän teemoista oli EU-kriittisyys ja ero EU:sta, eli Fixit.

Twiiteissä nostetaan kansanäänestystä "EU:n elpymispaketista" sekä "Fixit-mielenosoituksia". Hybridivaikuttamista? 🤔

Kansalaisaloite löytyy täältä: kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7224

14/n
Pidän paussin ketjusta, sillä en ole vielä syönyt aamupalaa.

Tämä Q-#joukkoharha-ketju saattaa kiinnostaa teitä: @Suojelupoliisi @krp_poliisi @Sisaministerio @hsfi @yleuutiset @SuomenKuvalehti @Voima_lehti @iltasanomat @iltalehti_fi.

Lisätietoa: johanneskoski.medium.com/qanon-kultti-s…

15/n
Tässä nostona samaisen oletettavasti altistuneen tilin yksi twiitti, johon oli linkitetty oheinen Youtube-video. Videon pyrkimys lienee vaikuttaa katsojaan tunnetasolla. Tekstissä on disinformaatiota pandemiasta.

3 221 katselukertaa. Vaarallista, sillä epidemia jyllää.

16/n
On aika pistää tämä ketju pakettiin. Kiitos lukemisesta. Jaa eteenpäin, jotta mahdollisimman moni välttäisi altistumisen Q-#joukkoharha:lle!

Jos koet, että voisit ja haluaisit auttaa Q-ilmiön ymmärtämisessä, hae ruohonjuuritason työryhmäämme: forms.gle/NQzeExahEcUrLA…

17/17

• • •

Missing some Tweet in this thread? You can try to force a refresh
 

Keep Current with Johannes Koski

Johannes Koski Profile picture

Stay in touch and get notified when new unrolls are available from this author!

Read all threads

This Thread may be Removed Anytime!

PDF

Twitter may remove this content at anytime! Save it as PDF for later use!

Try unrolling a thread yourself!

how to unroll video
  1. Follow @ThreadReaderApp to mention us!

  2. From a Twitter thread mention us with a keyword "unroll"
@threadreaderapp unroll

Practice here first or read more on our help page!

More from @johanneskoski

14 Oct
"Tunnettu Venäjän nykyhallinnon kannattaja, puolestapuhuja ja informaatiovaikuttaja Johan Bäckman on pitänyt Venäjä-iltoja innokkaille QAnonin seuraajille yhteisön toimintaan kytkeytyvällä Youtube-kanavalla."

MV-taustajoukkoja on myös mukana toiminnassa.

kirkkojakaupunki.fi/-/qanon-yhdist…
Entä jos MV-lehti oli vain harjoittelua ja nyt päästään tosihommiin?

Tuhansien kaikkialla Suomessa sijaitsevien Q-uskovaisten ihmisten ohjaaminen uskonnon avulla olisi valtavan tehokas ja vaarallinen koneisto.

@veitera:llä oli mainintoja taustajoukoista: uusimaanpuolustus.blogspot.com/2020/09/qanon-…
Tutkin viikko sitten QAnon-henkistä suomalaista noin 6 000 jäsenen Facebook-ryhmää. Sittemmin ryhmä muutettiin salaiseksi.

Ehdin napata ryhmään jaetusta materiaalista nämä kuvakaappaukset. Jo tällä otannalla näkyy esim. Bäckmanin propagandaa ja MV:n Korhosen "Toimittajaliitto".
Read 4 tweets
13 Oct
Pelkään että Suomen viranomaiset ja lehdistö eivät ole vielä alkuunkaan kartalla siitä, miten vaarallinen kulovalkean tavoin leviävä QAnon-ääriliike on.

Se kuulostaa niin pöhköltä, ettei sitä osata pelätä. Mutta liike on jalkautunut jo kadulle.

Ketju ->

foreignpolicy.com/2020/09/02/ger…
Foreign Policy on tehnyt monta artikkelia QAnonista, mutta artikkelit ovat maksumuurin takana. Olen itse tilaaja, ja referoin nyt edellisessä twiitissä jakamani artikkelin tähän ketjuun. Koen sisällön jakamisen yhteiskunnallisesti tärkeäksi. 2/n
Kuten tästä oheisesta tekstistä näkyy, QAnon-salaliittoteorialiikkeen leviämismekaniikkaan kuuluu - tai on ohjelmoitu - kyky sulauttaa useita salaliittoteoriaryhmiä ja muita New Age ja fringe-liikkeitä yhteen.

Tämä on jo tapahtunut Suomessa Facebook-ryhmien perusteella. 3/n
Read 33 tweets
13 Oct
”Jos terrorismintutkijalta kysytään, juuri nyt hän kohdistaisi Suomessa katseensa äärioikealle.

’Siellä on jo olemassa poliittisen väkivallan hyväksyvät tarinat.’”

PVL, Soldiers of Odin, Sisu sekä nyt nopeasti kasvava QAnon jota mm. MV-porukka masinoi. hs.fi/ulkomaat/art-2…
Ainakin @veitera on käsitellyt MV-porukan suhdetta QAnoniin. Huomasin myös itse heidän aktiivisuutensa kun tutkin Suomen Q-ryhmiä.

Veikkaankin, että moni taho pyrkii nyt hyödyntämään Suomen tuhansia QAnonia jo seuraavia omien tavoitteidensa edistämiseen.

uusimaanpuolustus.blogspot.com/2020/09/qanon-…
Oletko @LeenaMalkki itse tutustunut QAnonin nopeaan leviämiseen Suomessa? Miten siihen tulisi suhtautua?

Jos materiaali kiinnostaa, olen kerännyt paljon kuvakaappauksia Suomen ryhmistä ja muuta taustatietoa tähän päivittyvään Medium-kirjoitukseeni.

medium.com/@johanneskoski…
Read 6 tweets
12 Oct
Näin Totuuden jälkeisenä aikana on oltava tarkka siitä mihin graafikon eväitään käyttää. Koen tämän tärkeäksi.

Trump on ollut USA:n presidenttinä melkein neljä vuotta. Olemme turtuneet siihen, miten häiriintynyttä hänen viestintänsä on. Ehkäpä tämä kuvankäsittelyni herättää.
Ylläpidin kaksi vuotta sitten "Trumpahtanut Sale"-nimistä parodia-tiliä, jolla twiittailin Trumpin möläytyksiä suomeksi.

Yli 5 000 seuraajaa saanut tili meni harmillisesti juntturaan jonkun raportoitua se. Mutta lehtijutut ja ekat twiitit löytyvät täältä: medium.com/@johanneskoski…
Vaikka @SaulitettuTrump laitettiinkin kiinni, on myös hyviä uutisia: kaikki tilin vanhat twiitit ovat yhä tallessa.

Nyt ei välttämättä ole juuri se oikea aika pistää uutta feikki-Trump tiliä pystyyn, mutta jos joku kaipailee näitä lisää, voin käydä penkomassa ne sieltä esiin.
Read 5 tweets
11 Oct
"With what is regarded as the largest following — an estimated 200,000 people"

Jollain porukalla oli eilen lauantaina koronarajoituksia vastustava mielenosoitus Narikkatorilla. Näin tuon tapahtuman mainoksia tehdessäni blogitekstiä näistä fb-ryhmistä.

nytimes.com/2020/10/11/wor…
New York Timesin artikkeli on kirjautumisen takana, mutta ei maksullinen. Käyn artikkelin tässä ketjussa läpi.

Ilmiö tuntuu kasvavan nopeasti Saksassa. Ja tästä hyötyy erityisesti Saksan äärioikeisto. Huomasin itsekin, että näissä Suomen ryhmissä pyörii ainakin PS:n väkeä. 2/n
Ilmiön narratiivissa tuntuu toistuvan teema, että Trump "vapauttaa maiden kansat korruptoituneilta hallituksilta". Tätä samaa maalailua toistui myös suomalaisissa "Kuu Suomi" ja "Me Kansa" Facebook-ryhmissä. 3/n
Read 38 tweets
11 Oct
Täytyy kyllä sanoa, että tämä kotimaisten salaliittoteoreetikoiden tuottama sisältö on poikkeuksellisen sakeaa.

Tämä oheinen kirjoitus oli lähetetty tänään "KORRUPTIO"-nimiseen Facebook-ryhmään.

Miten tällaisen suhteen kannattaisi toimia?

Lähde: facebook.com/groups/KORRUPT…
Tässä pari kuvakaappausta Facebook-ryhmästä "KORRUPTIO". Sisältö vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin muissa kotimaisissa salaliittoteoriaryhmissä. CIA:ta, cabalia, deep state, jne.

Täytyy vain toivoa, että ihmiset löytäisivät turvallisia yhteisöjä.

Lähde: facebook.com/groups/KORRUPT…
Ketjun loppuun tahoja, joista voi hakea apua, jos elämä on esimerkiksi mennyt tai menossa raiteiltaan näiden salaliittoteoriaryhmien vuoksi.

Näitä ryhmiä tutkittuani näen tuossa skenessä paljon huonovointisia ihmisiä, jotka tarvitsevat selvästi tukea.

Read 4 tweets

Did Thread Reader help you today?

Support us! We are indie developers!


This site is made by just two indie developers on a laptop doing marketing, support and development! Read more about the story.

Become a Premium Member ($3/month or $30/year) and get exclusive features!

Become Premium

Too expensive? Make a small donation by buying us coffee ($5) or help with server cost ($10)

Donate via Paypal Become our Patreon

Thank you for your support!

Follow Us on Twitter!